Sigur Rós on yksi epätodennäköisimmistä suurmenestyjistä musiikkimaailmassa. Miettikääpä hetki. Olisitteko lyöneet 90-luvulla vetoa sen puolesta, että pitkiä islanninkielisiä sinfonisia art pop,- post rock- ja ambient-kappaleita säveltävä yhtye myy lopulta miljoonia levyjä ja esiintyy useita vuosikymmeniä suurten yleisöjen edessä yli 50 maassa?
Tampere-talolle astellessa tunnelma oli yhtä poikkeuksellinen kuin Sigur Rósin musiikkikin on. Ikäjakauma oli valtava. Paikalla oli ihmisiä, jotka kuuntelevat lähinnä klassista ja ovat kiinnostuneet päivän islantilaisesta esiintyjästä ilman mitään kosketusta yhtyeeseen. Suurin osa yleisöstä koostuu kuitenkin keskenään todella erilaisista ihmisistä ja pelkästä pukeutumisesta pystyi päättelemään, että Sigur Rós yhdistää kaikenlaisia musiikinkuuntelijoita ja -kuluttajia.
Sigur Rósin albumit ovat olleet rajoja rikkovia, lahjakkaiden ihmisten luomia vaikuttavia teoksia, mutta yhtyeen tavassa tavoittaa paljon erilaisia ihmisiä on kyse muustakin. Sigur Rós tekee niin täyttymyksellistä, euforista ja elämää syleilevää musiikkia, että se erottuu täysin kaikista niistä yhtyeistä, jotka tekevät vaikkapa tarttuvaa bilemusiikkia tai melankolista ihmismielen alhoja peilailevaa paatosta. Vaikka Sigur Rósissakin on melankolisemmatkin puolensa, valtaosa yhtyeen sävellyksistä on kuin silkkaa onnentunnetta musiikin muodossa, ja sellaista ei moni yhtye luo.
Nyt Tampere-talolla ja päivää aiemmin Helsingin Musiikkitalossa Sigur Rós esiintyi Vantaan Viihdeorkesterin kanssa ja teki myös tämän yhtä kokonaisvaltaisesti kuin kaiken muunkin urallaan: orkesterikiertue kattaa monet maailmankolkat ja mikä tärkeintä, kyse ei ole siitä, että Sigur Rós soittaisi konserteissa etualalla orkesterin kompatessa taustalla, vaan lavalla nähtiin yksi yhtenäinen monikymmenpäinen orkesteri, joka oli yhdessä Sigur Rós. Jón Þór ”Jónsi” Birgisson, Georg ”Goggi” Hólm, Kjartan ”Kjarri” Sveinsson ja Ólafur Björn ”Óbó” Ólafsson eivät olleet millään tavoin pääosassa konsertissa, vaan soittivat osana isoa orkesteria kuin kaikki olisivat sen tasapäisiä osia.
Näistä lähtökohdista päästäänkin siihen, miten uskomattoman täyttymyksellisen konsertin yhtenäinen Sigur Rós ja Vantaan Viihdeorkesteri kykenivätkään esittämään keskellä mustinta ja pimeintä marraskuuta.
Musiikkia kuultiin kaikilta Sigur Rós -albumeilta Kveikuria (2013) lukuunottamatta. Erilaisten albumien kappaleet oli sovitettu orkesterin kera siten, että koko konsertti oli kuin yhtä suurta tarinankaarta. Hypnoottisen maalailevat hiljalleen rakentuvat draaman kaaret eivät tyytyneet vain hetkellisiin kliimakseihin, vaan yhtä kliimaksia seurasi jotain vieläkin suureellisempaa, ja sitten vielä euforisempaa, ja sitten vielä hurmoksellisempaa. Ihan kuin Sigur Rós olisi kylvettänyt koko Tampere-taloa täydellisen huolettomassa eskapismissa kuin viestiäkseen, että kaikki on juuri tällä hetkellä hyvin. Täyttymyksellinen kappale toisensa perään saivat kyynelehtimään hetkessä elämisestä.
Tällaiset konsertit ovat täydellisiä esimerkkejä siitä, miten valtava merkitys musiikilla, taiteella ja kulttuurilla voi olla meidän ihmisten elämässä. Taide peilailee kaikkea sitä, mitä me ihmiset ihmisinä olemme ja koemme, ja se antaa lohtua sen suhteen, ettemme ole yksin ihmisyytemme kanssa. Sigur Rósin musiikki on puhdasta tunnetta, ihmisyyttä.
Konsertin jälkeen en voinut olla ajattelematta erästä lausahdusta, jonka eräs valtiovarainministeri laukaisi taannoin:
”Kulttuuri on luksusta johon meillä ei ole varaa.”
Sigur Rósin konsertin jälkeen oloni oli täydellisen puhdistunut, kevyt ja huoleton, onnellinen. Kaksi tuntia Tampere-talossa Sigur Rósin hellässä syleilyssä latasi minut täyteen sellaista puhdasta onnentunnetta, ettei sen arvoa voi mitata millään määrällä rahaa, aikaa tai muita mittareita, jotka yhteiskuntaamme määrittävät. Kävelin bussipysäkille kaatosateessa keskellä synkkää marraskuuta ja vain yhden ainoan konsertin ansiosta oloni oli niin kevyt, että ympärillä olisi yhtä hyvin voinut olla aurinkoinen kesäilta. Näin suuri vaikutus musiikilla voi olla yhteen ihmiseen.
Siksi olenkin sitä mieltä, että kulttuuri on puhdasta ihmisyyttä, jota meillä ei ole varaa menettää.
Musiikkia, taidetta tai kulttuuria ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä eikä varsinkaan vain jonkinlaisena merkityksettömänä kulutustavarana, jota ilman voi kyllä ihan hyvin tulla toimeen arkisessa elämässä.
Onneksi on taiteentekijöitä, jotka ilmaisevat itseään ja ihmisyyttään sellaisilla tavoilla, että me muut ihmiset voimme heittäytyä heidän luomuksiensa kannateltavaksi ja tuntea sellaista autuutta, jota esimerkiksi Sigur Rós meille tarjoili.
Teksti: Aki Nuopponen, kuvat: Sonja Behm
