Helsingin keskustassa sataa räntää. Olen myöhässä ja erehtynyt suunnasta. Soitan Oona Kaparille, joka on tämänkertaisen tuottajahaastattelumme kohteena, ja pahoittelen myöhästymistäni. Kapari kertoo ohjeet oikean kadunpätkän ja sisäpihan löytämiseksi ja kysyy ystävällisesti, haluanko juoda teetä tai kahvia.
Vihdoin käyn sisään Kaparin uudenkarheaan studioon, joka saa mukavaa kontrastia vanhan kivitalon jylhistä rakenteista. Kapari esittelee minulle studiotaan, ja minä ihailen kahvimuki kädessäni tiloja sekä studion hienoja soittimia ja vahvistimia.
Kysyn häneltä vakiokysymyksen: kumpi oli ensin haaveena, artistius vai tuottaminen?
– Ensin oli haaveena artistius, mutta ei siinä ehkä tiennyt mistä haaveilee. Halusin, että minusta tulee yhtä kuuluisa kuin Princestä. Hän teki paljon töitä naisten kanssa, muusikoiden ja teknikoiden. Sieltä löytyi monta esikuvaa, Kapari sanoo.
Oona Kapari on kokenut tuottaja, äänittäjä ja muusikko. Lapsena lahjaksi saatu neliraituri enteili jo varhain uravalintaa. Musiikin tuottajien ja teknologien yhteisön Aux ry:n hallitukseen kuuluva Kapari aloitti kitaransoiton 7-vuotiaana ja hakeutui 13-vuotiaana Pop & Jazz Konservatorioon bändilinjalle. Myöhemmin hän jatkoi ammattiin valmistavalle linjalle pääsoittimenaan sähkökitara.
Opiskelujen aikana Kapari kiinnostui yhä enemmän musiikin tekemisestä studiossa: äänen tallentamisesta, tuottamisesta ja miksaamisesta. Niinpä hän haki muusikoksi valmistuttuaan Pop & Jazz Konservatorion musiikkiteknologian linjalle ja hankki siten itselleen kaksi tutkintoa arvostetusta opinahjosta. Opintojen jälkeen Kapari pääsi työharjoiteluun Suomen parhaalle studiolle Finnvoxille.
Valmistuttuaan musiikkiteknologiksi hommat jatkuivat Finnvoxilla oikeassa, palkallisessa työsuhteessa.
– Aloitin äänittäjänä ja miksaajana, sitten työt rupesivat kallistumaan tuotannon puolelle. Tuli tarve omalle tilalle, missä pystyn tekemään vapaasti töitä. Aloitin Finnvoxissa 2010 ja sitä ennen tein jo jotain duunia about pari vuotta. Äänitin ja miksasin koulun studiossa ja tein livemiksauksia. Eli olen tehnyt näitä töitä vähän vajaa 15 vuotta, Kapari kertoo.
Kapari on soittanut useissa bändeissä, muun muassa bilebändissä, räppibändissä ja big bandissä, ja hän on julkaissut sooloartistina kaksi pitkäsoittoa. ”Joskus vähän ennen koronaa” hän teki valinnan, että kaikki bändikuviot saavat – ainakin toistaiseksi – jäädä.
Kapari haluaa keskittyä täysillä studiohommiin ja antaa kaiken luovuutensa jokaiseen projektiin. Silloin saattaa syntyä levyjä, kuten Viitasen Piian Uni onnesta -albumi, joka keräsi medioissa ylistäviä arvioita ja oli vuonna 2015 ehdokkaana Kriitikko-Emman saajaksi. Kaparin muita asiakkaita ovat olleet muun muassa Mia Hafrén, Päivi Hirvonen, Antti Autio, Tuuletar, Arosa Ensemble, Jutta Annala ja Pikku Kukka.
Kapari toimii ”mogulina” independent- artisteja julkaisevassa Kuohu Recordsissa, jonka kautta osa mainituista artisteista myös on julkaissut levynsä.
Mitä levyn tekninen ja taiteellinen tuottaminen merkitsevät sinulle?
– Ajattelen, että autan artistia tekemään hänen taiteestaan hänen itsensä näköistä. Yritän auttaa hiomaan hänelle sen ajatuksen, mikä hänen soundinsa, tyylinsä tai ajatuksensa omasta artistiudesta on. Artistin kanssa keskustellaan muun muassa siitä, minkälaisesta musiikista hän tykkää, millainen hän haluaisi olla keikoilla ja mistä lyriikat kertovat. Jos minä en tajua, kuka se artisti on ja miltä hän haluaa kuulostaa, niin silloinhan en voi tuottaa siten, mikä olisi paras hänen persoonalleen.
– Tarkoitus ei ole, että sanelen kenellekään, mitä hänen musiikkinsa pitäisi olla. Mun ammattitaitoa on hahmottaa, mitä biisit tarvitsevat, ja kysyä artistilta, mitä mieltä hän on ideoistani. Ei niin, että minä haluan tähän jouset, vaan artistin kanssa keskustellaan siitä, mikä tämä albumi on ja miltä hän haluaa sen kuulostavan. Sitten buukkaan oikeat henkilöt, jos musiikki tarvitsee jousisovittajaa, bändiä, tai jotain muuta erikoisosaamista.
– Artistin kanssa voidaan käytännössä lähteä esimerkiksi siitä, että pohditaan, minkälaiset taustat biiseissä on, mikä on työn alla olevan kappaleen melodia tai harmonia, miten tämä kertsi voitaisiin tehdä paremmin. Toiset projektit ovat sellaisia, että biisit ovat jo hyvin valmiita. Silloin äänittäminen on se tärkein juttu. Bändin kanssa tuottaminen voi taas olla sitä, että puhutaan ja pohditaan sitä, mitä muusikot soittavat kappaleeseen. Mun rooli on olla korvat, jotka kuuntelevat kokonaisuutta. Kasvaako tämä tarpeeksi ja nouseeko karvat pystyyn? Toimiiko kappaleen rakenne? Yritän kuvitella koko ajan, miltä lopputulos kuulostaa.
– Tänä päivänä tuottaminen voi tarkoittaa tosi monia erilaisia asioita. Koen että äänittäminen, miksaaminen ja tuottaminen kulkevat kaikki käsi kädessä. Tuottamisessa mietitään tosi paljon soundeja, mikä on taas äänittämisen ydintä. Olen monesti sanonut, että tuottamisessa parasta on, että mulle maksetaan siitä, että mulla on mielipiteitä. Mä tykkään olla oikeassa, Kapari sanoo pilke silmäkulmassaan ja repeää sitten nauramaan.
Kapari nimeää tärkeimmiksi työkaluikseen Pro Toolsin ja tilanteeseen sopivat mikrofonit. Hänen mukaansa softilla pystyy tekemään ihan mitä vaan, mahdollisuudet ovat rajattomat. Kaparin mielestä tuottajalle tärkein ominaisuus on monipuolisuus, se, että tuottajalla on kykyä keskustella eri instrumenttien soittajien kanssa. Tietää, miten jutella rumpalin kanssa kolmimuunteisuudesta, tai että ymmärtää, mitä ovat sointujen lisäsävelet.
Mediassa ja levy-yhtiöissä tuottajista puhutaan usein heille ominaisen soundin ja tyylin kautta. Miten kuvailisit omaa tyyliäsi?
– Mun tyylissä korostuu avaruuden tuntu ja liidilaulun merkityksen painottaminen. Tykkään tehdä myös kaikenlaisia erikoissoundeja ja efektejä miksauksessa. Joskus saatan miksauksessa laittaa vaikka torin soimaan taustalle. Mun ekalle omalle levylle me ääniteltiin legoja, seinää ja lattiaa, ja yhdelle levylle soitettiin huivia. Sitten on myös kaikenlaista synaosastoa ja erikoissampleja. Tyylissäni on myös feminiinisyyttä ja herkkyyttä. Mun tuotannoissa tai omassa musassa ei ole aggressiivista energiaa, vaan pyrin enemmänkin dynaamisuuteen ja ilmavuuteen. Pitää olla happea!
– Olen myös näpertäjä. Kiinnitän paljon huomiota pieniin yksityiskohtiin. Teen tosi paljon soundeja editoimalla, venyttämällä tai väärinpäin kääntämällä, tai jonkun efektin läpi viemällä. Olen tehnyt suulla biittejä ja yhteen kappaleeseen komppeja tulen rasahduksista. Soundit voivat periaatteessa tulla mistä vaan. Ajattelen itseäni käsityöläisenä, että teen miksausta kuin jotain installaatiota ja laitan tilaan juttuja paikoilleen. Ajattelen tosi paljon stereokuvaa ja syvyysvaikutelmaa. Vaikutelma syntyy kaiuilla, viiveillä, balansseilla, volalla ja taajuuskaistoilla. Esimerkiksi, missä vaikka botne soi ja missä soi yläkerta. Kyllähän asiat siirtyy kauemmas volyymilla tai kaiulla, mutta olennaista sitten on, minkälainen se kaiku on.
– Painotan tosi paljon äänitysvaihetta, sitä, minkälaisilla mikeillä ja minkälaisessa tilassa äänitän. Ne vaikuttavat tosi paljon soundiin.
Kaparin mielestä on tärkeä keskustella artistien kanssa siitä, mitä lyriikoilla halutaan sanoa ja mitä tunnelmaa musiikissa tavoitellaan. Tuotannon kautta voidaan sitten hakea niitä tapoja, millä tarina tai teksti saadaan esiin oikealla tavalla. Tekstiä voidaan tukea musiikilla tai näiden välille voidaan luoda jännitettä. Joskus kun teksti on painava, tunnelman pitää olla kepeä. Toisinaan tarvitaan riitasointu, vaikka teksti olisi helppo, koska kyseessä ei ole kertojan todellinen tunne, sanoissa on vähän sarkasmia mukana.
Tuottamisessa Kapari korostaa sarkasmin sijaan empatiaa.
– Tiedän, miltä tuntuu olla siellä kopissa ja laulaa tai soittaa itse. Tiedän miltä tuntuu, kun on sellainen äänittäjä, joka ei osaa puhua minulle. Se on ihan mielettömän turhauttavaa, jos joku laittaa talkbackin auki, ja sieltä tulee semmoisia sanoja, joita ei siinä tilanteessa todellakaan haluaisi kuulla.
Jos ajatellaan radiossa soivaa popmusiikkia, mitkä ovat mielestäsi tämän päivän tuotannollisia kliseitä?
– Usein kuulee, kun radion avaa, että tässä on käytetty tätä ja tuota plugaria, kuten Soundtoysia tai Valhalla-kaikua. Sitten on tämmöisiä tuotantotyökaluja, kuten neljäsosabassari, mikä on aika helvetin monta vuotta ollut kaikessa popmusiikissa. Kliseiden käyttämiseen voi joskus kylläkin olla ihan pätevä syy. Se, mistä kulmasta siihen tullaan, vaikuttaa siihen, onko se tyylitöntä vai ei. Björk on sanonut, että on väärin syyttää teknologiaa sieluttomuudesta, koska jos tietokoneella ei ole sielua, johtuu se siitä, ettei kukaan ei ole laittanut sitä sinne.
Entäpä oletko havainnut nousevia tuotannon trendejä?
– Nyt on hirveästi käytetty vocoderia ja vocal stackeja, mikä ehkä lähti Finneasin Billie Eilish -tuotannoista. On paljon tosi tiivistä stemmasatsia tehty vocoderilla. Rajuja säröjä käytetään myös tosi paljon kaikessa, myös laulussa.
Teksti: Sami Nissinen
Haastattelu on julkaistu Soundissa 1/24.