Livearvio: Jethro Tull tarjosi yllätyksiä Tampereella – yhtyeen suurinta klassikkoa oli vaikea edes tunnistaa

Jethro Tull
Tampere-talo
24.4.2022

Teksti: Tuukka Hämäläinen

Jethro Tull avasi Suomen-keikkansa tiukalla setillä Tampere-talossa. Show oli entistä riisutumpi, ja nyt keskiössä oli vain erinomaisesti yhteen soittava progeyhtye.

Progelegenda Jethro Tull lennähti jälleen Suomeen käynnissä olevan The Prog Years -kiertueensa merkeissä. Nimensä huolimatta tarjolla ei ollut mikään nostalgiakeikka, vaan mukaan mahtui myös uutta materiaalia ja pari erikoisempaa valintaa vuosien varrelta.

Verrattuna vaikkapa Ian Andersonin aiempaan Jethro Tull: The Rock Opera -kiertueeseen, tarjoili Tullin nykyinen kokoonpano riisutumman esityksen. Tällä kertaa ei mitään välivideoita ja tarinallisuutta nähty, vaan yhtye saapui yksinkertaisesti esittämään kappaleita ja teki sen erittäin hyvin.

Pienessä hauskassa introvideossa selitettiin, mitä ”proge” oikeastaan tarkoittaa ja tehtiin kunniaa muille tyylilajin suurille nimille. Näin Jethro Tull sijoitti itsensä osaksi rockin historiaa ennen kuin säveltäkään oli soitettu, ja heti kärkeen soitetut varhaiskappaleet For a Thousand Mothers ja Love Story näyttivät tietä historiasta ammentavaan settiin.

Andersonin poppoo päätyi kuitenkin yllättämään, sillä The Prog Years -nimestä huolimatta settiin mahtui monta tuoreen The Zealot Gene -albumin kappaletta sekä sellaisia erikoisempia valintoja kuin vuoden 1982 Broadsword and the Beast -albumilta poimittu Clasp sekä vuoden 1980 kappale Black Sunday.

Lisäksi sellaiset progeklassikot kuin Heavy Horses ja Thick as a Brick loistivat poissaolollaan. Syntyi vaikutelma, että nykyinen Jethro Tull soittaa mitä haluaa, eikä se ole välttämättä sitä, mitä yleisö eniten odottaisi.

Toki klassikoita mahtui settiin Songs from the Woodista aina Aqualungiin – tosin jälkimmäinen vedettiin niin uuteen uskoon, että sitä oli pitkän matkaa vaikea edes tunnistaa samaksi kappaleeksi. Aqualung oli purettu osiin ja muutettu pehmeämmäksi ja instrumentaalisemmaksi, eikä järeä hard rock -riffi enää ollut kappaleen keskiössä.

Jethro Tull on jo vuosikymmeniä identifioitunut Ian Andersoniin, mutta multi-instrumentalisti antoi tilaa kiitettävästi myös nykyiselle kokoonpanolle. Rumpali Scott Hammond sai soolonsa, samoin basisti David Goodier, ja taidokas kitaristi Joe Parrish tuki Andersonin laulua myös muutamien säkeiden ajan osassa kappaleista.

Yksilösuoritusten sijaan etusijalle nousi yhteispeli. Tampere-talon konsertissa kuultiin tiukasti yhteen soittava kokoonpano. Tämä ei ollut vain Andersonin show, vaan koko bändin.

Klassikoiden sijaan vaikuttavimpia hetkiä olivat lopulta uudemmat kappaleet, ainakin omaan makuuni. Anderson on aina ollut kantaa ottava lauluntekijä, eivätkä The Zealot Genen tai Mrs Tibbetsin sanomat (taustavideoiden tukemana) voineet mennä keneltäkään ohi – etenkään nykyisessä maailmantilanteessa. Lopuksi soitettu sovitus The Dambusters Marchista oli selvästi tarkoitettu solidaarisuuden osoitukseksi Ukrainalle, mikä oikeastaan sinetöi viestin ja tunnelman.

Ylipäätään 74-vuotiaan Andersonin luotsaama Jethro Tull on edelleen oma, persoonallinen yhtyeensä, jonka ulosantiin on vaikea kyllästyä. Niin kauan kuin Anderson jaksaa seisoa yhdellä jalalla ja puhaltaa huiluun, yhtyeen keikoilla kannattaa käydä.

Jehtro Tull esiintyy 25.4. Helsingin Kulttuuritalossa ja 26.4. Turun Konserttitalossa.