Soundi tapasi joulukuussa hyväntuulisen ja innokkaan kitarajumalan – lue Alexi Laihon viimeinen haastattelu

Alexi Laiho on kuollut. Sosiaalisessa mediassa julkistettu tieto järkyttää – vasta joulukuussahan kitaristi oli uuden yhtyeensä kanssa Soundin kannessa. Viimeisessä haastattelussaan mies uhkuu intoa viedä Bodom After Midnight yleisön eteen. Julkaisemme Laihon muistoksi nyt koko artikkelin verkkomuodossa.
4.1.2021 13:09

Aikarauta on ehtinyt pitkälle iltapäivän puolelle ja tihkusateen terästämä pimeys on jo laskeutunut marraskuisen Helsingin ylle. Soundin nettisivulla juuri julkaistu uutinen toivottaa hyvästejä lähes 200 keikalle, kun taas Yle ilmoittaa koko maan pandemiatilanteen muuttuneen taas astetta tai paria vakavammaksi. Hemmetti, pitääköhän tästä kohta lähteä hamstraamaan vessapaperia?

Masentavasta uutisvirrasta huolimatta Pop Median Helsingin-toimistolle saapuneet muusikot eivät ole liikkeellä murhamielellä. Päinvastoin: riemukkaat vitsit lentävät valtoimenaan ja naurunpyrskähdykset seuraavat toisiaan tiiviillä tahdilla.

Soundin lähettämän kokoontumiskutsun on kuullut neljä herrasmiestä. Alexi Laihon lisäksi paikalle ovat saapuneet kitaristi Daniel Freyberg, basisti Mitja Toivonen ja rumpali Waltteri Väyrynen. Jo viime maaliskuussa selvisi, että tämä nelikko kantaa jatkossa kollektiivista nimeä Bodom After Midnight.

Mutta ennen kuin käymme leveitä hymyjä muusikoiden suupieliin nostattavien aiheiden – bändin viimein toteutuneiden ensimmäisten keikkojen ja debyytti ep:n – kimppuun, iskekäämme hetkeksi pakki silmään.

Alexi: – Children of Bodomin paatti hörppäsi ja lopulta upposi, kun yhtyeen jäsenten intressit alkoivat suuntautua hyvinkin eri suuntiin. Ei se ollut lopulta mikään ihme, sillä mehän kaahasimme ympäri planeettaa kaasu pohjassa yli kahden vuosikymmenen ajan. Mutta kuten painotin jo viime vuoden lopulla COB:n viimeisten keikkojen alla, niin mä en todellakaan aio lopettaa soittohommia. Vaikka se onkin klisee, niin sanon tämän silti: mä aion rokata täysillä hautaan asti. Piste.

– Okei, mä olen nykyään myös family man, mutta mun Australiassa asuva vaimoni tietää tasan tarkkaan sen, että musa on mulle aivan äärimmäisen tärkeä juttu. Jos mä en pääse raapimaan punkia niin meitsistä tulee ennen pitkää ihan vitun miseraabeli ihmisraunio. Niin se vain on.

Daniel: – Mä olin aluksi ihan riekaleina COB:n lopettamispäätöksestä. Kun Allu sitten kysäisi, että lähdenkö mä mukaan uuteen bändiin, niin vastausta ei tarvinnut paljon miettiä.

Alexi: – Dane liittyi Bodomiin vuonna 2016, ja hänestä on tullut mulle helvetin tärkeä taistelupari. Halusin Danen ehdottomasti messiin tähän uuteen juttuun. Onneksi jäbä oli kiinnostunut. Seuraavaksi me alettiin miettiä muita soittajia, ja mulla oli vahva ajatus siitä, että Santa Cruzissa vetänyt Mitja voisi olla sopiva kaveri. Käytiin sitten viime syksynä Danen kanssa tsekkaamassa Camu-yhtyettä Tavastialla – Mitja oli siellä basson varressa – ja sehän oli täysin suvereenia toimitusta. Että katso nyt tuota saatanan jätkää, eihän tässä ole mitään kysyttävää.

Mitja: – Huomasin lavalta, että Allu ja Dane ovat mestoilla. Kyllä mä kieltämättä vähän ihmettelin, että mikähän homma. Sitten keikan jälkeen menin sanomaan moikat, ja herrat paukauttavat suoraan vastapalloon, että lähdetkö vetämään meidän uuteen bändiin. Mietin ehkä puoli sekuntia, ja vastasin, että totta kai!

Alexi: – Sitten pähkäiltiin rumpalia, ja Dane heitti, että miten olisi Paradise Lostin Waltteri Väyrynen. Jostakin syystä se Lostin hitaampi kama soi mun korvien välissä, ja mietin siinä ääneen, että osaakohan Waltteri soittaa blastbeatia. Totta kai se oli perkeleen tyhmä kommentti näin jälkikäteen ajateltuna.

Daniel: – Naurahdin ääneen, että ei köhän siltä hoidu blastit ja kaikki muutkin. Kohta katsottiin erästä Bloodbathin livevideota – Waltteri tuurasi siinä yhtyeen varsinaista rumpalia Martin Axenrotia – ja todettiin yhteen ääneen, että siinä on meidän mies. Siis jos kaveria vaan kiinnostaa.

Waltteri: – Olin tsekkaamassa Insomniumia Helsingissä. Siinä keikkapaikan ulko-ovella Dane heitti yhtäkkiä, että lähtisitkö messiin tällaiseen hommaan. Eipä sitä tarvinnut paljon miettiä.

Daniel: – Seuraavaksi pyydettiin Mitjaa ja Waltteria ottamaan pari vanhaa COB-biisiä haltuun ja käytiin sitten yhden kerran soittamassa. Se oli nopea testdrive, mutta jo silloin – siis marraskuussa 2019 – todettiin, että homma muuten toimii.

Waltteri: – Se oli kieltämättä aika maagista. Tuntui saman tien siltä, että palaset alkavat loksahdella oikeille paikoilleen.

­Alexi: – Uusien jätkien kanssa vetäminen on aina hienovaraista ja selittämätöntä hommaa. Se on se gut feeling, mikä kertoo, että toimiiko juttu vai ei. Jos soittaminen ei tunnu oikealta niin se ei tunnu oikealta – ei sitä pysty väkisin vääntämään kohdalleen. Mutta mä en liioittele yhtään sanoessani, että tajusin jo sen ensimmäisen soittokerran aikana, että mä haluan jatkossa skulata nimenomaan Danielin, Mitjan ja Waltterin kanssa. Jo silloin tuntui niin perkeleen siistiltä, kun kaikki suhtautuivat tähän juttuun ihan hirveällä intohimolla.

Odotukset miinuksella

Melodisen death metalin maailmanlaajuiseen kehitykseen 2000-luvulla isolla kädellä vaikuttanut Children of Bodom soitti viimeisen keikkansa Helsingin Jäähallissa joulukuun puolivälissä 2019. Tuskin oli rumpali Jaska Raatikainen – Laihon ehdoton luottomies 26 vuoden ajan – päässyt estradilla pitämänsä spontaanin jäähyväispuheen tunteikkaaseen finaaliin, kun kitaristi-laulaja oli jo poistunut Nordenskiöldinkadun maineikkaasta kiekko- ja rockpyhätöstä.

Alexi Laihon tähänastisen uran jykevin ovi oli juuri sulkeutunut, mutta samaan aikaan toinen oli jo avautumassa.

Alexi: – Lähdin COB:n viimeisen esiintymisen jälkeen Australiaan. Vietin siellä aikaa perheen kanssa, ja täytyy sanoa, että se oli äärimmäisen tervetullut hengähdystauko Bodomin vikan Suomenrundin jälkeen. Se oli kuitenkin henkisesti aika helvetin vaativa kiertue. Palasin Helsinkiin sitten helmikuun lopulla, ja aloimme saman tien katsoa ohjelmistoa Bodom After Midnightin ekoja keikkoja varten.

Daniel: – Alkuvuodesta kantavana ideana oli siis se, että harjoittelemme ison pinon COB:n vanhoja biisejä, ja piiskaamme sitten uuden bändin armottomaan iskuun tiiviisti keikkailemalla. Meidän oli tarkoitus käydä Bodom After Midnightin omien biisien kimppuun vasta paljon myöhemmin.

Alexi: – Children of Bodomin biisit ovat lähteneet minun kynästä, ja totta kai haluan soittaa niitä jatkossakin. Olen edelleen helvetin ylpeä siitä kamasta. Tämä on yksi syy, miksi halusin uuden yhtyeen otsikon viittaavan myös menneeseen, mutta pienellä twistillä: Bodom After Midnightin after-sanahan nimenomaan alleviivaa sitä, että tässä tehdään jotakin COB:n jälkeen. Samalla täytyy painottaa, etten itse pidä Bodom After Midnightia minkäänlaisena Children Of Bodomin ”työn jatkajana” vaan täysin uutena bändinä.

Kuva Bodom After Midnightin studiosessioista. (Timo Isoaho)

Waltteri: – Heti kun varsinainen treenaaminen alkoi, tuli selväksi, että kaikilla on älytön into päällä. Maaliskuun alkupuolelle tultaessa oltiin ehditty soittaa yhdessä vasta muutaman kerran, mutta meillä oli jo setillinen biisejä hallussa. Sitten iski koronasulku, ja huhtikuun puoliväliin suunnitellut Tavastian-konsertit menivät sen sileän tien. Kyllähän se otti rajusti päähän, kun odotetut keikat peruuntuivat. Samalla päätettiin pitää pieni breikki, mutta aika pian se Whatsappissa chattaaminen ja kotona kärvisteleminen alkoi riittää. Tässä vaiheessa – joskus huhti–toukokuun vaihteessa – tulevan kesän keikat olivat vielä kalenterissa, ja jatkettiin taas livesetin treenaamista.

Mitja: – Sitten festarit alkoivat kaatua yksi kerrallaan. Jossakin vaiheessa tuli se lopullinen tuomio, että sori jätkät, teillä ei muuten ole keikan keikkaa koko kesänä. Tässä vaiheessa oltiin treenattu jo ihan perkeleen monesti, mutta ei oltu päästy vielä kertaakaan vetämään fanien eteen. Kyllähän ne soittokämpän seinät alkoivat vähän kaatua päälle.

Alexi: – Jos joku olisi ilmoittanut alkuvuodesta, että edessä on kuukausien ja kuukausien keikkatauko, niin mun päänuppi olisi luultavasti levinnyt saman tien. Mä olen aina kuvaillut itseäni tyypiksi, joka voisi olla tien päällä vaikka koko ajan, eikä se kotona luuhaaminen oikein sovi mun luonteelle, ainakaan pidemmän päälle… Mutta ei tämä näköjään pidä ihan paikkaansa, sillä mä olen ollut viime kuukausina enemmän himassa kuin kertaakaan yli kahteenkymmeneen vuoteen, mutta päänuppi on edelleen kasassa.

Waltteri: – Onneksi koronan vaikutukset eivät ole olleet pelkästään negatiivisia. Jos tästä olisi tullut ihan tavallinen vuosi, niin mä olisin rundannut tiiviisti ainakin Paradise Lostin ja Bloodbathin kanssa, ja yhteistä aikaa Bodom After Midnightin kanssa olisi ollut selvästi vähemmän. Kiertueiden peruuntuminen harmittaa, mutta toisaalta on myös ollut piristävää keskittyä vain yh­den bändin toimintaan. Ollaankin tämän vuoden aikana tutustuttu toisiimme hyvin niin soittajina kuin ihmisinäkin.

Alexi: – Täsmälleen. Me ollaan nyt hengattu, soitettu ja sävelletty yhdessä monen kuukauden ajan, ja meistä on tullut helvetin hyviä frendejä. Musiikilliset ja ulkomusiikilliset kemiat toimivat ihan täysillä.

– Mä yritän nyt itsekin ajatella niin, että tässä ajanjaksossa on paljon hyvääkin. Että kun tällainen erikoisvuosi kerran tungettiin tähän väliin, eikä näille asioille voi yhtään mitään, niin ei tämän vuoksi kannata menettää järkeään. En todellakaan koe, että olisin välttämättä tarvinnut tai kaivannut tällaista breikkiä esimerkiksi rundaamisesta, mutta ehkä se on silti ihan terveellistä saada vähän etäisyyttä tähän loppumattomalta tuntuneeseen ”levy, rundi, levy, rundi” sykliin.

– Myös sen faktan tässä on tajunnut, etteivät ne aikaisemmin itsestäänselvyyksinä pidetyt asiat – esimerkiksi maailmankiertueet – ole enää yhdessäkään kirkossa kuulutettuja asioita. Kun meiltä peruuntuivat ekat keikat alkuvuodesta, niin sitä kelasi, että tämä paska kestää ehkä pari kuukautta, ja sitten kaikki on back to normal. No, sitten alkoi tulla uusia peruuntumisia ja nythän näyttää siltä, että tässä skeidassa ryvetään vielä vuosia. Kaikki odotukset on siis ihan vi­tun miinuksella. Jos jotakin tapahtuu, niin helvetin jees. Jos taas ei, niin whatever, se olisikin ollut liian hyvää ollakseen totta.

Kunnon sotafiilis

Kun peruuntuneiden esiintymisten raivostuttama Bodom After Midnight ilmoitti alkusyksystä soittavansa viimein ensimmäiset julkiset keikkansa, niin kovinkaan moni ei olisi välttämättä lyönyt isoja ropoja sen puolesta, että bändi todella pääsee nousemaan Seinäjoen Rytmikorjaamon ja Helsingin Tavastian estradeille lokakuun puolivälin jälkeen.

Mutta niin vain kävi, että korona aalto oli lokakuussa sopivassa suvantovaiheessa, ja Bodom After Midnightin viisikko – edellä mainittujen lisäksi myös sessiojäsen, kosketinsoittaja Vili Itäpelto – pääsi kuin pääsikin lopulta tositoimiin.

Soundi osui sopivasti paikan päälle, kun Bodom After Midnight kiipesi Tavastian lavalle, ja tippaakaan liioittelematta voi todeta, että täyteläisen livesoundin kiidättämä bändi oli hurjassa iskussa jo toisella virallisella keikallaan.

Daniel: – Kuten tuli jo sanottua, niin me oltiin ehditty treenata jo monen kuukauden ajan ja ennen keikkaa fiilis olikin hyvin levollinen. Oli ihan selvää, että me klaarataan tämä homma soiton puolesta. Lavalla olikin sitten ihan suunnattoman hauskaa.

Waltteri: – Täytyy sanoa, että mua hermostutti todella paljon. Kyllä mä mietin sitä, että nyt on pakko soittaa ihan saatanan timmisti, sillä tämä koko homma löytyy kohta YouTubesta. Onneksi pahin jännitys laukesi, kun saatiin pari biisiä vedettyä ja paikalle saapunut jengikin tuntui diggaavan aika raivolla.

Alexi: – Waltteriahan jännitti niin helvetisti, ettei se saanut nukuttua juuri lainkaan koko viikonlopun aikana. Mä en todellakaan ymmärrä, että miten se jaksoi vetää ne keikat läpi, vieläpä ihan järjettömän hyvin.

Mitja: – Jos muutamia erikoisjuttuja ei lasketa, niin lokakuussa mun edellisestä varsinaisesta keikasta tuli kuluneeksi kolme vuotta. Etukäteen jännittikin perkeleesti, mutta fiilis alkoi kummasti tasaantua, kun oltiin matkalla Seinäjoelle. Tuli sellainen rauhallinen olo, että me hoidetaan tämä. Vähän kuin olisin ollut hyppäämässä pitkästä aikaa polkupyörän selkään: ei se ajotaito mihinkään unohdu.

Alexi: – Tuntui yksinkertaisesti helvetin hienolta lähteä paahtamaan pakulla kohti Seinäjokea. Mulla oli oikein kunnon sotafiilis, että nyt vittu näytetään kaikille. Matkalla kuunneltiin musaa, puhuttiin paskaa ja naurettiin tyhmille jutuille. Jotenkin tuli ne 1990-luvun lopun mahtavat ajat mieleen.

– Seinäjoen-keikka meni ihan helvetin hyvin. Sitten palattiin Helsinkiin ja mentiin Tavastialle tekemään soundcheckiä. Takavuosina olisin lähtenyt himaan heti soundcheckin jälkeen, mutta nyt sellaisesta ei ollut puhettakaan. Hengailtiin bäkkärillä ja fiilisteltiin ekojen keikkojen tunnelmia. Oli perkeleen kiva tunnelma. Ja voi vittu, miten siistiä olikaan päästä taas soittamaan jengin eteen!

Waltteri: – Alexi ei pahemmin lue kommentteja netistä, mutta mä kyllä luen. Oli älyttömän kiva huomata keikkojen jälkeen, että meidän hyvä fiilis välittyi yleisölle. Jengin palaute oli melkein poikkeuksetta aika ylistävää.

Alexi: – Mä en seuraa mitään somea, kun se meininki on aina niin armotonta dumausta. Nyt kävi kuitenkin niin, että sain vaimolta viestiä, että sun pitää käydä tsekkaamassa kommentteja You Tubesta. Että siellä on ihan kunnon hehkutusta. Mä myönnyin, että okei, mä vilkaisen tämän kerran. Ja voihan holy fuck… Porukka tuntui olevan ihan pähkinöinä. Mä olin etukäteen varma, että raavitaanpa me lavalla mitä tahansa, niin some on täynnä ihan järjetöntä dissausta.

– Monet tuntuivat kiittävän biisivalin toja. Mehän vedettiin aika paljon old school -kamaa, koska me haluttiin tarjota porukalle ihan armoton turpaanvetosetti. Kun kappaleita mietittiin etukäteen, niin se biisilista sitten painottui hyvin luonnollisesti sinne varhaisemman materiaalin suuntaan. Kerrottakoon silti, että me on treenattu paljon muitakin COB:n juttuja, ja settilista saattaa muuttua ennen seuraavia keikkoja. Ja tuleehan settiin jossakin vaiheessa ihan uusiakin biisejä!

Musalla kaikkia turpaan

Soundin haastattelu osuu tietoisesti ajankohtaan, jolloin maineikkaalle Napalm Recordsille kiinnitetty Bodom After Midnight on juuri saanut ensimmäisen julkaisunsa taltioitua. Jos tämän hetken aikataulu pitää, niin kolme biisiä sisältävä, toistaiseksi nimetön Bodom After Midnightin debyytti-ep ilmestyy ensi kevään aikana.

Ep:n äänityksestä vastaa kovaa jälkeä useiden artistien kanssa viime aikoina tehnyt Joonas Parkkonen, kun taas kappaleiden miksaamisen hoitaa Children of Bodomin, Nightwishin ja lukuisten muiden nimibändien luottomies Mikko Karmila.

Ep tarjoaa esimakua Bodom After Midnightin tulevalta pitkäsoitolta, jonka materiaali on parhaillaan työstövaiheessa.

Mitja: – Kun se viimeinenkin kesäkeikka otti ja peruuntui, niin meidän suunnitelmat muuttuivat aika radikaalisti, ja päätettiin alkaa työstää tuoretta materiaalia. Että jos tässä ei ole pahemmin keikkoja tarjolla, niin meidän täytyy tuupata jengille sitten uutta musaa.

Alexi: – Säveltämistä ei voi liikaa ohjata – tulee mitä tulee –, mutta kyllähän mä olen viime aikoina palannut sellaisen ”17-vuotiaan Alexi Laihon mentaliteetin” äärelle. Mä olen toisin sanoen vääntänyt materiaalia aika pitkälle samalla raivolla kuin se nälkäinen nuori jätkä, joka halusi vetää musalla kaikkia turpaan.

Mitja: – Kyllähän ep:n biiseistä löytyy aika raakaa punk-henkeä. Ei siellä paljon säästellä.

Waltteri: – Jengi on pohtinut netissä, että bändissä on se Santa Cruzin entinen tyyppi. Että onkohan niiden kama jotain glam rockia? Hah hah! No, ei todellakaan ole. Uudet biisit soundaavat Alexi Laihon tekemiltä, mutta uuden bändin sovittamana ja toteuttamana. Mä koen tulevan ep:n luonnollisena jatkumona Children of Bodomin kamalle.

Mitja: – Alexi kirjoittaa edelleen kaikki biisit, ja eiköhän herran staili ole jo tullut aika tutuksi. Se jos mikä olisi ollut väkisin vääntämistä jos Bodom After Midnight olisi jotenkin ihan erilaista.

Alexi: – Joonas potki meitä nauhoitusvaiheessa perseelle ja vaati ihan helvetisti, mutta työskentely oli silti älyttömän nastaa. Santa Cruzissa aikoinaan vetänyt Joonas on älyttömän kova kitaristi, joten sen ei myöskään tarvitse pelkästään hokea ”uudestaan, vedä skarpimmin”, vaan se osaa kuvailla tarkasti, missä ja miten pitää parantaa.

Mitja: – Nykyään bändit hinkkaavat helvetin tasokkaan kuuloisia demoja ennen studioon menemistä. Me ei lähdetty siihen, sillä haluttiin pitää homma freesinä. Kyllä me silti nauhoitettiin uusista biiseistä etukäteen suttuinen soittokämppädemo, että Joonas pääsee vähän tutustumaan tähän kamaan… Voi helvetti, että sitä nauratti! Että ei voi olla todellista, että rockyhtyeen demo vuonna 2020 soundaa siltä, että se olisi purkitettu homeisella treenikämpällä jollain surkealla kasettimankalla.

Alexi: – Joonas oli kieltämättä hieman hämmentynyt meidän vanhan liiton meiningistä. Mä esimerkiksi raapustin lyriikat johonkin suttuiselle lapulle, ja Joonas sanoi, että oho, jätkä duunaa tekstit oikeasti kynällä ja paperilla. Että yleensä jengi tsekkaa sanat jonkun laitteen ruudulta. Ei helvetti. Mistä se fiilis tulee, jos laulukopissa tuijotetaan jotain perkeleen puhelinta? Niistä omista surkeista harakanvarpaista paistaa läpi just sen hetken aggressio ja angsti, joita ilman tällaista musaa ei ole olemassakaan.

Mitja: – Ja homma jatkuu saman tien. Nyt kun ep on purkissa niin me aletaan valmistella pitkäsoittoa.

Alexi: – Me on menty askel kerrallaan, liikoja kiirehtimättä, ja menneen syksyn aikana keskityttiin ekan ep:n biiseihin. Riffejä, ideoita ja valmiimpia aihioita löytyy yllin kyllin, ja nyt aletaan laittaa kappaleita läjään. Toivon mukaan päästään rykäisemään ne nauhalle jo kevään aikana.

Daniel: – Eli jos korona ei lyö liikaa kapuloita rattaisiin, niin albumi ilmestyy ensi vuoden loppupuolella.

Alexi: – Saanko mä sanoa vielä yhden jutun? Mä olen ihan järjettömän iloinen Bodom After Midnightin takia. Nämä jätkät ovat tappavan kovia soittajia ja lisäksi ne on nykyään mun parhaita frendejä. Lisäksi me saatiin just taltioitua ihan vitun killeri ep ja… No, musta tuntuu nyt siltä, ettei meitä pysäytä jatkossa yhtään mikään!

Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 11/20.

Lisää luettavaa