ANTTI TUISKU: En kommentoi

Arvio julkaistu Soundissa 6–7/2015.
Kirjoittanut: Eero Tarmo.

Arvio

ANTTI TUISKU
En kommentoi
Warner

Vuonna 2003 Antti Tuisku oli Siwan kassa Rovaniemeltä. Sitten tuli Idols ja yhdeksän vähintään kultaa myynyttä albumia. Listaennätyksiä rikottiin ja loppuun palettiin.

Vuonna 2015 Antti Tuisku on käsite. Kymmenennellä En kommentoi -studioalbumillaan entinen koko perheen poju soutaa ennenkuulumattoman eroottisilla vesillä – lyriikoissa vaihdetaan sylkeä, vaakamambataan ja puntaroidaan mimmien pantavuutta. Myös artistimme yllä leijuvalla homo–hetero-mystiikalla leikitellään. Mukana tohinoissa kuullaan sopimusteknisiltä vaikuttavista syistä myös Ville-Gallea ja Mikael Gabrielia.

Jurek Reunamäen tuottaman kiekon kirkkaanpunaisena johtoajatuksena on itsensä hyväksymiseen kannustaminen. Käsillä onkin kiistatta faniensa ja lukuisten kaappifaniensa kanssa kasvaneen Tuiskun rehellisin ja sitä kautta kiinnostavin albumikokonaisuus. KoneHELSINKI-farkuista ja viikoittaisista parturikäynneistä vapautetusta popparista huokuu jalostuneen itsetuntemuksen aikaansaamaa vapautuneisuutta. Se on kaikkia ihailtuja artisteja yhdistävä piirre.

Varmasti monet vielä omaa matkaansa tekevät tämän hyökyaallon voimaa säpsähtävät. Eikä siinä mitään.

Lisää luettavaa