Huolimatta brutaalista betoniarkkitehtuurista ja kuoleman risteysaseman maineesta Kouvolasta on aina kaikunut persoonallista poppia, rockia ja metalliakin. Lasten Hautausmaa on hieno hybridi eri genreistä, sillä kokoonpanossa soittaa erilaisten yhtyeiden jäseniä. Laulaja Kristiina Vaara ja laulaja-kitaristi Tuomo Mannonen ovat jakaneet biisintekovastuun, mutta viidennellä Kevät-albumilla sävellykset ja sovitukset ovat koko bändin heiniä.
”Olen syntynyt Kouvolassa ja päätynyt Kotkan ja Voikkaan kautta aikuisiällä Helsinkiin, Etelä-Haagaan, Kallioon ja lopulta Vallilaan”, Kristiina kertaa. ”Välissä asuin pari vuotta Münchenissä. Halusin kiivaasti pois Kouvolasta lukion jälkeen ja pääsinkin. Meni 15 vuotta, ja yhtäkkiä olin hilautunut Hautuumaan myötä takaisin.”
”Ekan kerran lauloin yleisölle, kun halusin perustaa 30-bileisiini Mana Mana -coverbändin Vaarallista. Uppouduin täysillä Jouni Mömmön ja Otran sana- ja sävelmaailmaan. Ennen keikkaa jännitti niin, että oikeasti luulin joutuvani mielisairaalaan. Siitä sai ihanaa haurautta tulkintaan.”
”En ole ammattilaulaja enkä näyttelijä, enkä osaa tulkita mitä tahansa. On tärkeää, että pystyn samastumaan Lasten Hautausmaan tekstiin tai biisiin, vaikka se ei olisi omatekemä. Tuomolla on sama, joten joudumme ja saamme etsiä kompromisseja. Miksi mummo neuloo talven aikana neljät villasukat ja pari kauluriakin? Siksi, että se tykkää neuloa. Me tykätään tehdä musaa, siksi me tehdään biisejä. Niistä sitten levyjä.”
”Kihelmöivää uutta yhteistyötä on tehty videoissa. Juuri Studiolla Voikkaalla tehtiin livevideot biiseille Ratapiha ja Suovilla. Kalevi Suopursu ja Tiina Vanhapelto tekivät loistavan Puiset nuket official-musavideon. Meillä piti olla julkkarirundi, kuusi viikonloppua, mutta puolitoista on jo siirretty syksylle. Korona tuotti luovan tekemisen jumahtamisen, bändiperheen erkanemisen, keikkaelämän ja sosiaalisten kuvioiden menetyksen. Nyt toivotaan, että enempää ei siirrettäisi. Olis aika.”
Levy, jolla isä kummittelee
Cream: Goodbye
”Vuonna -85 lähettiin faijan kanssa ajamaan mökkitietä kotiin. Rintaa pakotti. Faija tuntui olevan yksin sillä tyhjällä tiellä, vaikka mäkin olin kyllä siellä. Pienenä. Näkymättömänä? Sen jälkeen Badge on ollut mun faijabiisi.”
Levy, jolla äiti kummittelee
Leevi and the Leavings: Häntä koipien välissä
”Voikkaan tehtaan piipun takaa paistoi aurinko. Ei muuten paistanut. Ainakaan sinä kesänä kun mutsi lauloi Pimeä tie, mukavaa matkaa ja itki kahden asunnon loukkua ja 17 prosentin lainankorkoja. Tämä on kai sitten se mutsibiisi.”
Levy, joka iski ekana
Dingo: Nimeni on Dingo
”Kun minä olin nuori tyttö, siis tosi nuori, ehkä viisi, seisoin Hallan saaressa ruokailuhuoneemme pöydällä hapsupaidassa ja lumipestyissä farkuissa, lauloin kynttilään ja leikin Neumannia. Sittemmin Mirahista tuli suokkari, mutta tuolloin se oli Levoton tuhkimo.”
Levy, jolla irtauduin teininä
Dead Boys: Night of the Living Dead Boys
”Joskus oli aika, kun tää törky oli parasta mitä tiesin. Levy ei poistunut lautaselta. Näitten poikien vilpitön teennäisyys oli superhellyttävää, ja ne typerät läpät niin tikahduttavia. Samastuin. Joskus oli aika. Ja onhan se nyt ihan parasta punkrokkia.”
Levy, joka naurattaa
Kivesveto Go Go: Saatana kutsuu minua
”Ja niin on kyllä tääkin. Äiti hei, Resilar Risto, Psykoosi syvenee, Mun elämä. Tää oli mun kolmekymppisyyden soundtrack ja Lasten Hautausmaan alku. Tehtiin Äiti heistä cover Vaarallista-bändin kaa, ja niin päin pois. Ville, Tommi, Mikko. Kiitos.”
Levy, joka itkettää
Edu Kettunen: Kaivo aavikolla
”Mun ja rumpali Mikko Kärkkäisen songs of love and hate. Edun ääni ja tekstit. Aina joskus taivas ei paina mitään, onneksi.”
Muistojen levy
Neil Young: After the Gold Rush
”Kun erosin mun ekasta liitosta, seisoin jonkin reunalla, ja jostain piti pitää kiinni, ettei pudonnut. Pidin levyä pianon päällä ja kuvittelin iltaisin vikana ja aamuisin ekana, että nuori Neil Young on mun poikaystävä. Olin yksinäinen, olin nuori, olin Kalliossa.”
The Levy
Miles Davis: Sketches of Spain
”Tämä on kulkenut mukana aina. En osaa perustella, rakastan vain. Eiks rakkaus oo sellasta?”
Teksti: Asko Alanen
Artikkeli on julkaistu Soundissa 2/22.
