Ahdistuksesta eheyteen – Mikko Joensuun mestarillinen levytrilogia sai päätöksensä

Mikko Joensuu
Amen 3
Svart

Vuonna 2017, kun odotamme albumin kuolemaa, levytrilogia on todella kovan luokan anakronismi.

Se, että levytrilogia käsittelee kokonaisuutena henkistä vaellusta tekee siitä vielä oudomman ilmiön. Kyse on matkasta kohti valoa ja elämää, jossa on jotain järkeä. Ensimmäistä osaa dominoi ahdistus ja toista osaa siitä vapautuminen. Se oli pitkä matka jonkinlaiseen eheyteen.

Kolmannessa osassa on kyse hyvästeistä ja luopumisesta: vanhasta elämästä ja sen peruspilareista, kuten uskosta. Ja masennuksesta, joka sekin joskus omalla kierolla tavallaan tuo mukanaan samanlaisen varmuuden asioiden tolasta kuin usko, mutta toivon ja rakkauden tilalla on jotain aivan muuta, jotain paljon synkempää.

Trilogian kolmannessa osassa vaeltaja löytää uuden kodin, uutena ihmisenä, joka uskoo siihen, että rauha on mahdollinen, kun vain jaksaa olla itselleen rehellinen.

Musiikillisesti Amen 3 on trilogian komein sekä ennen kaikkea tulevaisuuden kannalta kiinnostavin ja lupaavin levy. Siinä missä ensimmäinen levy oli selvästi velkaa Nashvillen countrypolitan-soundille, mutta teki siitä melankolisen, ellei jopa masentuneen, suomalaisen version ja toinen referoi ajoittain Joensuun omaa menneisyyttä shoegaze-lupauksena, on kolmonen niin onnistunut fuusio erilaisia elementtejä etteivät saumat enää näy ja soundia on vaikea pitää minään muuna kuin Joensuun omana.

Trilogian kolmannessa osassa vaeltaja löytää uuden kodin, uutena ihmisenä, joka uskoo siihen, että rauha on mahdollinen, kun vain jaksaa olla itselleen rehellinen.

Rehellisyys on myös rohkeutta antaa musiikin löytää oma uomansa, joka tarkoittaa, että levyn kuudesta biisistä viisi kestää yli kymmenen minuuttia.

Amen 3 on omanlaisensa rauhan ilmentymä, mutta sellaisen jossa ymmärretään ikävienkin asioiden olevan osa elämää.

Musiikillisesti tämä on Amen-trilogian levyistä mannereurooppalaisin. Se ammentaa vahvasti esimerkiksi Tangerine Dreamin tuotannosta. Syntetisaattorit ovat vahvassa roolissa lauluja eteenpäin ajavina elementteinä. Rytmiset pulputukset antavat levylle raikkautta, joka ajoittain uupui kahdelta edelliseltä.

Toivottavasti Mikko Joensuu jatkaa tämän polun tutkimista tulevillakin levyillä.