Miltei jokainen taiteenlaji tuntuu piilottelevan historiansa varjoissa alansa legendoja, mestareita jotka vain harva tunsi, mutta joiden inspiroiva vaikutus on ollut lähtemätön. Jazzin parissa heitä voisi luetella useammankin, mutta juuri nyt levylautasella ja mielessäni on ollut philadelphialainen pianisti-säveltäjä Hasaan Ibn Ali (1931–1981).
Aikanaan ainoastaan yhden session Atlantic-yhtiölle tehnyt Hasaan (oikealta nimeltään William Henry Langford, Jr.) oli todellinen jamikettu, joka oitis pianon nähtyään istui alas ja alkoi tykitellä. Aikalaismuusikot olivat hänestä hyvinkin tietoisia, ja saksofonistit kuulemma poistuivat lavalta nähdessään Hasaanin kiipeävän pianon taakse.
Syynä ei ollut kunnioituksen puute, vaan pelko ja hämmennys. Hänen kanssaan musisoimaan uskaltautunut saksofonisti Odean Pope on kertonut, että Ibn Ali oli soitannollisesti niin omalla tasollaan, että miehen kanssa soittaminen oli erittäin haasteellista. Pope on todennut haastattelussa, että Hasaan oli tavoiltaan hyvin ”suoraviivainen” ja saattoi tönäistä mielestään huonon pianistin alas lavalta vallaten itse pianotuolin.
Hasaanin mainittu musiikillinen edistyksellisyys puolestaan perustui erittäin tiukkaan, miltei yli-inhimilliseen harjoittelukuriin. Käytännössä hän soitti aina. Taitava pianisti myös mentoroi muita muusikoita, esimerkiksi John Coltranea. On jopa esitetty päätelmiä siitä, että Coltranen tinkimätön harjoittelumentaliteetti olisi Hasaanin peruja, samoin kuin jumalfonistin harmonisesti poikkeuksellinen ”sheets of sound” -lähestymistapa.
Mene ja tiedä, mutta Hasaan Ibn Alin voi todellakin sanoa olleen ”muusikkojen muusikko”. Jason Moranin kaltaiset maineikkaat nykypianistit saattavat namedropata Hasaanin haastattelussa, hämmentäen kaikki paitsi syvän pään levynörtit.
Hasaan siis eli harjoitellen ja soittaen, muttei levyttäen tai artistiuraansa suunnitelmallisesti luoden. Yhtälö kuulostaa vaikealta ja sitä se myös oli. Siksi Hasaanin tähän asti ainoa tunnettu levytyskin, vuonna 1965 julkaistu The Max Roach Trio Featuring The Legendary Hasaan alkoi puhelinsoitolla, jossa Hasaanin ystävä, trumpetisti Kenny Dorham vetosi rumpali Max Roachiin: ”Hasaan on nyt Nykissä, voisimmeko auttaa häntä jotenkin?” ”Auttaa?” vastasi Roach. ”Tottahan toki!”
Ei äkkiseltään muuten tule mieleen muusikkoa, joka ensimmäisellä levytyksellään vieläpä ”feature-artistina” olisi saanut yhtä kovan arvonimen levyotsikkoon kuin tämä ”Legenda”. Itse asiassa kyseessä on siis Max Roachin albumi, jonka Hasaan puolestaan ”auttoi” kiistattomaan kulttiasemaan.
Levy on loistava ja Atlantic oli tyytyväinen albumiin ja uuteen löytöönsä, mutta sitä seuranneet tapahtumat kääntyivät traagiseen suuntaan. Levy-yhtiö kutsui Hasaanin levyttämään oman sessionsa, johon hän kutsuikin saksofonisti Odean Popen, basisti Art Davisin ja rumpali Kalil Madin. Suunnitellun julkaisun lähestyessä Hasaan kuitenkin pidätettiin huumausaineiden hallussapidosta.
Atlantic teki tästä omat johtopäätöksensä ja hyllytti projektin, mistä pianisti masentui syvästi hyläten haaveensa jazz-elämästä New Yorkissa. Hän muutti takaisin vanhempiensa luokse jatkaen soittamista vain omaksi ilokseen. Vuonna 1972 perheen kotitalo paloi, ja tulipalo paitsi tuhosi hänen kaikki sävellyksensä myös vaati Hasaanin äidin hengen. Pian sen jälkeen Hasaan sai sairaskohtauksen ja kuoli tuntemattomaksi jääneen taudin runtelemana ja unohdettuna vuonna 1981.
Atlanticin varasto puolestaan paloi vuonna 1978 ja oletus oli, että myös Hasaanin hyllytetyn albumin studionauhat joutuivat liekkien nielemäksi. Mutta ei sittenkään! Vuosikymmeniä velloneet huhut levy-yhtiön toimistolla pyörineestä vinyylimasterista osoittautuivat todeksi ja nyt, yli 55 vuotta myöhemmin, pääsemme vihdoin kuulemaan, miltä Hasaanin ainoa omalla nimellään levyttämä albumi kuulosti.
Omnivore Recordingsin juuri julkaisema Metaphysics – The Lost Atlantic Album esittelee omaäänisen pianistin jonka musiikkiin ”saattaa kestää hetken aikaa tottua”, kuten levyn jäljittämisessä tärkeää roolia näytellyt Rutgers Universityn professori Lewis Porter kansiteksteissään toteaa. Kahden lp:n setti on hinnoiteltu suorastaan häikäilemättömästi ja itse nauhoitukset kuulostavat äänenlaatunsa puolesta melko rupisilta, mutta tärkein välittyy.
Hasaanin musiikki pirskahtelee elinvoimaa, suoranaista luomisen pakkoa ja puhdasta musikaalisuutta. Eräs jazzin tuntemattomista legendoista on nyt hieman enemmän elossa.
Teksti: Matti Nives
Artikkeli julkaistu Soundissa 6/2021.
