Aloittelin tätä palstaa kesällä 2019 samoin kuin Soundiin kirjoittamistakin. Konsepti oli selvä: kirjoittaisin hienoista suomenkielisistä biiseistä. Palsta tarvitsi vielä nimen.
Ulkoistin asian Facebookiin. Muuan läheiseni ehdotti otsikkoa Martti Luther ja muovipussi. Ismo Alanko -fanius on meitä muun ohessa yhdistänyt, ja tajusin kulttuurihistoriallisen pointin heti, joten sillä mentiin. On menty nyt viisi vuotta ja tullaan menemään jatkossakin.
Kun Suomi puotos puusta on Ismo Alangon ensimmäisen soololevyn avaus ja nimikappale. Eittämättä merkittävän rockhahmon merkittävimpiä teoksia. Niitä biisejä, joiden kautta suomalaisuutta on koetettu määritellä.
Vuonna 1990 Sielun Veljet oli teoriassa yhä olemassa, mutta käytännössä Alanko oli jättämässä sen taakseen. Yhtye oli viimeisimpien vuosien aikana hakenut linjaa usein aika onnistuneestikin, mutta Ismo halusi silti jotain muuta. Hän halusi laululähtöistä musiikkia, jossa jokainen yksittäinen kappale voitaisiin tarvittaessa toteuttaa eri parametreillä. Tätä prosessia kuvataan perusteellisesti Hannu Linkolan Soundiin vuonna 2020 tekemässä klassikkoalbumi-jutussa.
Kun Suomi putos puusta syntyi Siekkareiden loppuvaiheiden yhteistyökumppaninakin toimineen Riku Mattilan ohjauksessa. Nimibiisissä sovittajana toimi Ahti Marja-aho. Muuten muusikot haalittiin kappale kerrallaan, ja levyä äänitettiinkin siellä täällä. Nimibiisin tapauksessa Lopen kunnassa Hämeessä, Suomen epämääräisellä kuraisella maaseudulla. Vaikka kansikuva ei olekaan sieltä, kuvastaa se biisin ja levyn mielenmaisemaa täydellisesti.
Monet ovat vuosien saatossa ajatelleet, että Kun Suomi putos puusta on lamabiisi. Sehän ilmestyi 1990luvun alussa, ja otsikko tuntuu tukevan tulkintaa. Eittämättä kappale saikin lisäresonanssia laman alettua.
Mutta sen ilmestyessä kesällä 1990 olisi pitänyt olla todellinen talousviisas ennustaakseen laman. Alanko kertookin Linkolan haastattelussa kuunnelleensa uimahallin saunassa äijien juttuja ja peilanneensa niitä nimenomaan myöhäisnousukauden absurdiin tunnelmaan. Tuolloin eläkeikäisten ihmisten maailma varsinkin maaseudulla oli muuttunut häkellyttävällä tavalla. Puuceessä asioinnista oltiin edetty väritelkkariin.
”Suo, kuokka ja Jussi / Martti Luther ja muovipussi.” Se on ikoninen säepari, vaikka jostain näkökulmasta se voi olla vähän hölmökin. Mutta niinhän yhteiskunnatkin ovat.
Mistä puusta Suomi putosi? Primitiivisyyden puusta tietysti, sarkasmilla säestettynä. Juntit alkoivat päästä käsiksi moderneihin mukavuuksiin, ehkä jopa liikkua maanpinnalla nelin jaloin.
Mutta puusta putoaminen sattuukin yleensä. Jotain siinä menettää, luita voi murtua tai ajatusrakennelmia. Rakennemuutos, ei mitään kevyttä hommaa.
Kun Suomi putos puusta on aina ollut ja on edelleen aika häkellyttävän kova musiikillistekstuaalinen suoritus. Se iski niin täsmällisesti ajanhetkeen ja esimerkiksi Radiomafian aloittamiseen, että ainakin Epe Helenius on jaksanut vuosi kymmenestä toiseen valittaa liiallisen radiosoiton syöneen levyn myyntiä.
Samalla se on osoittautunut täysin ajattomaksi laulu kirjabiisiksi. Jos Alanko joskus osallistuisi Vain elämäähän, kinuaisi kuka tahansa mahdollisuutta esittää sen.
Suomalaisuutta todella määrittäviä biisejä on kuitenkin aika vähän. Finlandia, Ryysyranta, Pohjois-Karjala.
Voittoja, tappioita, kauneutta, rumuutta. Todellisuutta.
Ja Ahti Marja-ahon upea sovitus, jossa sahaaminen ja pöllien hakkaaminen luuppaa kirkollisen urkumelodian taustalla ja kertoo tarinaa työlle omistautuneista ja työhön kuolleista ihmisistä. Puusta pudonneista.