Hyvä kaiken pahan voittaa, kun Hassisen Kone soittaa – Lue 40 vuoden takainen Soundi-haastattelu

Soundin arkisto

Ismo Kullervo Alanko täyttää tänään kunnioitettavat 60 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi julkaisemme katkelmia Arto Pajukallion toimittamasta pitkästä artikkelista, jossa haastatellaan esikoispitkäsoittonsa julkaisun kynnyksellä olevaa Hassisen Kone -yhtyettä. Artikkeli on julkaistu alun perin Soundissa 8/1980 eli kyseessä on bändin sekä Ismo Alangon ensimmäinen haastattelu Soundissa. Eniten äänessä olleen Alangon lisäksi lausuntoja antaa myös kitaristi Reijo Heiskanen.

”Tarjolla tänään: Hassisen Kone!”

Jos seuraat rock-musiikkia, et ole voinut välttyä kuulemasta tuota tavaramerkin omaista mainosta, joka lupaa lystiä rock-musiikkia mahan täydeltä.

Joensuun pojat ovat tehneet puolessa vuodessa melkoisen työn. Voittivat ensin Suomenmestaruuden häikäisevän ylivoimaisesti, saivat kaikki kuulijansa kuolaamaan innosta ja myivät samantien keikkakalenterinsa täyteen. Ahkera keikkailu on vain kasvattanut mainetta, joka tuntuu kiirivän kaikkialle ja pelkkänä ylistyksenä.

Vauhti ja suosio on ollut siksi mittavaa, että kesän kuluessa ovat epäilevät tuomaat jo ennättäneet pohtimaan voiko moinen jatkua. Mutta miksi ei? Edellyttäen että jalat pysyvät maan pinnalla, osataan tarpeen vaatiessa uudistua sopivasti ja tehdään työt kunnolla. Tässä mielessä Hassisilla on pullat hyvin uunissa. Syyskuu on ansaittua lomaa kevään ja kesän keikkarääkin jälkeen, ja kiittäviä ennakkoarvioita synnyttänyt albumi pitäisi olla saatavilla aivan kohta.

Hassisen Koneen alkuajoista

Ottaen huomioon kuinka vakuuttavaa Hassisten soitto on ensikuulemista saakka ollut, ei ole mikään konsti arvata, että oppirahoja on maksettu varsin nuoresta. Kitaristit Reijo Heiskanen ja Ismo Alanko ovat soittaneet yhdessä jo seitsemän vuotta, monet kerrat myös rumpali Harri Kinnusen kanssa, joka näiden touhujen lomassa on soittanut muutaman vuoden kapakassakin. Viimemainitun veli Jussi on kuopuksena soittanut vähemmän aikaa, tuskin neljääkään vuotta, mutta sitä ei tässä vaiheessa eikä seurassa voi välttämättä arvata. Ja kun Helsingin ulkopuolelta tullaan on työtunteja kämpällä puurrettu kitsastelematta.

– Kaikki meidän bändimme ovat olleet aika toimivia, olemme olleet tosissamme ja soittaneet paljon – tietysti Hurriganesia ja noita rockklassikoita, kuittaa alkuaikoja Ismo, useimmiten äänessä olevana.

– Kova meininki on ollut alusta saakka ja hirveitä lavajuttuja. Teimme koulukeikkoja ja sellaisia, ja silloinkin jo omia piisejä. 12-vuotiaina oli tosi kovia juttuja, kun tehtiin akustisesta kitarasta basso, heitettiin vain kuperkeikkoja ja laulettiin Jöröjukka-rock

”Treenasimme silloin eräänlaisessa halkovajassa ja siellä asui sen firman henkilökuntaa vieressä ja ne yrittivät joskus nukkua kun me soitettiin. Aina välillä tuli joku kirvesmies kirves kädessä ja huusi: ’Perkele, jos ei nyt lopu, niin alkaa päitä lentää!'”

Ismon kirjoitettua ylioppilaaksi hän lähti Ruotsiin töihin ja katsastelemaan tapahtumia, minkä aikana Kinnusten veljesyhtye – jossa Heiskanen oli tietysti mukana – soitteli omiaan. Tukholmassa vallinnut kova uusiaaltosäpinä käännytti lopulta Ismon pään, musiikkimaku muuttui melkoisesti ja kun sauhuamiseenkin joskus kyllästyy, palasi Alanko Joensuuhun.

– Halu tehdä jotain oli melkoinen ja oli jonkinlainen fiilis tai haju siitä, että voisi tehdä sellaisen bändin, jolla pääsisi niin pitkälle ettei tarvitse tehdä muuta kuin soittaa. Ensin ajattelin että näitten vanhojen pierujen ja samojen jätkien kanssa en ala soittamaan, Joensuussa kun oli vielä kauheasti uutta verta ja uusia bändejä, mutta niin se vain ajautui noin huomaamatta takaisin näiden luokse.

Joensuulaiset olivat tuolloin talonvaltauspuuhissaan ja tämä ryhmä houkutteli sitten Ismon mukaansa Helsinkiin vieraillessaan Lepakkoluolalla, ja sitten innostuttiinkin soittamaan vanhaa rokkia. Ismo ei halunnut enää soittaa vanhaa instrumenttiaan bassoa ja kun Jussi oli sopivasti tarjolla, sattuivat sitten eksymään harjoituksiin.

– Me vain menimme, eikä ollut kuin yksi kappale, tämä Reippaina käymme rekkain alle ja sitten olikin helvetin hyvä fiilis. Sellaista ei ollut ollut ikinä, olimme ihan ihmeissämme ja tein Hassisen Kone -piisin samana päivänä. Se nimi tuli siitä, että vaan näin tämän jutun ja ajattelin että onpas älytön nimi, pannaan se bändille ja heti sen jälkeen tein sen piisin eikä sitä sitten voinut enää muuttaa. Sitten alkoi tulla piisejä tasaiseen tahtiin – Syöksylaskijoita, Kiirettä yläpäässä, Viinaa ja Kolumpia Orkesteri. Tahtina oli harjoitukset ja hitti.

– Treenasimme silloin eräänlaisessa halkovajassa ja siellä asui sen firman henkilökuntaa vieressä ja ne yrittivät joskus nukkua kun me soitettiin. Aina välillä tuli joku kirvesmies kirves kädessä ja huusi: ”Perkele, jos ei nyt lopu, niin alkaa päitä lentää!”. Siellä oli muutenkin hauskaa ja sattui kaikenlaista. Kerran talvella kun heräsin sieltä lattialta, niin oli pää jäätynyt lattiaan kiinni. Oli vähän viileätä – 17 astetta pakkasta, kun men nukkumaan…

Rockin SM-kisoista

Hassisten voittaessa sarjansa ei ylisanoja ole säästelty, eikä itse asiassa kukaan uskaltanut moittia bändiä pitkään aikaan muusta kuin joskus vaivaavasta epävireisyydestä. Eikö tuo hämännyt?

– Minä ainakin olen ihan turtunut, toteaa Reijo.

– Voivat kehua vaikka maailman parhaaksi yhtyeeksi – ei sillä ole mitään merkitystä.

Voitto ei tainnut olla mikään suuri yllätys?

– Ei ollut, muistaa Ismo.

”Yritämme hirveästi korostaa sitä, että kyseessä on tasapuolisesti bändi.”

– Mutta kaikista pahinta oli se, että kaikki alan ihmiset toitottivat sitä, että sitten kun olette voittaneet tehkää sitä ja tehdään tätä ja se oli hölmö juttu. Se lisäsi kaikkia niitä paineita mitä oli. Itse oli ajatellut sen ihan huuhaana, kunhan vain mennään soittamaan.

– Alkukarsintoihinkin mentiin vain sillä mielellä, että tehdään hyvä keikka, Reijo muistuttaa.

– Sitten kun saimme tietää pääsevämme jatkoon alkoi heti spennaamaan. Sitten sitä oltiin ihan horkassa seuraavissa karsinnoissa.

Ja sitten alkoivat puheet Ismosta ja karismasta ja rocktähteydestä. Onko siitä ollut teidän keskuudessanne mitään puhetta, kaikki kun tuntuivat nostavan vain Ismon esiin?

– Bändin keskuudessa on vähän vitsailtu. Mutta emme me itse koskaan ajatelleet koko asiaa. Meillä on ollut itsestään selvää se, että kun treenataan, niin minä vedän harjoitukset kun suurin osa on vielä minun piisejäni, Ismo selittää.

– Sitten kun me olemme lavalla niin kaikki tajuavat että kyseessä on bändi, jotka ovat samalla tavalla soittaneet ja sovittaneet ja muuta. Treenien vetäminen on ollut itsestään selvää, mutta nyt kun on ollut näitä juttuja ja puheita, niin me olemme itse huomanneet sen, ja yritämme hirveästi korostaa sitä, että kyseessä on tasapuolisesti bändi.

Sanoituksista ja vaikutteista

Teksteissään Ismo käyttää useimmiten aika tarkkaa riimipohjaa, vielä ”oikeampaa” kuin moni virkaveljensä.

– Se johtuu ehkä siitä, että aina kun teen piisin teen ensiksi tekstin. Teksti on aina se pohja, ja siinä on aina rytmi valmiina, niin että se on hyvin tärkeä, Sehän on rockmusiikin peruselementtejä. Useimmiten tulee kuitenkin kaikki.

Voi olla hölmöä kysyä vaikuttajia, mutta Ismon tapauksessa se ainakin on kannattavaa, sillä:

– Äiti on vaikuttanut! Meidän äiti on lausuntataiteilija ja sen takia on joutunut tekemisiin kaiken tuon kirjallisuuden ja muun kanssa. Joka päivä kuulee kun se harjoittelee ja lausuu itsekseen ”tekö viettelitte Anestesia-neidin? En se ollut minä, olin silloin Georgia-neidin kanssa Kiovassa … ” ja kun tuollaista kuuntelee pienestä pitäen joka päivä niin eihän se voi olla vaikuttamatta!

– Koko tekniikka on tullut siitä. Ja onhan siinä iso ero kun vertaa useimpiin muihin näihin uuden aallon teksteihin. Vaikka ei sitä ole ajatellut, olen aina vain tehnyt noita juttuja kun on joutunut seuraamaan kaikkea vierestä.

”Hyvin monet kyllä luulevat, että me soitamme kännissä, vaikka suurin piirtein ainoatakaan oikeata keikkaa ei ole niin soitettu. Eikä tätä juttua voisi niin humalassa tehdäkään. Me olemme vain niin eläytymiskykyisiä.”

Hassisen Koneen teksteistä pisti alkuvaiheissa korvaan eräänlainen rappionihannointi ja viinakulttuuri, mutta vähän syvempi tutustuminen paljasti, ettei kyseessä olekaan mikään viinabändi.

– Emme me olekaan! Ja se juttu vain symboloi tätä yhteiskuntaa… Hyvin monet kyllä luulevat, että me soitamme kännissä, vaikka suurin piirtein ainoatakaan oikeata keikkaa ei ole niin soitettu. Eikä tätä juttua voisi niin humalassa tehdäkään. Me olemme vain niin eläytymiskykyisiä. Kun laulaa viinasta niin pitää näyttää siltä.

Mutta tuleeko siitä sitten krapula?

– Joo, keikan jälkeen on ihmeellinen olo. Jotain jälkkäreitä kai. Ja silloin tekee viinaa mieli!

– Minusta on muuten ihmeellistä, että sinä olet huomannut tuon viinapuolen, eihän sitä ole kuin parissa piisissä. Sellainen asia mikä on joka paikassa ja koko ajan on mainokset. Joka piisissä tulee jatkuvasti jotain mainoksiin liittyvää, mikä tulee ihan minun luontaisesta kiinnostuksestani mainoksiin. En vain tiedä mistä se johtuu.

”ÄO:ni on kuulemma normaalia parempi / miksi siis kouluja pelkään, olenko muita arempi/ vitut minä mikään viisas olen, tahdon elää vain kuin ihminen / päästä irti, isoveli, kuule kutsua jumalten / jos rappio on sitä että rakastaa / ottaa hetkestä kii eikä tahdo tappaa / on mukavaa olla rappiolla / olla vaan täysi nolla / rappiolla on hyvä olla / ei huolet paina, ei rasitu polla / antaudu sinäkin suosiolla/ tai anna meidän olla.”

Rappio on niin sikamaisen helppo piisi. Vaikkei ihminen olisi sitä ikinä kuullut niin piisin loppupuolella sitä kumminkin laulaa. Selvisi muuta tässä kerran, että se kertosäe on Italian euroviisusta Era Era. Sanoisiko näin, että on euroviisuvaikutteita? Kyllä minä sitä tehdessäni tajusin, että tämä on jostain, olisiko jostain Irwin Goodmanin piisistä, mutta ei sille voinut mitään. Kun se vain tuli niin mitä sitä enää muuttelemaan.

Kantaaottavuudesta ja teksteistä syvemmin

Entä tämä Rock ehkäisyvälineitä vastaan – siinähän on takana muutakin kuin vain hauska nimi, jolle jengi aina hörähtelee…

– Sehän lähti ihan ensinnäkin siitä, että oli kaikki nämä rock politiikkaa vataan ja rock rasismia vastaan ja mitä vielä rock suosikkia vastaan, ja me sitten kerran keksimme kännipäissämme ihan älyttömän jutun ”Rock Ehkäisyvälineitä Vastaan” eli REVA.

– Ei siinä ollut kummempaa, me vain keksimme juttuja siitä ja pidimme kauheita puheita, se oli ihan huulijuttu. Sitten mulle vain tuli mieleen se lause rock ehkäisyvälineitä vastaan ja tein ihan eri aiheesta sen piisin. Aiheenahan on tämä aborttijuttu ja miten siitä nyt yleensä keskustellaan, siitähän otetaan esille vain tämä romanttinen puoli, että on hirveätä kun murhataan jo eläviä olentoja ja kaikkea sellaista, vaikka paljon pahempaahan on se, että synnytetään lapsia sellaisiin oloihin, missä ei ole mitään edellytyksiä kasvattaa ihmistä. Totta kai se on selvää, että pitäisi funtsata ja hoitaa tuollaiset asiat etukäteen valmiiksi, mutta sitten kun ollaan siinä vaiheessa, että pitää tehdä ratkaisu niin kyllä minä olen tuota mieltä.

”Meidän tekstejä oli verrattu johonkin Leskisen ja Nurmion ja sellaisiin. Sanoivat että minä olen paljon enemmän aikaan sidottu, nämä tekstit eivät ole yhtä kestäviä, mutta sehän on itsestään selvää. Ei niitä ole tarkoitettu sellaisiksi, ne ovat vain tämän ajan juttuja.”

– Jos minulla on jotain sanottavaa, en osaa mennä sanomaan suoraan, että ”toi on paskaa ja tehkää noin mutta ei noin”, ei se toimi nykyaikana. Koko ajan tulee suoria mielipiteitä joka puolelta. Ei siinä toimi jos yrittää oikein selittää, mutta kun heittää sen överiksi niin se saattaa jo pistää ihmisten korvaan.

– Mulle on ainakin tullut pari sellaista tyttöä juttelemaan, joille on tehty abortti, ja ne olivat ihan otettuja siitä piisistä. En sitten tiedä tuinka moni sen tajuaa. Kyllä se levyltä varmaan ymmärretään kun sen voi kuulla monta kertaa. Yleensäkin olen sitä mieltä, ettei ole hirveän viisasta selittää omia juttujaan, kyllä niiden ainakin minusta pitäisi olla niin selviä juttuja, ettei niitä tarvitse selittää.

– Yhtenä päivänä oli jostain syystä juttua, en edes tiedä mitä varten olivat aloittaneet, mutta oli kumminkin ollut puhetta näistä teksteistä ja meidän tekstejä oli verrattu johonkin Leskisen ja Nurmion ja sellaisiin. Sanoivat että minä olen paljon enemmän aikaan sidottu, nämä tekstit eivät ole yhtä kestäviä, mutta sehän on itsestään selvää. Ei niitä ole tarkoitettu sellaisiksi, ne ovat vain tämän ajan juttuja. Mutta ei siitä tarvitse puhua, se on ihan älytöntä verratakaan. Kuka siitä välittää vuonna 2000?

Muut innostuvat muistamaan erästä ylioppilaslehteä, jossa oli kaikki syvällisessä analyysissa.

– Joo, se oli raju juttu kun jossain lehdessä on hirveillä sivistyssanoilla ja sellaisella filosofisella opiskelijatyylillä arvosteltu meidän juttuja. Sitä me ei ymmärretty itsekään!

Teksti: Arto Pajukallio
Julkaistu alun perin Soundissa 8/1980