Kolmen päivän popjoulu keskellä kesää – Ruisrock 2014 | 4.–6.7. Turku

19.7.2014 10:11

Ruisrock juhlittiin heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Turun Ruissalossa jo 45. kertaa. Festivaali teki uuden yleisöennätyksen: kolmen päivän aikana juhlijoita nähtiin Ruissalossa yhteensä 93 000. Perjantai ja lauantai olivat loppuunmyytyjä 35 000 yleisöillään, sunnuntaina juhlijoita oli 23 000. Toimittajamme (Visa Högmander = VH, Hemmo Päivärinne = HP) olivat paikalla ja raportoivat kokemastaan sanoin ja kuvin.

Päivä #1 − Perjantai 4.7. (VH)

Aikataulupoliittisista syistä ensimmäinen esiintyjä, jonka Ruissalossa ehti kunnolla nähdä, oli Death Hawks. Bändi jatkaa myös festareilla samalla rutiinitasolla, joka on osoittautunut jo useampaan kertaan erittäin korkeaksi. Black Acid ei kyllästytä, ei sitten millään.

Rantalavalla operoinut Children Of Bodom edustaa musiikkityyliä, joka ei iske musiikkihermostoon ehkä aivan täysillä, mutta onhan yhtyeen live-esiintyminen näyttävää katsottavaa. Ja yleisön suosio erittäin suurta.

 

Minilavalla soulpoptansseja viritteli vauhtiin Tuomo. Kevättalvella julkaistun mainion The New Mystique -levyn konevoittoinen materiaali toimii myös keikkatilanteessa.

Festivaalialueen pääportin vieressä sijaitsevan Lounalavan edusta täyttyi äärimmilleen kuluvan vuoden pop-prinsessan tittelistä vakuuttavin ottein kilpailevan Sannin noustessa lavalle. Kappalemateriaali ei vielä kannattele kokopitkän festivaalikeikan mittaa, mutta muun muassa Jos mä oon oikee ja Me ei olla enää me ovat nykypäivän suomipopia parhaimmillaan ja toimivat keikalla osaavan taustabändin pohjustamana mallikkaasti. Jos kehitys jatkuu noususuhdanteisena, Sannilla on lupaava tulevaisuus edessään.

Päivä #2 − Lauantai 5.7. (HP)

Olen todella ahkera festivaalirotta. Kävin viimeksi Turun Ruissalon kansanpuiston Ruisrock-musiikkifestivaaleilla vuonna 1992, jolloin esiintymässä olivat ainakin Nirvana ja Teenage Fanclub, joista ei muista juuri mitään, vaikka olin täysin selvin päin. Ehkä kyseessä oli upean Nirvanan aiheuttama täydellinen musiikillinen järkytystila, terveysbibliotecasta tuttu termi: impetum musica (lat). En osaa sanoa.

Muistan vain, kun koko ranta vavahteli yleisön pomppiessa tasajalkaa lavan ja miksauskopin välissä. Siihen aikaan aidattu festaripaikka oli nykyistä merkittävästi pienempi ja lavojakin oli vain kaksi tai kolme. Omalla autolla pääsi paikalle ja lotjan sai parkkiin hiekka-/nurmialueelle eri maksua vastaan.

Pääsin levytyskiireiden takia paikalle vasta lauantaina. Mediapersoonille ja VIP-henkilöille oli oma idyllinen, mutta hidas laivakuljetus Aurajoen rannasta alueelle.

Alueella on nykyisin peräti viisi lavaa ja niillä kaikilla paljon kuultavaa. Nykyaikainen festarivetohan on tehokkaat 60 minuuttia per bändi, mutta illan/lavan pääesiintyjä saa vahingossa vartin pidemmän stintin. Tsekkasin iltapäivän aluksi niittylavalla puolikkaan keikan Happoradiolta, joka on kuin rokkaava Leevi & The Leavings. Ihan mukava. Happoradio oli hämmentävän suosittu, yleisökin lauloi kiltisti kertosäkeissä mukana.

Sitten eksyin isolle rantalavalle, jolla vaikeroi Stig & Kullankaivajat, joka oli arvosteluasteikkoni tuolla puolen, kuin iskelmällinen Leevi & The Leavings, mutta huonommilla lyriikoilla ja melodioilla.

Pelastauduin sieltä Anna Abreun telttakeikalle. Annahan on ihana pippurinen taskuvenus sekä upea laulaja. Biiseistä ja laulukielestä en ole ihan varma. Laulaisit Anna suomeksi, jookos? Hän veti livebändeineen tyylikästä show’ta täydelle katsomolle makeiden tanssiketkutusten kera. Rummuissa oli muuten entinen Värttinä-rumpali Sibelius-Akatemiasta valmistunut jazzmusiikin maisteri Toni Porthen.

Lähdin Annan keikalta ostamaan pizzaa, jota mutustellen vaelsin louna-lavalle, jolla esiintyi minulle entuudestaan tuntematon Risto yhtyeineen. Ei ollut todellakaan meikäläisen kuuloista tuo angsti-musa, mutta jos joku tykkää, niin ei se ole minulta pois. Lähdin äkkiä paikalta.

J. Karjalainen on nykyisin takuuvarma huippuesiintyjä, jonka kädestä katsojat syövät vaikka eilistä pizzaa. Hän esitti yhtyeineen seuraavaksi niittylavalla leppoisissa tunnelmissa viime vuoden päälavan tasoisen setin uusimman levyn biisejä sekä muita klassikoita. Runsas yleisö lauloi herkeämättä mukana. Jukka itse laulaa tyypilliseen tapaansa hieman huolimattomasti mikin suuntaan päätään pyöritellen. Paukuttaja Janne Haavistolla on tyylikkäät runsastomiset ala- ja etukalvottomat kotimaiset Kumu-rummut.

Encoret: Doris ja Sekaisin. Oli ilo kuunnella hyväntuulista rentoa bändiä, jonka soitanta ei jättänyt mitään hampaankoloon, vaikka bassosoundista jäikin puuttumaan kovapuhujan luontaista kapasitiivistä reaktanssia ja dispersio on vain hädin tuskin kuultavissa.

Päivä #2 − Lauantai 5.7. (VH)

Reginasta tuttu Iisa julkaisi talvella mainion debyyttisoololevynsä. Talvella ja keväällä Iisa ja taustalaulaja Sanna Komi keikkailivat kahdestaan, mutta kesän keikoilla kaksikkoa vahvistaa muun muassa I Was A Teenage Satan Worshipperistä tuttu rumpali Antti Hietala. Rytmiosaston vahvistaminen tekee Iisan musiikille livetilanteessa hyvää. Kappaleet nojaavat melodioiden ja lyriikoiden lisäksi nimenomaan rytmikkyyteen. Iisan seuraava liike tulee olemaan mielenkiintoinen.

Samuli Putro yhtyeineen on vireessä. Vire on kääntynyt hieman rutiininomaiselle tasolle kevään hurmiollisten esiintymisten jälkeen, mutta festivaaliyleisöä se ei haittaa lainkaan. Herkkä tunnelmointiballadi Älkää unohtako toisianne ja suomalaisen rockin 2000-luvun hienoimpiin kappaleisiin lukeutuva Olet puolisoni nyt olivat keikan kohokohdat. 

Pate Mustajärvi kukkoili kuten vain Pate Mustajärvi osaa. Popeda viihdytti. Lauantain suurimmat yhteislauluhetket taidettiin kuulla rantalavalla.

Telttalavan täpötäyteen houkutellut ruotsalaislaulaja Veronica Maggio laulatti, tanssitutti ja pompitutti yleisöään. Encorena kuultu hitti Jag kommer huipensi vastustamattomasti rullanneen keikan.

Rantalavalla Pepe Willberg tunnelmoi yllättävän vähälukuiselle yleisölle Matti Mikkolan johtaman lähes 30-henkisen Saimaa-orkesterin kanssa. Esiintyminen oli hieno. Willberg itse vaikutti olevan sekä hämillään että iloinen saamastaan huomiosta ja siitä, että hän esiintyy Ruissalossa. Singlenä julkaistu Tällä kadulla toimi uljaasti, samoin useimmat muutkin Pepe & Saimaa -levyn kappaleet, mutta keikan kliimaksi kuultiin keikan lopussa. AamuSaat miehen kyyneliin ja Niin vähän on aikaa huipensivat komean esityksen, mitenkäs muuten kuin komeasti.

Lauantain huipensi Lounalavalla yhdysvaltalainen Future Islands. Tanssiliikkeillään huomiota herättäneen Samuel T. Herringin johtama yhtye lämmitti ja lähestulkoon liikutti viilenevässä kesäyössä. Singlehitti Seasons (Waiting On You) sai parhaan vastaanoton, mutta neljännen levynsä taannoin julkaissut yhtye sai lauantain myöhäisillassa varmasti uusia ystäviä.

Päivä #3 − Sunnuntai 6.7. (VH)

Vesa-Matti Loiri oli sijoitettu harmillisesti esiintymisaikatauluun päällekkäin Sueden kanssa. Ensimmäisten puolentoista kappaleen ajan Lenni-Kalle Taipaleen kanssa käsikynkässä lavalle saapunut konkariviihdyttäjä kuulosti kuitenkin erittäin hyvältä.

Suede soitti Ruisrockin parhaan keikan. Kyllä, kyse oli pitkälti nostalgiasta, mutta bändi oli myös erittäin hyvässä vedossa. TrashEverything Will Flow ja Beautiful Ones nousivat huippuhetkiksi.

Phoenix päätti rantalavan Ruisrock-sunnuntain tansseihin. Hittibiiseistä monet oli sovitettu omituisen psykedeeliseen muotoon, mutta keikka toimi.


 

TEKSTI:

HP = Hemmo Päivärinne

VH = Visa Högmander

 

KUVAT:

Visa Högmander

Lisää luettavaa