Kirkkouruilla soitettu tuttu intro keskeytti keskustelun. Olin tapaamassa ystävää baarissa. Keskustelimme Venäjän ja erityisesti Vladimir Putinin mahdollisista seuraavista liikkeistä. Vielä viikko ennen kuin Putin hyökkäsi Ukrainaan, olin täysin varma, että hänen strategianaan on vain uhitella eikä hän uskaltaisi mennä sodan rajan yli. Kenties yritin vain uskotella itselleni ja ystävälleni, että sotaa ei tulisi.
Hämmennystä kesti sekunnin murto-osan: mikä tämä biisi olikaan? Kuin olisin ollut musavisassa, ja saman tien selkäytimestä tuli biisi ja sen esittäjä: Arcade Firen Intervention tietenkin!
Keskustelumme hyppäsi täsmälleen viidentoista vuoden taakse, kun kanadalaisyhtyeen toinen albumi Neon Bible ilmestyi. Ystäväni muisteli, kuinka oli levyn ostamisen jälkeen mennyt tavarataloon ostoksille. Levy oli tullut puheeksi tavaratalon parikymppisen myyjän kanssa. Myyjä oli alkanut paasata monologia siitä, kuinka hänen mielestään levyn teemana on modernisaation aiheuttama tuho.
Ehkä juuri tästä syystä en kaipaa robottikassoja. Niiden kanssa ei voi päätyä keskustelemaan sattumalta paistinpannujen ja stereovehkeiden välissä Neon Biblen teemoista.
En ollut kuullut Interventionia pitkään aikaan. Se hyppäsi perusbaarimusan joukosta silmille ja vei kaiken huomion kuin jokin surrealistinen näky, ikkunoita pesevä kenguru pellepuvussa tai Kiovan pommitettu tv-torni.
Kului viikko baarikeskustelusta, kun Putin hyökkäsi Ukrainaan. Aivot nyrjähtivät, mihinkään ei voinut keskittyä. Ensimmäinen päivä oli staattista uutisvirran seuraamista. Kuuntelen musiikkia arjessa melkein koko ajan, mutta nyt mikään musiikki ei tuntunut osuvan tai kuvaavan olotilaa oikealla tavalla.
Muistin Interventionin ja laitoin sen soimaan. Kuulokkeissa pauhanneet kirkkourut tuntuivat maailmaa järisyttäviltä, vyöryviltä aalloilta. Samalla myös tajusin, että kuulen koko lopun ikäni tämän vanhan tutun kappaleen uudella tavalla.
Viikkoa aiemmin saman kappaleen soidessa en uskonut maailman muuttuvan uuteen asentoon, vaikka koko levy on jo aikoinaan syntynyt asennossa, jossa on havaittu maailman muuttuneen, kuten tavaratalon myyjä tiesi kertoa ystävälleni viisitoista vuotta sitten.
Neon Bible on tyypillinen post-9/11-levy, jossa kritisoidaan sotaa, riittämättömiä ilmastotekoja, instituutioiden valtaa ja sen vallan mielivaltaisuutta. Pohjalla on henkilökohtainen kipu.
Koko tapahtumaketju tuntui pahaenteiseltä. Kuin baarissa kuultu Intervention olisi ollut varoitus. Laulu alkaa: ”The king’s taken back the throne / The useless seed was sown.”
Kappaleen sanat tuntuivat puhuvan juuri tästä hetkestä. Putinin diktaattorimaisen harhaiset puheet vuoden 1917 vallankumouksesta, Leninistä ja haikailut neuvosto imperiumin aikaan johtivat hyökkäykseen, joka on mieletön, hyödytön ja turha kaikilla mahdollisilla mittareilla. Putin halusi jäädä historiaan miehenä, joka voi palauttaa Neuvostoliiton mahdin.
Entisen vallan sortuminen on ollut valtava trauma Venäjällä. Putin on ollut mies, joka ei ehkä ihaile demokratiaa, mutta venäläisten silmissä hän on ainakin 90-luvun pula-ajan jälkeen tuonut vakautta ja vaurautta, vaikka se on tarkoittanut myös kontrollia. Mutta Putin ei jää historiaan suurmiehenä, hän jää historiaan häpeällisenä isona vauvana, jota kohtaan ei voi tuntea edes sääliä.
Laulu jatkuu: ”Every spark of friendship and love will die without a home / Hear the soldier groan / We go at it alone.” Sillä hetkellä ukrainalaiset taistelivat yksin ilman myöhemmin saapunutta tietoa esimerkiksi aseavusta.
Kappaleessa lauletaan kirkosta, jonka tulkitsen olevan minkä tahansa jähmeän instituution vertauskuva. Instituutio, jota palvellaan velvollisuudesta ja mahdollisesti ennen kaikkea pelosta, ei suinkaan moraalisin syin. Uskon monien venäläisten sotilaiden kipuilevan tämän sodan kanssa.
Neon Bible on dystooppinen ja pessimistinen, mutta ei kuitenkaan toivoton. Mikäli historia toistaa itseään, niin Putinin lähtölaskenta on alkanut. Harhaisilla ja sen viimeisen rajan ylittävillä diktaattoreilla on tapana tulla syrjäytetyiksi, yleensä melko nopeasti.
Kun Putinin aika on ohi, pistän Interventionin soimaan täysiä ja laulan mukana keskisormet pystyssä: ”And when you finally disappear / We’ll just say you were never here.”
Teksti: Arttu Seppänen
Kolumni on julkaistu Soundissa 3/22.
———————
Soundi osoittaa tukensa Ukrainalle ja tuomitsee Venäjän sotatoimet.
Linkin takaa löytyy lista lahjoituskohteista, jotka auttavat Ukrainan sodan uhreja: https://linktr.ee/apuaukrainaan
