Hyvät, pahat ja tuottajat – miksi Rick Rubin, Brian Eno ja kumppanit ovat kuin rocktähtiä itsekin?

Rick Rubin ja Paul McCartney.
©Hulu / Courtesy Everett Collection / AOP

Sami Nissisen toimittamassa Tractatus Musica -juttusarjassa syvennytään tällä kertaa tuottajien toimenkuvaan musiikissa.

Tuottaminen on musiikin tekemisen osa-alue, jonka merkitys jää maallikolle usein mysteeriksi. On vaikea hahmottaa ja ymmärtää, miksi hyvät tuottajat ovat niin arvostettuja, kuin rocktähtiä itsekin? Eiväthän tuottajat perinteisesti soita tai laula artistien levyillä, tai sanoita ja sävellä kappaleita. Nykyisin tuottamisen ja ”varsinaisen musiikin tekemisen” raja on itse asiassa hyvinkin häilyvä ja tuottajilla voi olla monenlaisia rooleja.

Vaikka tuottamisella voidaan tarkoittaa monia asioita, voidaan ajatella niin, että tuottaja on artistille eräänlainen neuvonantaja. Tuottajalla on yleensä enemmän kokemusta musiikin tekemisestä ja tallentamisesta kuin artistilla. Tuottajalla on ulkopuoliset korvat, kun artisti on liian syvällä omassa luomisessaan eikä pysty itse kuulemaan, mikä musiikissa on mahdollisesti pielessä.

Perinteisesti tuottajan tehtävänä on ollut vastata musiikin äänityksessä teknillisistä, soundiin vaikuttavista ratkaisuista. Usein hänen on ollut vastuu myös budjetin toteutumisesta musiikin tuotannossa. Tuottajat työskentelevät usein joko omalle tai hänet palkanneelle levy-yhtiölle. Näin ollen tuottaja haluaa paitsi artistin parasta myös levy-yhtiön kassaan lisää rahaa.

­Studiossa tuottaja usein valitsee äänentallentamisessa käytettäviä laitteita, toisinaan myös soittimet. Tuottajan apuna ovat studioteknikko ja miksaaja, jotka toteuttavat teknisesti tuottajan ja artistin toiveet.

Tuottajalla on usein vaikutusvaltaa etenkin kappaleiden sovituksiin. Kappaleen rytmiä voidaan muunnella ex tempore ja sointuja saatetaan vaihtaa. Myös tuottajan tehtävä on sanoa, jos vaikkapa kertosäettä toistetaan liikaa ja liian varhaisessa vaiheessa kappaletta, tai että kappale tarvitsee bridgen, jossa sen tunnelma muuttuu hetkellisesti toisen laiseksi. Jokin kohta sanoituksessa voi tökkiä, jolloin tuottaja voi nostaa tämän asian esille ja kirittää artistia uuteen, parempaan ratkaisuun. Tuottaja tietää esimerkkitapauksia menneisyyden hiteistä, sekä myös sen, mikä on kulunut klisee.

­Tuottajat ovat usein myös itse artisteja. Monilla auteur-tuottajilla on tunnistettava oma soundi, ammattisalaisuus, jonka vuoksi he ovat haluttuja yhteistyökumppaneita. Phil Spector, Brian Eno, Timbaland tai Rick Rubin tunnetaan omasta nimikkosoundistaan. Ja silloin, kun levy-yhtiössä kaavaillaan jonkin artistin tyylin päivitystä, on auteurtuottaja oiva ratkaisu ongelmaan. Silloin tiedetään ainakin suunnilleen minkälaista soundia ja tyyliä on luvassa.

Nykyaikaisessa popissa ja hiphopissa tuottaja on yleensä se henkilö, joka tekee kappaleiden taustat. Sekvensserin ohjelmoiminen on nykyaikaista säveltämistä, joka nivoutuu samalla tuottamiseen, koska laitteet ja soundit ratkaisevat. Yksi Suomen menestyneimmistä säveltäjätuottajista on JS16, joka oli tuotantovastuussa Bomfunk MC’sin Freestylerista sekä Daruden Sandstormista. Hän on tuottamisen ohessa säveltänyt hiljattain kappaleita Reino Nordinille, Stigille, Teflon Brothersille ja Sini Sabotagelle.

Ulkomailla Jack Antonoff on samoin tehnyt uraa sekä artistina etä säveltäjä-tuottajana, joka hallitsee laulunkirjoitus- ja tuotantoprosessin kaikki vaiheet. Hittejä on syntynyt Taylor Swiftille, Lordelle ja Lana Del Raylle.

Musiikintuotannosta voidaan havaita erilaisia trendejä, jotka ovat vaihdelleet pitkälti teknologisen kehityksen mukaan. Uudet teknologiset innovaatiot kuuluvat tuotannossa pian markkinoille tultuaan. Joistakin innovaatioista tulee kulutusta ja aikaa kestäviä klassikoita, jotka jäävät elämään. Vastaavasti eri aikakausilta voidaan löytää omia soundillisia kliseitä. Trendeillä ja myös kliseillä voidaan leikitellä ja laittaa samaan kappaleeseen vaikkapa ”kasarirummut” , ”ysärisyna” ja uutuutta edustava ”EDM-droppi”.

Eräs levyarvosteluissa usein esille nouseva, arvottava sanonta on, että musiikki on ylituotettua. Väite on harhaanjohtava. Musiikki on aina tuotettu jollakin tapaa, myös silloin, kun artisti tuottaa itse levynsä. Voidaanko yli- tai alituottamista mitata? Onko kyse levytyksessä käytettyjen soitinraitojen määrästä tai tietynlaisesta miksaustyylistä? Vai paremminkin siitä, että ylituotetussa musiikissa artistin oma ääni jää tuottajan nerokkaan vision jalkoihin.

Teksti: Sami Nissinen
Artikkeli on julkaistu Soundissa 8/21.