Neljän päivän musiikkitripillä viikinkien, kuumien lähteiden ja skyrin maassa – Soundin matkakertomus Iceland Airwaves -festivaaleilta

Pakkaa villapaitasi ja lähde Soundin matkassa Reykjavikiin vuoden 2019 Iceland Airwaves -festivaaleille. Tai ainakin kuulemaan, mitä siellä tapahtui.
15.11.2019 12:34
Kotoisa The Holymme esiintyi Reykjavikissa viikon aikana kahdesti. Ensimmäinen keikka keskiviikkona nähtiin KEXP:n avustuksella suorana lähetyksenä ja torstaiselle klubikeikalle oli vaikea päästä sisälle. Oliko asioilla yhteyttä? Epäilemättä.
Alexander Matukhno

Iceland Airwaves
6.–9.11.2019
Reykjavik, Islanti

Reykjavikissa järjestettävä Iceland Airwaves tarjoili vuonna 2019 elämyksiä niin musiikin, keikkapaikkojensa kuin pikantin kotimaansa puolesta. 20 vuotta täyttänyt festivaali pursusi kiinnostavia uusia nimiä, ja showcase-festivaalin luonteensa vuoksi sitä voikin lämpimästi uusia artistituttavuuksia kaipaaville musiikinystäville.

Keskiviikko

Gaukurinn-pubin yläkerta täyttyi ääriään myöten, kun paikallisen rock-skenen veteraaneista koostuva Kul avasi illan vaihtoehtorockillaan. Hüsker Dün hengessä groovaavalla otteella tykittelevän yhtyeen musiikki olisi todennäköisesti auennut paremmin islannin kieltä osaavalle kuuntelijalle. 

Osa bändin tuotannosta ja välispiikeistä olikin yllättäen englanniksi, mikä selvisi vasta erikseen paikallisilta kysyessä. Erottaminen oli kovassa volyymissa vaikeaa. Hieman Robert Smithiä iältään ja lauluääneltään, muttei ulkonäöltään muistuttavan solistin laulusuoritukset voittivat puolelleen.

Festivaalin pääareenana toimineena Reykjavikin taidemuseossa on jotain hyvin samaa Helsingin Kaapelitehtaan kanssa, ainakin tilan muoto ja teollisuushistoria. Iceland Airwavesin avajaisia vietettiin tässä miljöössä, johon Sub Popin vaihtoehtoista psykedeelistä countrya esittävä suojatti Orville Peck sopi paremmin kuin hyvin. 

Peckin esiintymisessä huomiota kiinnitti erityisesti tapa murtaa countryyn liittyviä stereotypioita ja jähmettyneitä malleja, kuten Queen of the Rodeon omistaminen drag queeneille. ”Amerikan schlagerissa” on varmasti paljon tabuja murrettavana, ja juuri Peck voi osaltaan rikkoa niitä.

Mystinen alternative country -tähti käsittelee biiseissään paljon identiteettiä ja tarjosi keikallaan vaihtoehtoisen kulman ”amerikan iskelmään”.

Myöhemmin taidemuseossa esiintynyt Une Misère osoitti viimeistään että islantilaisella musiikkiskenellä on tarjottavana oma osansa metalcore-kentälle. Deathcore-bändi, jonka laulaja käyttää poolopaitaa, on jo itsessään oma juttunsa, mutta se intensiteetti mitä Misere näytti jättää monet kansainvälisen luokan kilpailijansa toiseksi. 

Paikallinen Morpholith tarjosi juuri sitä mitä doom metal -keikalta voisi toivoa – kovaa ajoa, mutta vähän yllätyksiä. Morpholithin musiikki vetosi päälle puskevassa voimassa ja groovessaan, ja parhaimmillaan bändi on onnistunut jopa luomaan mieleenpainuvia biisejä. Mutta riittääkö se meriitiksi? Riippuu mistä kulmasta asiaa katsoo. Pentatonisiin riffeihin perustuva genre on vaikea uudistettavaksi.

Torstai

Reykjavikin keskustaan tutustuu helposti apostolinkyydillä yhden päivän aikana. Myös vaaralliset (vaarallisen hauskat) sähköpotkulaudat ovat löytäneet tiensä kaupunkiin. Reykjavik ja Islanti yleisesti muistuttaa monella tavalla muita pohjoismaita omilla hauskan oudoilla vivahteillaan. Paikalliseen menoon pääsee halutessaan hyvin sisälle nappaamalla kouraansa englanninkielisen Reykjavik Grapevine -lehden.

Meren läheisyys on nähtävissä Reykjavikissa hyvin vahvasti ja rikkipitoisista kuumista lähteistä pumpattavan lämpimän hanaveden vuoksi ensimmäisinä päivinä kaduilla kävellessään ei voi välttyä huomaamasta pientä mädän kananmunan odööriä. Ei hätää, siihen tottuu kyllä.

Islannin liikennekulttuuri on asia erikseen: mitä tulee tien ylittämiseen suojatiellä, niin täällä kävelijä varoo autoilijoita eikä toisinpäin. Jo ensimmäisellä bussimatkalla hotellille sain pelätä jalankulkijoiden puolesta.

Yksi Airwavesin mielenkiintoisimmista venueista oli Akranesin historiallinen majakka reilun tunnin ajomatkan päässä Reykjavikista. Autovuokraamoketju Hertzin järjestämässä majakkakonsertissa esiintyivät paikallinen poppari Hildur ja nuoren Vesa-Matti Loirin (kyllä!) ulkonäöllä (siunattu?) ja stand up -koomikon karismalla heitetty Daði Freyr, ja majakkaan otettiin vain kourallinen Airwaves Plus -lipun hankkineita katsojia. 

Belgialaistulokas Sonsin keikka ei jättänyt kylmäksi. Ei poikia itseäänkään.

Palelemisesta, sisätiloissa höyryävästä hengityksestä ja allekirjoittaneen korkean paikan kammoa koetelleista näkymistä huolimatta (tai juuri niistä johtuen) intiimi ja jopa harras keikka Atlantin tyrskyjen ja vuorien tuntumassa tuntui erityiseltä ja varmasti muistoihin painuvalta. Daði Freyrin kohdalla vastaan tuli jälleen Pohjanmeren kokoinen kielimuuri, joka ei kuitenkaan haitannut aurinkoisen miehen teknon, popin ja hiphopin välillä sukkuloivasta musiikista nauttimista.

Kex Hostelin kotoisassa miljöössä esiintynyt belgialainen Sons herätti rock-rintaman edustajista vahvaa innostusta jo ennen itse festivaaleja. Ja onneksi odotuksiin vastattiin. Bändin musiikissa ja liveulosannissa on löydettävissä paljon samaa kuin myös Airwavesissa nähdyn brittiläisen Shamen ja kotoisamman Ursus Factoryn paahdossa. 

Suodattamatonta ja kursailematonta rockia esittävän bändin voisi nähdä tulevaisuudessa nauttivan skenessään laajempaakin mainetta. Ainakin paloa tältä porukalta löytyy. Mielenkiintoista keikalla oli hämmentävästi rytmin ohi tanssivat keski-ikäiset, mihin on vaikea löytää syytä.

”Daði Freyrin kohdalla vastaan tuli jälleen Pohjanmeren kokoinen kielimuuri, joka ei kuitenkaan haitannut aurinkoisen miehen teknon, popin ja hiphopin välillä sukkuloivasta musiikista nauttimista.”

Mac DeMarcon keikalla taidemuseo tuntui pursuavan yli 1000 henkilön kapasiteettinsa. Mac ei tarjonnut yllätyksiä vaan kuulosti samalta kuin levylläkin. Tätä sinänsä voi pitää positiivisena asiana jälkituotannon kultakaudella, mutta kovin pitkään DeMarco ei pitänyt otteessaan, sillä kiire veti jo toiselle puolelle tietä Gaukurinniin, jossa…

The Holyn keikalle oli torstaina mahdollisesti vaikeinta päästä koko siihenastisella festivaalilla. Jono Gaukurinniin ylettyi seuraavan baarin oven ohi ja jopa nopeammassa jonossa joutui todella odottamaan pääsyään. The Holy vaikutti todella odotetulta esiintyjältä Airwavesissa ja bändin nimi tuntui tulleen tutuksi myös ulkomaalaisille toimittajille. ”Onneksi” Gaukurinnin keikkoja pystyi kuuntelemaan myös ulkopuolelta koska PA-laitteiston yksi kaappi oli asennettu ulko-oven yhteyteen.

”The Holy vaikutti todella odotetulta esiintyjältä Airwavesissa ja bändin nimi tuntui tulleen tutuksi myös ulkomaalaisille toimittajille.”

Onneksi noin vartin odottelun jälkeen täyteen pubiin pääsi sisälle. Airwaves-yleisö vaikutti todella innostuneelta helsinkiläisten maalauksellisen melankolisesta rockista. Bändin ilmeettömän hillitty charmi ei peilautunut yleisössä, joka nyökytteli päitään ja tanssi innostuneesti mukana täyteen ammutussa klubissa. 

Perjantai

Varoitukset kalliista hintatasosta ovat Islannissa varsin totta, ja matkailija syö ja juo itsensä helposti konkurssiin. Kala ja lammas kuuluvat vahvasti ruokakulttuuriin. Bill Clintoninkin tykkäämällä nakkikioskilla Bæjarins Beztu Pylsur voi yllättyä maistaessaan lammasnakin sämpylässään (hinta noin 3,5€, eli paikallisella tasolla halpaa kuin saippua). 

Paikallista ruokakulttuuria pääsee testaamaan keskustassa kohtuuhintaan esimerkiksi Icelandic Street food -ravintolassa, jota maassa aiemmin vieraillut kaverini suositteli.

Reykjavik ja Islanti yleisesti vaikuttavat myös varsin hyvältä kohteelta sateenkaarituristeille. Sateenkaariliput liehuivat monissa saloissa ja yksi kaupungin kaduista on maalattu sateenkaaren väreihin.

Girl In Redin keikalle KEX Hosteliin pääseminen oli sulaa mahdottomuutta, mutta syystäkin. Norjalaislupaukselta voi odottaa suuria tekoja.

Perjantai-iltapäivän odotetuin nimi oli norjalainen Girl In Red. Kex Hostelissa järjestetylle keikalle pääsy viisi minuuttia ennen showtimea osoittautui sulan mahdottomuudeksi, mutta onneksi KEXP:n YouTube-stream tarjosi mahdollisuuden katsella keikkaa myös alakerran baarissa, ehkä jopa hieman paremmilla istumapaikoilla. Parin biisin jälkeen en ihmetellyt ollenkaan täyttä keikkaa.

Girl In Redin, alias Marie Ringheimin, depressiivinen alternative rock on kerännyt jo miljoonittain faneja jo ennen kokopitkän albumin julkaisua. Keikkaa seuratessani olin yllyttänyt, kuinka pirteä Ringheimin habitus oli, koska musiikin sävyistä voisi kuvitella jotain aivan muuta. Silottelematon soundi ja tarttuvat, mutta synkkyydessään selvästi itseironiset biisit ovat kuin luotu Reykjavikin rouheuteen, enkä ihmettelisi vaikka Ringheimista kasvaisi sukupolvensa suuri nimi. Tältä 20-vuotiaalta artistilta voi odottaa tulevaisuudessa suuria asioita. 

Keikkaa katsoessani olin yllyttänyt, kuinka pirteä Ringheimin habitus oli, koska musiikin sävyistä voisi kuvitella jotain aivan muuta.”

Islannin omaa osaamista esitteli kokeilevaa ja matemaattista rockia tarjoileva upea Agent Fresco. Perjantai-illan keikka Slippbarinnissa oli tupaten täynnä, mutta lavalle näki takaapäin hotellin aulasta. Parhaillaan kolmatta albumiaan äänittävä bändi tarjoili keikallaan uutta ennenkuulumatonta tuotantoa, joka tuskin jättää yhtyeen ystäviä kylmäksi. 

Toisessa bändin esittämästä uudesta kappaleesta kuulosti kuin bändin nyttemmin jo lopettaneet maamiehet Sigur Rósista olisivat pistäneet djent-vaihteen päälle. Etkö usko? Parempi jäädä odottamaan bändin toivottavasti ensi vuonna julkaistavaa kolmosopusta. Koukeroisuutensa suhteen kotimaassaan yllättävän suosittua bändiä tultiin katsomaan jopa hotellin ravintolan ikkunan takaa.

Agent Fresco kuului Islannin omiin ylpeyksiin, joka nähtiin Airwavesissa peräti kahdella keikalla. Nimenomainen kuva on Valshöllin-areenalta.

Airwavesin kolmesta suomalaisesta esiintyjästä atmosfääristä elektroa esittävä Detalji oli omalle kohdalleni selvästi tuntemattomin. Detaljin teknosta ammentava ja hetkittäin avantgarde tyyli olisi helposti monotoninen ja vaikeasti lähestyttävä, mutta hän hallitsee onnekseen korvaa mukaansa vetävien melodien kirjoittamiseen, eikä hänen taitojaan tuottajana voi kiistää millään tasolla. 

Minimalistiset visuaalit ja valoefektit taustalla tukivat loistavasti Detaljin hillityn tyylikästä esiintymistä. Kaikesta huolimatta tuntui, että Hard Rock Cafe iltayhdeksältä oli väärä aika ja paikka tälle keikalle, haluaisin nähdä hänet puolet pienemmässä paikassa kolmelta aamuyöllä.

Kolmen suomalaisen artistinimen joukossa Iceland Airwavesissa nähtiin myös Detalji.

Paikallinen suuruus Mammút perustettiin vuonna 2003 bändikisaa varten. Fraseeraukseltaan hieman Björkiä muistuttavan laulajan tähdittämän bändin säveltaiteessa oli löydettävissä yhtymäkohtia 2000-luvun alun Mew’iin. Eniten yhtymäkohtia loi puhdas, mutta kompressoitu kitarasoundi.

Euroviisuihin tänä vuonna pelkästään Israelin vastaisen protestin vuoksi hakenut ja päässyt Hatari tarjoili perjantai-iltana taidemuseossa spesiaalin show’n, jonka introssa esiteltiin/kerrottiin hyvin tarkkaan mistä yhtyeessä on kyse. Hatarin särötettyyn huutoon, eteeriseen lauluun ja synthpopiin keskittyvä islanninkielinen industrial saa Rammsteinin vaikuttamaan helpolta kuunneltavalta.

Iceland Airwavesin kotimaisen kolmikon täydensi Jesse Markin. Kielen solmuun vääntävässä Hressingarskálinn-bistrossa nähty Markin osasi ottaa yleisön omakseen, vaikka keikkapaikka ei ollut sieltä helpoimmasta päästä. 

Kolmehenkisen bändin raikas tapa yhdistää hiphopia, soulia ja indie rockia erottui edukseen jopa runsaudentulvaa potevalla festivaalilla ja aurinkoinen mies vaikutti itsekin nauttineen keikastaan. Markinin ensivisiitti Reykjavikiin poiki varmasti tälle lukuisia uusia faneja.

Gaukurinnissa nähty Snapped Ankles kuului viikon ehdottomiin positiivisiin yllättäjiin. Brittibändin keikalla piti varoa, ettei saanut kotiin mukanaan bändin nimikkomerchandisea – niitä katkenneita nilkkoja. 

Keikalla juhlaväen sekaan heitetyn mittanauhan mukana sukellellut yleisö tuntui ihanan vaaralliselta kuin baletiksi sovitetulta moshpitiltä. Sopivan teatriaalisessa bändissä on potentiaalia seuraavaksi räkäiseksi brittisuuruudeksi. Suosittelen pitämään tätä silmällä.

Islannin Euroviisu-edustajana ihastusta, kohua ja hämmennystä herättänyt Hatarí sai Rammsteinin tuntumaan helpolta kuunneltavalta. Osansa tässä teki islanninkielinen ilmaisu. Tulevana kesänä tätä on luvassa myös Provinssissa.

Lauantai

Paikallinen olutkulttuuri on vielä kovin nuori, sillä olut pääsi oudon spesifin kieltolain pannasta vasta vuonna 1989, mutta joka paikasta saatavilla olevan Gull-lagerin ohella maasta löytyy tarjontaa aina skyrillä maustetusta maltaisesta bisseen, johon lisätty savustettuja valaan kiveksiä.

Mainittakoon, että skyr-olut oli yllättävän hyvää, mutta valaankiveshapan jäi toistaiseksi vielä maistamatta. Valaan – jota muuten oli tarjolla helposti ja halvalla – syömisen eettisyyttä voi kukin taas pohtia omilla tahoillaan.

Kaikesta huolimatta tuntui, että Hard Rock Cafe iltayhdeksältä oli väärä aika ja paikka tälle keikalle, haluaisin nähdä Detaljin puolet pienemmässä paikassa kolmelta aamuyöllä.”

Viimeisenä päivänä puhelimeni hajottua jouduin turvautumaan raportoinnissa oldschoolisti paperiin ja kynään. Vanhan liiton meininkiä tarjoili myös Joe & The Shitboys, joka sukkuloi omalaatuisesti D.C.-hardcoren ja Beastie Boys -henkisen punkräpin välimaastossa. Lavalle näkeminen oli vaikeaa aaltoilevan ihmismassan ylitse. Keikan kruunasi Rage Against The Machine -cover Sleep Now In The Fire, joka omistettiin naisille, herroille ja kaikille siitä väliltä.

Yksi Iceland Airwavesin ehdottomasti mieleenpainuvimmista konserttiareenoista on upea uusgoottilainen Fríkrkjan.

Britannialainen indiepoppari Self Esteem paikkasi nopealla aikataululla muun muassa soittimiensa kanssa epäonnea kohdannutta irlantilaisbändi Just Mustardia KEX Hostelin lauantai-illassa. Hostellin baarin hämyisyys sopi loistavasti musiikille, jossa korostuivat tekijänsä vahva melodiantaju ja taito mennä biisinkirjoittajana myös aidan korkeampien kohtien yli.

Yksi Airwavesin mieleenpainuvimmista konserttiareenoista oli kaunis uusgoottilainen Fríkirkja, jonka alttarille John Grant nousi esittämään kauniin särmikästä musiikkiaan pianon säestyksellä. Islantiin asettunut yhdysvaltalaislähtöinen laulaja-lauluntekijä muistuttaa tuotannoltaan hieman Father John Mistyä ja tätä kirjoittaessani pitääkin muistuttaa itseäni ottamaan herran tuotanto haltuun myös Airwaves-kuplan puhjettua.

Fríkirkjan kaltaisissa paikoissa Iceland Airwavesin erityislaatuinen tunnelma tuntui selvästi. Grantin maanläheinen sielukkuus oli kuin luotu kirkkoon ja koko tila tuntui käyvän samaa keskustelua artistin kanssa. Tällaisia keikkoja todistaisin mielelläni useamminkin, varsinkin Grantin kaltaisen pisteitä myöten tarinoidensa takana seisovan lauluntekijän esittäminä.

Lisää luettavaa