Vaikka Katri Helenan viereiseen stadionkonserttiin valui huomattava määrä musiikin- ja nostalgiannälkäisiä, myös Helsingin vanhan jäähallin pihalla järjestetyn Nordis Live -keikkasarjan The 69 Eyes / Michael Monroe -konsertti veti paikalle mukavan määrän tummanpuhuvia ”yön kulkijoita” ja myös hieman kahisevampaa tuulipukukansaa elokuisena lauantaina.
Tapahtuman epävirallisena teemana oli ”paluu Töölöön”, sillä The 69 Eyesin rumpali Jussi69 on aikoinaan asunut kivenheiton päässä jäähallilta. Puhumattakaan Michael Monroesta, joka on puhdasverinen Töölön poika Sibeliuksenkadun varrelta.
The 69 Eyesin tunnin mittainen setti oli tarttuvaa, hyväsoundista ja takuuvarmaa ajoa Lost Boysin viimeisiin iskuihin asti. Michael Monroe taas… Kliseisen toiston uhalla: energisesti esiintyneen yhtyeen kippari oli tänäkin lauantaina huikeassa vireessä. Ei hetken rauhaa itselleen antaneen Monroen jalka nousee ja spagaatti taipuu komeasti, vaikka vaikutusvaltaisen uran pituus lähentelee jo viiden vuosikymmenen rajapyykkiä.
Onneksi Michael Monroe valitsi rock ’n’ rollin vankilan ja kuoleman asemesta. Onhan tuo käsittämättömän kovaa meininkiä aina vaan!
Teksti ja kuvat: Timo Isoaho
The 69 Eyes

















Michael Monroe

























