Mikä saa ikääntyvän ihmisen ahdistumaan ja vihaamaan niin paljon? Jarkko Martikainen innostui pohtimaan asiaa

Olli Häkkinen

50 vuotta syksyllä täyttävä Jarkko Martikainen julkaisi juuri Luotetut miehet -kokoonpanon kanssa äänitetyn uuden albumin sekä laulutekstejään avaavan Lihavia luurankoja -kirjan. Martikainen kertoo kuulumisiaan Soundissa 7/20 ilmestyneessä haastattelussa. Julkaisemme osan haastattelusta nyt myös verkkoversiona.

Teksti: Aki Nuopponen

Siirtyessämme kahvittelemaan keittiöön ja kahden kissan makustellessa kaikessa rauhassa päivällistään Jarkon keittiö kaikuu hänen hyräillessään esimerkkinä erästä melodiaa levyltä. Se paljastuu Tutustuttiin Tukholmaan -lauluksi.

Tutustuttiin Tukholmaan/Vielä on se paikoillaan, vaikka siihen nojasin/Ehkä päälleen kaaduinkin?/Mitään siitä kiellä en, mistä mua syyttää lappunen/Haastemieheltä sen saan/Tutustuttiin Tukholmaan”, Jarkko laulaa kappaleessa.

– Tämän kappaleen kolmossäkeistöstä Riku sanoi, ettei me hävetä tätä päähenkilöä kylliksi. Että pitäisi hävetä enemmän. En ihan heti saanut kiinni siitä, mitä Riku oikein tarkoitti sillä.

Riku Mattila kaivoi esille Magnus Krepperin kuvan. Siis Solsidan-ohjelman Magnus Krepperin. Että kirjoita tämä laulu niin kuin se päähenkilö olisi suomalainen henkilö, joka näyttää ihan Krepperiltä ja käyttäytyy kuin hän Solsidanissa.

– Krepper on Solsidanissa sellainen täysin leväperäinen hahmo. Yhden päähenkilön vaimon isoveli. Sellainen tyyppi, joka suurin piirtein kaatuu saamattomuuttaan omiin kengännauhoihinsa.

– Jotenkin tuollainen naurettavan pieni mielikuva kirkasti minulle, kenestä kirjoitan ja millaista kuvaa rakennan!

Tällaisien kepeiden aiheiden vastapainoksi, kuten kappaleessa Suomineidon puolustaja, on kuin onkin mukana myös erillinen kertoja tuomassa asioille uusia kulmia, jotka johtavat arkojenkin aiheiden äärelle.

Kappaleessa lauletaan: ”Ei tahdo kuulla mitään muukalaisten puheenpartta/On niillä naamatkin kuin Tikkurilan värikartta ja pitkin jotain pikakaistaa vielä saavat naista!/ Miksi akat eivät aina suosi suomalaista?/Taas Raamattua kuin rautalankaa Antin täytyy vääntää: hän melkein yksin edustaa koko kansan ääntä/Ja millä taikakeinolla vois sitä sietää kukaan, että toiset elää täällä oman mielensä mukaan?

Tällaisien aiheiden äärellä saa varmaan olla tarkkana, että kuulija oikeasti ymmärtää kertojaminän olevan eri kuin sinä? Varsinkin kun laulat suuren osan levystä omalla suullasi.

– Silläkin uhalla, että tässä piilee vaara sille, että joku käsittää minun katsovan muita tuomitsevasti ylhäältäpäin, minun oli laitettava kappale mukaan levylle ja purettava tuntojani, Jarkko sanoo.

– Minulla on vanhoja kavereita, jotka ovat ajautuneet sellaiseen omituiseen… turbulenssiin. Sellaiseen, missä se painekattilan kansi väräjää koko ajan, ja heitä ahdistaa ja vihastuttaa ihan kaikki ja koko ajan.

– Yritän laulussa ymmärtää, mikä saa ikääntyvän ihmisen pakkautuvan vihan kohdistumaan niin voimakkaasti esimerkiksi maahanmuuttajiin. Elämme maassa, jossa on 5,5 miljoonaa asukasta, ja silti me suomalaisetkin olemme keskenään niin kovin erilaisia, mutta silti täällä kategorisoidaan erilaisuutta hyvään ja pahaan todella jyrkästi.

– Miksi ne on niin raivoissaan asiasta? Se on sama kuin se, että raivoaisin siitä, kun ihana Mikko Leppilampi kääntää naisten päät ja minä en. Samalla tavalla näiden tiettyjen purnuttajien mielestä ulkomaalaiset tulevat tänne ja vievät heiltä kaikki naiset. No tuskinpa ne nyt ihan kaikkia vievät! Eivätkä ne naiset tainneet olla heidän alun alkaenkaan.

– Tällaisia ihmettelyjen takia päädyn toisinaan kirjoittamaan sellaisia juttuja, joka voi näyttää siltä kuin olisin jonkinlainen henkinen riettalintu. Se ei ole vittuilua, ja tiedän etten muuta mitään, mutta kunhan ihmettelen ääneen ihan sen takia, että laulun ja myöhemmin keikalla vuorovaikutuksen kautta voin käsitellä asiaa myös itseni kanssa.