Vuonna 2008 Mikko Joensuu oli Joensuu 1685 -yhtyeen ainoalla levyllä tekemässä suomalaisen surina-indien historiaa. Mannan bändin kitaristina ja häikäisevillä sooloesiintymisillään hän on osoittanut olevansa poikkeuksellisen vahva ja näkemyksellinen muusikko. Nyt Mikko Joensuu vastaa vuosikausia kuplineeseen odotusten aallokkoon julkaisemalla debyyttialbumin, joka on peräti trilogian mittainen.
Avausosa Amen 1 on rakennettu yhden vahvan sävymaailman ympärille. Sähköisempää ilmaisua kaipaavien pitää malttaa vielä. Nyt Joensuu ui syvällä akustisessa folk-country-gospel-moodissa. Harras laulujatkumo on tuotettu eräänlaiseksi katedraalifolkiksi, johon jouset ja steel-kitara tuovat jaloa sointia ja kaikuisaa juhlavuutta tullessaan. Ytimessä on kuitenkin Joensuun laulujen pyhä yksinkertaisuus, jossa on jopa askeesin piirteitä. Pelkistäminen ja ilmaisun suoruus tekee tästä levystä rohkean, paikoin jopa uhkarohkean. Perussoinnut, paljon tuttuja mielleyhtymiä synnyttävät yksinkertaiset melodialinjat ja sanoitukset, jotka uivat kosketusetäisyydelle ja tuijottavat silmiin ilman metaforien ja sanaleikkien muodostamaa turvaväliä. Kuinka rakentaa näistä aineksista yhtälö, joka ei ole musiikillisesti ikävystyttävä ja tekstisisällöllisesti piinallinen?
Pelkistäminen ja ilmaisun suoruus tekee tästä levystä rohkean, paikoin jopa uhkarohkean.
Mikko Joensuu vastaa tähän haasteeseen niin kuin taitavat folk- ja country-artistit ja poplaulajat ovat aina tehneet. Hän itse on se elementti x, joka kallistaa musiikin muiden kaltaisesta tunnistettavaksi ja omaksi ilmaisuksi. Hän itse saa laulunsa lentämään. Hänen vakavuutensa tekee tästä vakavasti otettavaa.
Ensimmäisen aamenen perusteella Joensuu on tulkitsijana ja musiikillisen kokonaisarkkitehtuurin rakentajana kiinnostavampi kuin lauluntekijänä. Hän laulaa, soittaa ja sovittaa tarinansa niin, että ne nousevat Townes van Zandtin ja Leonard Cohenin tapaisista esikuvista lankeavien pitkien varjojen yläpuolelle ja alkavat hengittää omillaan. Elämän, kuoleman, paholaisen ja taivaan, koti-ikävän ja ikuisen kaipauksen laulut olisivat kiusallisia ilman näin vahvaa toteutusta. Nyt ne ovat vaikuttavia kuvia hiljaisesta hurmoksesta, kauneuden kaipuusta ja spirituaalisesta etsinnästä.
