Mainostelevision vuosina 1985–2002 näyttämä Napakymppi-ohjelma perustuu USA:ssa jo 60-luvulla lanseerattuun The Dating Game -formaattiin, mutta siitä tuli innokkaan Kari Salmelaisen juontamana Suomessa aivan erityinen tv-ikoni. Pari ilmeistä muutakin syytä voi arvata: rakennemuutoksen jälkiseurauksista kärsivässä pitkien etäisyyksien maassa parisuhdekumppania metsästetään usein hapuillen ja toivottomasti kuin lottovoittoa, ja vielä Napakympin kulta-aikoina ulkomaanmatka oli sellainen jo itsessään.
Ohjelma on nykyisen treffikulttuurin mielenkiintoinen kääntökuva. Siinä missä 2020-luvun sovelluksissa swaippaillaan usein pelkän profiilikuvan perusteella, eivät Napakympin osallistujat nähneet toisiaan ennen valintaansa. Se piti tehdä sokkona, kysymysten ja vastausten perusteella.
Mutta tv-lavasteissa ei ole keskustelua tuntemattoman kanssa, ja lopulta sermi välissä tekee tilanteesta vain epäluontevamman. Wikipedian mukaan joitakin Napakympin jaksoja jouduttiin jättämään omaisten pyynnöstä näyttämättä, kun valitsematta jäänyt kilpailija oli tehnyt kuvausten ja showtimen välissä itsemurhan.
Konseptissa on siis tunnelatausta ja mahdollisuuksia vahvaan symboliikkaan. Onkin ihme, ettei Napakymppiä ole sivuttu suomalaisessa popmusiikissa enempää. Mutta viime vuonna sentään sivuttiin ja poikkeuksellisen onnistuneesti, kun voimapopyhtye Tamara Luonto lohkaisi syksyllä ilmestyneeltä Honeymoon-esikoisalbumiltaan ennakkosinglenä tähänastisen mestariteoksensa Neiti B.
Kun kappale ottaa lähtökohtansa tv-ohjelmasta, on luontevaa, että kerrontaperspektiivi on telkkaria katsovan ihmisen. Tässä tapauksessa laulaja–kitaristi Kristiina Tuhkasen tulkitsema kertoja onnistuu kuvaputken välityksellä rakastumaan jakson väliinputoajaan, Neiti B:hen, joka on nimettykin alleviivaamaan hänen toisarvoisuuttaan kahden itsetietoisen kaunottaren välissä. Ihanahan neiti B:kin on, mutta halvaantuu sosiaalisesti spottivalojen alla eikä saa sanottua sulhaskandidaatille juuri mitään. Eikä Napakympin konseptissa ulkonäkö auta.
”Sä olit neiti B / Sul oli meikki ja kauneimmat kuteet / Mutta ne ei tuoneet mitään lisäarvoa / Vaan olit harmaan sermin takana.”
Mutta katsoja näkee tai luulee näkevänsä koko tilanteen, koko ihmisen. Ja katsoja lumoutuu. Hän tuntee sääliä ja närkästystä, kun se idiootti sermin toisella puolella ei ymmärrä sitä, minkä hän ymmärtää. Hän haluaa pelastaa hyljeksityn.
”Sä olit neiti B / Mun mielestä sä olit upee / Vaikket sanonutkaan halaistua sanaa / tiesin et suhun voisin rakastua.”
Mutta Tamara Luonnon biisin keskeisin sisältö on tietysti siinä, miten se suhteutuu ylipäätään norminmukaisen heteroparisuhteen tavoitteluun ja siinä epäonnistumiseen.
Neiti B on vuonna 2022 tehty kannanotto niihin asioihin, jotka meidän pitäisi sekä unohtaa että muistaa. Se käyttää varsin ovelasti kahta aikatasoa.
Melankolisen kappaleen musiikillisessa muodossa on jotain Yön varhaisista levyistä muistuttavaa, samoin tekstin retoriikassa: Neiti B on ”aamu-uninen suloinen prinsessa”, mikä on silkkaa Jussi Hakulista. Hakulisen teksteissä kaivattiin intohimoisesti rakkautta, joka konkretisoitui – tai jäi konkretisoitumatta – epälihallisilta tuntuviksi haavekuviksi. Siis sellaisiksi, joita televisiossa nähdään ja joita deittiohjelmaan menemällä tavoitellaan.
Tamara Luonnon feministisessä tulkinnassa keinotekoiset sermit kaadetaan, Sami Sänpäkkilän ohjaamassa loistavassa videossa ihan konkreettisesti. Siinä Tuhkasen esittämä kertojahahmo rikkoo mahtavan kitarasoolonsa inspiroimana neljännen seinän, pelastaa bändikaverinsa eli neidit A:n, B:n ja C:n televisiotodellisuudesta ja vie autolla patriarkaattia pakoon.
”Sä olit neiti B.” Imperfektillä on merkitys. Enää koskaan ei ole syytä tyytyä olemaan sermin taakse eristetty objekti, jota arvioidaan epäolennaisilla perusteilla. Kirjainten takaa maailmaan marssivat ihmiset, joilla on ihmisarvo ilman parisuhdetta tai Bangkokiakin.
Teksti: Niko Peltonen
Artikkeli on julkaistu Soundissa 3/23.
