”Kaveri vaan” olikin Carlos Santana – jazzlevyjen salanimien takaa löytyy melkoisia yllätyksiä

Carla Bley.
AOP

Mitä tehdä, kun jazzlevylle on kutsuttu tuttu ja lahjakas kaveri vierailijaksi, mutta myöhemmin paljastuu, ettei tämä saisi sopimusteknisistä syistä olla mukana? Keksitään salanimi, tietenkin. Matti Nives kirjoittaa Jazz kiinnostaa -palstallaan salaperäisten vierailevien tähtien värikkäästä historiasta.

Levylautasellani on Carla Bleyn mainio albumi Tropic Appetites vuodelta 1974. Pitkä lattarihenkinen avausraita What Will Be Left Between Us And The Moon Tonight? kulkee kirpeän saksofonin ohjaamana mukavasti, mutta kuka onkaan tuo osaava fonisti?

Levynkansi kertoo hänen nimekseen ”Unidentified Cat”, tuntematon gaiffari! Internet vahvistaa arvauksen: Gato Barbierihan se. Yleensä pidän muusikoiden soundien arviointia haasteellisena toimena, mutta Gaton teräväreunainen ilmaisu on helppo tunnistaa. Argentiinalaisen etunimi ”Gato” tarkoittaa kissaa, joskin ”Cat” viittaa tässä myös jazz-slangin ilmaukseen yleisesti ottaen ”hemmosta”, ”tyypistä” tai ”kundista”. Vekkulia!

Mutta miksi tällainen ratkaisu? Selitys on yleensä suoraviivainen: kysymys on sopimusasioista. Käytännössä artisteilla oli jazz-rintamallakin perinteisesti artistisopimus tietyn levy-yhtiön kanssa ja niissä saattoi olla klausuuli, joka esti myös tämänkaltaiset ”sideman-keikat”, eli monelle muusikolle arkipäiväiset rivimuusikkohommat. Nykyäänkin vastaavaa eksklusiivisuutta toki esiintyy, mutta harvemmin jazzin maailmassa, jossa polyamorinen label-suhde on alan normi.

Silloin kuin asiat ovat menneet hyvin, albumin kansiteksteissä saatetaan mainita jonkun soittajista esiintyvän levyllä erillissopimuksen nojalla, ”[muusikon nimi] appears on this album by arrangement with [levymerkin nimi]”. On helppo kuvitella, että varsinkin takavuosikymmenten kiivaassa levytystahdissa studioon on usein kutsuttu tuttu muusikko hetken mieljohteesta ja tuolloin sopimusasioiden selvittely jälkikäteen on jäänyt julkaisijan harteille. Aina sopimusta ei tietenkään ole syntynyt, mutta kun se levykin pitäisi saada pihalle…

Pidän kovasti salanimidyykkailusta levyjen tekijätietoja tutkiessa – jälleen yksi fyysisten musiikkiformaattien monista ihanuuksista. Hiljattain vastaan tuli Alice Coltranen mainio Eternity (Warner Brothers, 1974). Enpä olisi uskonut, että lyömäsoittimia kreisillä Los Caballos -kappaleella soittanut ”A Friend” on itse Carlos Santana!

Entä mitä mieltä näistä: ”Art Salt” (Art Pepper), ”Slim Romero” (Fats Navarro), ”Steve Sax” (Steve Lacy), ”Brother Soul” (Milt Jackson), ”Theoshis Tannis” (Roland Kirk), ”Peter Urban” (Art Farmer), ”Jim Whatsmyname” (Jimmy Cleveland), ”Lion Wrong” (Leo Wright), ”Ferris Bender” (Jackie McLean), ”Blockuster” (Cannonball Adderley).

Joskus salanimistä paljastuu hauskoja arvoituksia kuten artistin kotipaikkakunta (”Little Rock” = Pharoah Sanders) tai hassuja nimimuunnosleikkejä (”Friendly Chap” = Buddy Guy). Toisinaan taas tuntuu mielikuvitus kaikessa kiireessä loppuneen hieman kesken (”Martial Royal” = Martial Solal).

Arvailun ja hajanaisen perimätiedon varaan jää se, miten nimipimitykseen on kussakin tapauksessa suhtauduttu. Nykyään netistä löytyy tietenkin mitä vain, mutta en usko hetkeäkään etteikö artistisopimuksen haltija olisi tehnyt Carla Bleyn levystä samaa havaintoa jo levyn kuuntelun perusteella kuin tämäkin kuulija: Gatohan se!

Esimerkkejä löytyy lähempääkin. Diamond T. esittää muutamilla julkaisuilla rouhean sielukasta fonisoittoa ja jäljet johtavat Yrjö-palkinnon ansaitusti vastikään pokanneeseen Timo Lassyyn. Entä kuka muistaa The Five Corners Quintetin svengaavan rytmiryhmän Pekka Jaclin ja Tapani Nevalainen? Tässä tapauksessa kyseessä tosin oli taitava samplejen käyttö, jonka tulokselle albumin tuottajat lainasivat ”tangonimensä”. Five Cornersin levyllä on myös esiintynyt käyrätorvea soittava ”Kunu Ite”, jonka Discogs-CV:stä löytyy myös Voice of Finland -kokoelma 2012.

Hämmennystä on herättänyt myös Sun Ran orkesterissa 1970-luvulla esiintynyt kitaristi ”Disco Kid”. Internetin jazzpseudonyymien tietokanta heittää pelkkää kysymysmerkkiä, mutta pienellä tutkimuksella on mahdollista muodostaa valistunut arvaus soittajan identiteetistä. Toisaalta ehkä osa nimiarvoituksista voikin jäädä avoimeksi, elämään levynkansiin ja kuvitelmiin?

Teksti: Matti Nives
Artikkeli on julkaistu Soundissa 10/20.