Romanttisen uuden aallon aikana Kauko Röyhkä kertoi nuoren miehen rakkauselämästä aivan toisella tavalla

Niko Peltonen kirjoittaa Martti Luther ja muovipussi -palstallaan Kauko Röyhkän Steppaillen-levyn tyylikkäästä kappalekolmikosta Eräs sukupolvi–Dora–Vielä voisin.
8.4.2024 10:05

Sydämessäni on erityinen paikka Kauko Röyhkä & Nartun esikoislevylle Steppaillen (1980). Jälki on vielä hiomatonta myöhempiin mestariteoksiin verrattuna, mutta aidolla asialla ollaan. Vitutuksesta kumpuaa vittuilua, ja se tulee sydämestä ja suurella tunteenpalolla.

Eetos on ikäkausi-, mutta myös aikakausisidonnainen. Vuonna 1980 suomalainen uusi aalto saavutti romanttisen huippunsa. Pelle Miljoona bändeineen ja useat perässähiihtäjät äityivät kömpelön runollisiksi kuvatessaan nuoren ihmisen herkkää tunnemaailmaa kivikaupunkien julmassa puristuksessa. Ymmärrän hyvin nuorta Röyhkää, joka on selvästi halunnut asemoitua huutomerkkimäiseksi oppositioksi tälle tendenssille.

Keskimäärin aikuistuminen ei ole niin kovin romanttista. Pitää käydä läpi isoja elämänmuutoksia. Pojasta mieheksi muuttuvalle juntti-Suomen kasvatille se on erityisen vaikeaa. Myöhemmin tällaisia kokemuksia voi jäsennellä itsereflektiivisesti, mutta tilanteesta käsin katsottuna mielekäs ratkaisu on nostaa keskisormi pystyyn.

Hapuileva suhde nuoreen rakkauteen on suomalaisen uuden aallon keskeisiä teemoja. Syntyi paljon ansiokastakin tekstiä, jossa pojat saivat paljastaa herkkyytensä. Se ei kuitenkaan ole koko totuus tyypillisen nuorukaisen ajatusmaailmasta. Muun ohessa Kauko Röyhkä käänsi ensilevyllään irvivän huomionsa myös tähän aihepiiriin.

Steppaillen-levyltä nousee esiin melkein alussa kuultava biisikolmikko Eräs sukupolvi – Dora – Vielä voisin, joka tiivistää ensimmäisen vakavan parisuhteen tutustumiseen, arkeen ja eroon. Teksteissä on selvä pyrkimys kääntää kauniitkin tunteet rumiksi sanoiksi, mutta tahallaan tai tarkoituksetta Röyhkä antaa rivien välistä näkyä silti vereslihaisen todellisuudenkin. Näihin tunteisiin uskoo paljon enemmän kuin geneeriseen hempeilyyn. Asiaa toki auttaa se, että sekä kirjailijana ja että kirjallisuuden opiskelijana samoihin aikoihin aloittanut Röyhkä on jo tässä vaiheessa niin jumalattoman naseva sanankäyttäjä.

Tosin ei pidä halveksua myöskään varhaisen Nartun kulmikasta oivaltavuutta, joka kuuluu kappalekolmikon tyylilajivaihteluissa tunnelman mukaan. Eräs sukupolvi on kiivasta punkahtavaa sutinaa, Dora melkein mutanttidiskomaista jumitusta ja erobiisi Vielä voisin lähtee tangoparodian suuntaan.

Eräs sukupolvi sivaltaa ajalle kenties tyypillisiä kotibileitä, joiden sekoilun kuvaaminen saa absurdistisia piirteitä. ”Sauli seisoo tuolin päällä, huutaa että Veltto V on jumala / Kerttu konttaa lattialla, siihen iski pyhän hengen humala.” Kertoja pakenee parvekkeelle seuranaan Dora, joka kokee samaa tympeyttä meiningin äärellä. Dora etsii sielujen yhteyttä, mutta kertoja kuittaa: ”Ihan hyvä pärstä ja ihan hyvä perä, tässä voisi vaikka rakastua.”

Doran nimikkobiisissä nuori pari asuu askeettisessa asunnossa ilmeisen toimettomina. ”Sinun valtava suu haukkaa näkkileipää, murut kutittaa mua”, aloittaa Röyhkä tämän rakkauslaulun. Mutta mikään tällainen ei haittaa, kun ”sinä pikku Dora, sinä olet siinä lähelläni”. Tarkoitus on tietysti ironisoida pysähtynyttä parisuhdeunelmaa, mutta kuulija epäilee, että itse asiassa kertojaa ei patjalla vieressä makoilevan kumppanin läheisyys oikeastikaan häiritse.

Näitä tunteitaan hän ei kuitenkaan saa Doralle välitettyä, sillä Vielä voisin -biisissä kertoja saa katsella tyttönsä häipymistä kämpän ikkunasta. ”Vielä voisin juosta jälkeesi / voisin suudelmin sovittaa tunteesi / ja koiranpaskan päälle sillaksi heittäytyä makaamaan”, Kauko voihkii pateettisesti. Konditionaali ei taida taittua todellisuudeksi. Kyyninen asenne rakkauteen ja parisuhteeseen kostautuu niiden jälkeisenä tyhjyytenä. Lopussa kertoja myöntää, ettei irvileuan ja vittuilijan rooli ehkä ollut ihmissuhdemielessä toimiva: ”Ei nallipyssyni naksutus saa sua nauramaan.”

Viimeistään tässä vaiheessa saagan perimmäinen merkitys tulee paljaana ilmi. Nämä ovat paljon rehellisempiä tekstejä kuin monetkaan romanttiset vuodatukset. Sellaisiin voi käpertyä kuin lohtupeiton alle, mutta Röyhkältä voi nuori mies oppiakin jotain.

Teksti: Niko Peltonen
Artikkeli on julkaistu Soundissa 3/24.



Lisää luettavaa