Vuonna 2022 musiikin ystävät ovat heittäneet maalliset jäähyväiset Pharaoh Sandersille, Mark Laneganille, Meat Loafille, Klaus Schulzelle, Vangelikselle, Cooliolle ja aika monelle muulle. Suomessa Jussi Hakulinen ja Vesa-Matti Loiri kuolivat peräkkäisinä päivinä.
Julee Cruisen kuolema järkytti ja kosketti epätodellisella tavalla. David Lynchin elokuvien esityksien, musiikkivideoiden ja itse musiikin kautta Cruisesta oli piirtynyt unenomainen hahmo, jonka musiikki pariutui ennen nukkumaanmenoa yön kanssa. Hahmo, joka herää eloon ainoastaan silmien sulkeutuessa. Miten sellainen voisi lakata olemasta?
Keskellä alkukesän tavallista päivää tullut uutinen tuntui kaikin tavoin väärältä ja häiriintyneeltä, vaikka hänen kumppaninsa Edward Grinnanin mukaan Cruise oli täysin valmis poistumaan tästä maailmasta. Viimeisenä kappaleena Cruise halusi kuulla The B-52’s -yhtyeen Roamin, jonka Grinnan hänelle soitti.
Lumoavalla ja donitsinmakealla lauluäänellä kuorrutettu Cruise tunnetaan varmasti parhaiten Twin Peaks– ja David Lynch -kytköksistä. Hänen debyyttialbuminsa Floating Into The Night (1989) sisältää myös Twin Peaksissä kuultua musiikkia. Säveltäjä on myös tietysti sama, Angelo Badalamenti.
Falling, joka on Twin Peaksin tunnusmusiikki Cruisen laululla täydennettynä, oli aikanaan valtava hitti. Ajatus siitä, että näin omaehtoinen ja tummanpuhuva kappale on noussut korkeille listasijoille, tekee tästä nykyisestä laskelmoinnin ja kopioinnin ajasta entistä masentavampaa.
Kuulin taannoin naurettavan väitteen, että Beach House olisi aikamme eniten kopioitu ja imitoitu indiebändi. Beach Housea varmasti imitoidaan, mutta väite on joka tapauksessa löysä ja tietämätön. Se sopii ainoastaan sellaisen ihmisen suuhun, joka ei tunne Julee Cruisen tuotantoa. Beach House on perustanut estetiikkansa Cruiseen ja monistanut erityisesti hänen kappalettaan Mysteries Of Love, joka oli mukana Lynchin elokuvassa Blue Velvet (1986).
Beach House ei ole erityisen originaali yhtye, eikä se haittaa lainkaan. Heidän musiikkinsa on silti ihanaa, mutta ei nyt sentään teeskennellä, että he olisivat keksineet synamattoihin ja eteeriseen lauluun perustuvan tyylinsä itse. Olisi helpompaa luetella ne 2000-luvun indiebändit, jotka eivät ole velkaa Badalamentille, Lynchille ja Cruiselle.
Cruisen aikoihin samankaltaisessa dream popin todellisuudessa eli myös Cocteau Twins, mutta Cruisen unimaailma oli huomattavasti äärimmäisempi monessa suhteessa. Säveltäjä Angelo Badalamenti otti vaikutteita esimerkiksi länsimaisen taidemusiikin 1900-luvun suuntauksista. I Remember -kappaleen puolivälissä alkaa yhtäkkiä hyvinkin perinteisen saksofonimaalailun jälkeen atonaalinen osuus, joka kuulostaa suunnilleen siltä, että kaksi kappaletta soisi päällekkäin.
Tällaisen syvän päädyn estetiikan ohessa Cruisen musiikissa on pohjoisamerikkalaisia, hyvin helposti lähestyttävän ja viettelevän viihdemusiikin elementtejä: 50-lukulaisia pastellisävyjen ruokaloita ja kirkkaanpunaisin huulin allekirjoitettuja postikortteja. Tästä käy esimerkiksi Rockin’ Back Inside Your Heart tai Elvis-cover Summer Kisses, Winter Tears. Edellisessä lehdessä kirjoitin Topi Sorsakosken ja Agentsin erinomaisesta versiosta samasta kappaleesta, ja myös Cruise tekee siitä täysin omansa.
Cruisen neljä albumia käsittävä tuotanto on suppea mutta voimakas. Floating Into The Night on luonnollisesti tuotannon kirkkain, viiden tähden täysosuma, täysin vastustamatonta esteettistä hurmosta ja upeaa tekstuuria alusta loppuun. Sen muodostaman varjon alle on erityisesti unohtunut vuonna 2002 ilmestynyt The Art Of Being A Girl. Levy täytti tänä vuonna 20 vuotta, ja aika olisi ollut otollinen sen nostamiseen esimerkiksi juhlajulkaisun muodossa. Unohdettu teos löytyy onneksi helposti suoratoistopalveluista.
The Art Of Being A Girlillä Cruise kurottaa kauemmas Lynchin ja Badalamentin vaikutuspiiristä. Twin Peaksistä tuttuun unimaailmaan on tullut millenniumin mukana hieman Eyes Wide Shut -lisää sekä ajan elektronisen musiikin vaikutteita. Jos Björk olisi syntynyt Yhdysvalloissa, niin hän kuulostaisi todennäköisesti tältä levyltä.
Twin Peaksissä toismaailmallisen karismaattinen Julee Cruise ilmestyi ruutuun kuin tyhjästä ja haihtui kuvasta yhtä nopeasti. Hänet olisi tehnyt mieli heti kiskoa takaisin sarjaan. Yhtä äkkinäiseltä tuntui myös hänen kuolinuutisensa.
Maallinen Cruise on ehkä poissa, mutta yön tullen hänet voi vielä herättää eloon aivan kuten ennenkin.
Teksti: Arttu Seppänen
Kolumni on julkaistu Soundissa 9/22.
