Arvio: Stoned Statuesin debyytti on viiden tähden levy – voimaa, vimmaa ja groovea löytyy kokonaisen kylän edestä

Stoned Statues
Stoned Statues
Sakara

Stoned Statues on voimatrio, joka yhdistelee musiikissaan elementtejä rockista, metallista, punkista ja progesta mukaansatempaavalla ja tuoreella tavalla. Loppuvuodesta 2019 perustettu yhtye on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt jo saada osakseen runsaasti suitsutusta, kiitos muun muassa energisten keikkojen, ja debyytti osoittautuu ilahduttavasti kaiken hypen arvoiseksi. Harvoin nimittäin tulee vastaan näin valmiita ja toimivia esikoislevyjä.

Bändin otteissa on voimaa, vimmaa, groovea, dynamiikkaa ja tarttuvuutta. Kappaleiden kirjo on monipuolinen ja vaikutteita otetaan monista suunnista, mutta lopputuloksesta ei tule päämäärätöntä, sinne tänne poukkoilevaa sillisalaattia. Popahtava kertosäe voi vaihtua lennosta rushmaiseen progeiluun tai djent-jyystöön, mutta kaikki tapahtuu sulavasti ja luontevasti. Sävellys- ja sovituskynän terävyydestä kertoo myös se, että biisi kuin biisi toimisi myös instrumentaalina.

Komeaäänisen laulaja-basisti Jenna Kosusen paikoin kulmikas lausuminen saattaa joillain töksähtää korvaan ja jotkin huuto-/örinälaulut tuntuvat vähän irrallisilta ja ”turhilta”, mutta nämä ovat vain pieniä kauneusvirheitä muutoin timanttisessa kokonaisuudessa.