Kuukauden kuvaajavieras: Otso Kähönen

F. 10.8. Flow Festival, Helsinki. (kuva: Otso Kähönen)

Soundi-lehden uuden Palsa esittää -palstan ensimmäinen kuukauden kuvaajavieras on Otso Kähönen.

Palsa esittää -palstaa kuratoiva valokuvaaja Tomi Palsa perustelee Otso Kähösen kutsumista mukaan näin:
”Halusin juttusarjan ensimmäiseksi kuvaajavieraaksi Otso Kähösen useastakin syystä. Paitsi, että pidän Otson kuvien vahvasta tunnelmasta ja hänen dokumentaarisesta otteestaan, arvostan myös hänen hyviä käytöstapojaan. Kun tapahtumissa on ahtaissa tiloissa kymmeniä kuvaajia metsästämässä sitä parasta mahdollista valokuvaa, osaavat esimerkilliset kuvaajat olla mahdollisimman vähän kollegoiden, yleisön tai artistien riesaksi. He osaavat toimia kuten herrasmieskuvaaja Otso Kähönen.” 

Otso Kähönen. (Kuva: Topi Kairenius)

HAASTATTELUSSA KUUKAUDEN KUVAAJAVIERAS OTSO KÄHÖNEN

Milloin ja miksi innostuit valokuvauksesta?
”Tämän suhteen mennään omassa historiassa aika kauas. Mun mutsin isä, Yrjö Virtanen, oli todella lahjakas valokuvaaja ja lapsuuden kotini seinät olivat täynnä hänen upeita kuviaan. Vaikka en isoisääni koskaan tavannut, luulen päässeeni kuvien kautta aika lähelle hänen sielunmaisemaansa. Näitä otoksia tuli kakarana tuijoteltua jokunen tovi ja niiden myötä tulin imeneekseni ymmärrystä täydellisestä kompositioista ja valon merkityksestä henkilökuvissa.”

”Varsinainen mullistus tapahtui sitten kypsässä viiden vuoden iässä, kun näin lehtiin ammatikseen kuvaavan setäni Antti Kähösen ottaman kuvan hänen kauniista vaimostaan. Kuva oli otettu mulle hyvinkin tutussa mestassa sukumme kesäpaikassa, mutta tässä kyseisessä kuvassa ympäristö näytti todella toisenlaiselta. Taustalla auringonvalossa kylpevä viljapelto oli oudolla tavalla lähellä, ja puiden läpi siivilöityvä valo piirsi kiehtovia, epäteräviä pisteitä kuvattavan ympärille. Lumouduin näkemästäni. Kuvassa oli jotain todella erityistä ja maagista. Oivalsin setäni kautta, että sellaista taikaa voi onnistua taltioimaan tavalliset kuolevaiset. Samana kesänä faija nikkaroi laudanpalasesta, puhelinjohdosta ja muovisesta korkista mulle ekan kameran, jolla pääsin hyvin alkuun kuvauksessa.”

Henrik! 5.7. Ruisrock, Turku. (kuva: Otso Kähönen)

”Faija nikkaroi laudanpalasesta, puhelinjohdosta ja muovisesta korkista mulle ekan kameran, jolla pääsin hyvin alkuun kuvauksessa”

”Oikealla kameralla aloin kuvaata ehkä viidennellä luokalla ja ekan digijärkkärin hankin Kuuban matkalle parikymppisenä. Useamman reppureissun myötä koukutuin pahasti dokumentaariseen valokuvaukseen ja hieman pakkomielteisesti yritin reissuilla aina löytää jotain autenttista ja kiinnostavaa kuvattavaa. Sillä tiellä tässä kai edelleen ollaan.”

Mikä nimenomaan keikkavalokuvauksessa kiehtoo?
”Työskentelin useamman vuoden ajan musa-alalla ja festareita tuli kahlattua läpi semi-huuruisissa edustustehtävissä kyllästymisen saakka. Aloin kanniskella kameraa mukana noilla reissuilla ja aluksi dokumentoin fiiliksiä ja kiinnostavia hetkiä festariyleisöstä omaksi ilokseni. Tämä oli luontevaa jatkoa reppureissuilla syntyneeseen intoon. Nälkä kasvoi matkan varrella ja noin kymmenisen vuotta takaperin kehtasin hakea akkreditoinnin yhteydessä virallisen photopassin ja se kaulassa lähdin kokeilemaan taitojani ammattikuvaajien sekaan ns. kuvaajien pittiin. Tähän kokemukseen jäinkin sitten koukkuun heti ekasta kerrasta.”

”Keikan alkuun liittyy aina todella mielenkiintoinen, sähköinen fiilis, ja kun keikka pyörähtää käyntiin, niin sitä tajuaa, että jokainen sekunnin sadasosa on ainutlaatuinen, eikä yksikään hetki tule toistumaan samanlaisena. Tähän liittyy vahvasti sellainen tekemisen tunne, jossa on jotain yksinkertaisesti huumaavaa. Jokainen hetki on tärkeää rekisteröidä ja jotta tässä onnistuu, niin kaikki muut asiat on pystyttävä mielestä hetkeksi pyyhkimään pois. Eräänlaista meditaatiota tämäkin.”

Karina. 28.8.2019, Huvilateltta, Helsinki (kuva: Otso Kähönen)

”Mulla on kova pyrkimys päästä syvemmälle artistin pään sisään tai saada hetkeksi pieni ote hänen sielustaan.”

”Keikan näkee objektiivin läpi toisin kuin yleisössä, ja kuvaajana mua kiehtoo löytää kaiken show’n seasta ne esteettisesti erikoiset momentit. Se perinteinen kuva, joka otetaan laajiksella alakulmasta, kun artisti heiluttaa fledaa jalka monitorin päällä, ei itseäni puhuttele. Sen ruudun olen jo nähnyt tarpeeksi monta kertaa. Mulla on kova pyrkimys päästä syvemmälle artistin pään sisään tai saada hetkeksi pieni ote hänen sielustaan ja saada tästä sitten syntymään jotain itseäni esteettisesti kiinnostavaa.”

”Huomaan usein, että omat suosikkikuvani ovat semmoisia häivähdyksiä, jotka eivät välttämättä yleisölle näy. Mikroskooppisen lyhyitä hetkiä, jotka saattaa näkyä vain lavan sivulle, esimerkiksi kun päätähti on kääntänyt biisien välissä yleisölle selkänsä ja hymyilee onnistuneen biisin jälkeen rumpalille tai kun soittajat kommunikoivat kappaleen aikana katseilla toisilleen. Kuvatessa väijyin myös sitä erityistä hetkeä, kun artisti lähtee totaalisesti musiikin vietäväksi ja unohtaa kokonaan esiintymistilanteen ja yleisönsä. Näissä hetkissä on jotain erityisen kiinnostavaa taikaa, jota parhaan osaamiseni mukaan pyrin saamaan talteen. Niiden hetkien löytäminen ja noissa kuvissa onnistuminen on mulle ehkä se keikkavalokuvauksen palkitsevin ja kiehtovin juttu.”

Jesse Markin. 5.10. Tavastia, Helsinki. (kuva: Otso Kähönen)

Kerro jostain mieleen jääneestä kuvauskeikasta?
”Mieleen on jäänyt useita keikkoja, joihin liittyy suurta draamaa tai nostalgia, kuten vaikka artistin breikkaus, kun iso venue myydään ekaa kertaa loppuun tai sitten se uran viimeinen  veto, jossa faneilla (ja joskus kuvaajallakin) on silmät kosteena. Myös erikoisemmissa paikoissa, kuten vaikka Kansallisteatterissa kuvaaminen tarjoaa kivaa vaihtelua ja uusia haastetta.”

”Ehkä silti erikoisin kuvaamani keikka on ollut myös kirjaimellisesti viilein. Kun Pyhimys julkaisi Tapa poika -albumin helmikuussa 2018, oli hän jossain yhteydessä luvannut soittaa sen alusta loppuun helsinkiläisellä torilla. Levyn julkaisu osui kylmimpään päivään miesmuistiin. Tuulinen Narinkkatori -18 asteen pakkasessa pisti sekä kuvaajan että kaluston koville. Helsingin hyytävän kostea meri-ilma meni syvälle luihin ja kiteytyi kiiltävänä peitteenä kameraan runkoon ja linsseihin. Kuviin tuli ihan oma fiilis, kun lamppujen alla lämpenevät soittajat huurusivat toppatakeissa ja karvalakeissaan. Pyhimyksen suusta tuli höyryä kuin joltain pakkasukolta ja niistä kiekuroista pystyi melkein lukemaan biisien lyriikat. Yksi omista suosikki keikkakuvistani jäikin tältä keikalta muistoksi.”

Dallas Kalevala (kuva: Otso Kähönen)

Minkä (elossa olevan) artistin haluaisit päästä kuvaamaan?
”Oon nähnyt Nick Caven keikalla kahdesti. Ekalla kerralla (Provinssi, 2009) meinasin lentää perseelleni bändin tullessa lavalla aivan käsittämättömän murhaavalla raivolla. Tokalla kerralla (Flow, 2013) pysyin paremmin jaloillani, mutta keikan aikana huomasin kulkeutuneeni lähes hypnoosissa takarivistä ihan kiinni mellakka-aitaan ja katsoin monttu auki, miten Nick otti yleisön hyppysiinsä yksi tyyppi kerrallaan. Keikka päättyi semmoiseen hurmokseen ja joukkopsykoosiin, mitä mä en ollut nähnyt aikaisemmin. Molemmat vedot menee heittäen omaan top 10 -keikkakokemuksiini.”

”Artistin lisäksi fiilikseen ja onnistumiseen vaikuttaa hitosti venue ja valomiehen ammattitaito. Siksi mun valinta olisi varmaan Nick Cave And the Bad Seeds puolitäydellä Tavastia-klubillla ja Antti Kuivalainen valopöydän takana. Jos tuon saman raivon ja vimman, jonka oon päässyt todistamaan jättimäisillä lavoilla, pääsisi kokemaan pienemmälle klubille kompressoituneena, niin varmaan sekä keikoilla käynnin että niiden kuvaamisen voisi tyytyväisenä lopettaa sitten siihen.”

Courtney Barnett. 26.8. Huvilateltta, Helsinki. (kuva: Otso Kähönen)

TUTUSTU OTSO KÄHÖSEN VALOKUVIIN: 

www.otsokahonen.com
www.facebook.com/OtsoK.photography/
www.instagram.com/otsokahonenphotography/