Livearvio: Yksi viikonlopun parhaista keikoista nähtiin Rockfestin ja Sidewaysin sijaan Hämeenlinnassa

Susanna Schildt

Teksti: Saku Schildt, kuvat: Susanna Schildt

Päällimmäinen ajatus Suzanne Vegan konsertin alla oli, että voi artistiparkaa. Mitäköhän tästä tulee?

Suomen kesä on lyhyt ja kiihkeä, kun kaikenlaisia tapahtumia on jatkuvalla syötöllä ympäri maata. Keikkoja ja festareita nähdään joka viikonloppu, mutta yleisöä ei Suomen kokoisessa maassa ole loputtomiin.

Kuinka paljon katsojia siis riittäisi New Yorkin tummaääniselle laulajalle, kun samana päivänä Helsingissä juhlittiin Sideways-festareiden merkeissä ja Hyvinkäällä räyhäsi puolestaan Rockfest? Varsinkin, kun Vegan esiintymispaikaksi oli valikoitunut Hämeenlinnan syrjäseuduilla sijaitseva Aulanko-areena.

Loppu hyvin, kaikki hyvin – Suzanne Vega pärjää kyllä. Aulanko oli loppunmyyty.

Saliin mahtuu tavallisesti 865 katsojaa, mutta koska tällä kertaa katsomoon oli katettu istumapaikat, saattoi kapasiteetti olla hivenen pienempi. Ilahduttavan runsaslukuisesti paikalla oli joka tapauksessa ihmisiä, ja monesta ikäryhmästä.

Vega itsekin vaikutti hieman pöllämistyneeltä saamastaan vastaanotosta. Kun hän nousi lavalle kitaristinsa, David Bowien 2000-luvun levyiltä tutun Gerry Leonardin kanssa, kaksikko näytti hämmästyneeltä, kun heitä oli saapunut katsomaan golfkenttien keskelle täysi tuvallinen väkeä. Eivätkä nämä olleet suosionosoitusten perusteella osuneet paikalle sattumalta.

Vega ja Leonard kiittivät saamastaan luottamuksesta erinomaisella konsertilla. Kaksikko osoitti, ettei suuressakaan salissa tarvita kokonaista bändiä tilan täyttämiseen: Vegan tumma lauluääni ja Leonardin kaikuisat, runsaasti efektoidut kitaraosuudet kannattelivat lauluja komeasti.

Esimerkiksi Nine Objects of Desire -albumilla (1996) julkaistusta Caramelista kuultiin Hämeenlinnassa sangen vaikuttava tulkinta – siitä huolimatta, että levyversiossa kappaletta kuljetetaan sähköbasson voimin, mutta Hämeenlinnassa ei lavalla ollut basistia lainkaan.

Suzanne Vega tuskin pääsee koskaan pakoon Luka-radiohittiään, ja Aulangolla kappale soitettiin heti toisena biisinä pois alta. Eipähän tarvinnut artistin kuunnella pitkin keikkaa yleisön Luka-pyyntöjä.

Laulaja kertoi katsojille, että hänen aikomuksenaan on esittää illan aikana ”sekä joitain todella vanhoja että uusia lauluja”. Ensin mainittuihin kuului esimerkiksi Vegan debyyttilevyllä (1985) julkaistu The Queen and the Soldier, joka muistutti, miten Vegan lauluääni sopii parhaiten folk-henkisiin biiseihin.

Konsertin puolivälin jälkeen esiintyjäkaksikko siirtyi rockimman materiaalin pariin. Tällä saralla keikan uudempaa kappalemateriaalia edusti esimerkiksi vuoden 2014 Tales from the Realm of the Queen of Pentacles -albumilla julkaistu I Never Wear White, jonka Vega kykenee esittämään asenteella, vaikka biisin sanoitukset kalskahtavat hieman murrosikäisiltä.

Kertaalleen lavalta poistuttuaan Vega palasi viihdyttämään yleisöä vielä usean encore-biisin verran, kunnes lopulta soitto vaimeni ja saliin sytytettiin valot. Seisaaltaan taputtaneelle yleisölle olisi sopinut vielä muutama ohjelmanumero lisää.

Suzanne Vegalta ei ole kuultu hittisinglejä enää vuosikymmeniin, ja Universalin Blue Note -levymerkiltä hänet pudotettiin jo vuoden 2007 Beauty & Crime -albumin jälkeen. Viimeiset kaksi albumiaan Vega on julkaissut oman levymerkkinsä voimin. 59-vuotias laulaja ei siis ole musiikkimarkkinoilla enää kuumin mahdollinen nimi.

Tätä taustaa vasten oli ilahduttavaa nähdä, että Vegan vähäeleinen mutta sielukas ääni, kauniit sävellykset ja mieleenpainuvat tekstit resonoivat edelleen suomalaisissa. Kun Vega on kertonut ihailevansa Leonard Cohenin ja Paul Simonin kaltaisia suuruuksia, soisi hänelle itselleenkin vanhoilla päivillään samankaltaisen esikuvan aseman.

Meriittejä ainakin löytyisi aivan tarpeeksi.