AMADOU & MARIAM: Dimanche A Bamako

AMADOU & MARIAM
Dimanche A Bamako
All Other

Rock ja pop ovat afro-amerikkalaisen musiikkipuun oksia. Juuret juontuvat Afrikasta. Ehkä tiheintä juuristo on Malissa, missä bluesin, funkin ja reggaen siemeniä on kylvetty tuhansia vuosia. Sikäläisessä menossa onkin suvereenia auktoriteettia. Tsekatkaa todisteeksi tämän sokean bamakolaispariskunnan neljäs albumi. Harva levy henkii näin tasapuolisesti ikivanhoja juuria ja tämän päivän tajua. Kulttuurien kohtaaminen on kinkkistä, mutta Dimanche A Bamako näyttää, miten antoisaa se voi olla.

60-luvulla kehiin tullut laulaja/kitaristi Amadou Bagayoko ja laulaja Mariam Doumbia eivät jätä toivomisen varaa musiikintekijöinä, mutta tällaista levyä he eivät voisi tehdä ilman maailmanmatkaajatuottaja Manu Chaoa, joka vaistomaisesti vainuaa erilaisten perinteiden piilevät yhteydet. Pienellä mobile-kalustollaan Manu äänittää musiikin niin, että siinä kuuluu sen synnyttävä ympäristö ja tilanne, eikä pelkää osallistua siihen itsekin. Joku tietysti marisee tuottajan "kaapanneen" koko kiekon, mutta sitä tässä ei tapahdu. Kyse on vuorovaikutuksesta, joka tuo kaikista osapuolista esiin jotain, mitä he eivät omillaan saavuttaisi.

Ovelasti folk-rokkaava materiaali yllättää alvariinsa. Iso osa tulee pariskunnalta, loput Chaolta. Kappaleiden skaala ja esityksen sielukkuus mykistävät. M'bife avaa tauottomana helminauhana sädehtivän levyn Amadoun bassostemman hyväillessä lempeästi Mariamin laulua ja sen balafon-vetoinen jatkoinstrumentaali vaivuttaa transsiin. Coulibaly vääntää lyömättömän funkin mallin Amadoun kitaran laulaessa huimaa bluesia, joka La Réalitélla tarttuu yleisön hurratessa ja sireenin soidessa reggaeta ja soulia kädestä.

Manu pääsee ääneen vastustamattoman pehmeästi huuliharppuineen polkevassa Senegal Fast Foodissa. Viiltävä mariachi-trumpetti on marssimaisen Beaux Dimancesin salainen ase. Upeiden torvien ja halpis-urun saattama Djanfa on kuin malilaista Belle & Sebastiania ja kylän ääniin kietoutuva La Féte au Village theremineineen muistuttaa Leonard Cohenista. Mariamin falsetin, huilun, kukkopillin ja perimmäisen riffin maalaama La Paix tihkuu sellaista valoa, jota juuri nyt tarvitaan.