Levyarvio: Herkistymistä ja härnäystä – Antti Tuiskun uusin on albumin muotoon puettu provokaatio

Arvio julkaistu Soundissa /.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.

Arvio

Antti Tuisku
Valittu kansa
Warner

Kun artisti Suomen kokoisessa maassa nousee tähtiluokkaan, on megalomaanisilla areenakeikoilla suurempi merkitys kuin yksittäisillä hittibiiseillä, tässä genressä vanhanaikaisesta albumikokonaisuudesta nyt puhumattakaan.

Valittu kansa on tähän malliin tervetullut irtiotto. Se ei ole edes musiikki edellä kylille päräyttävä tavallista rohkeampi entrée, vaan levyn muotoon puettu provokaatio. Sillä on silti myös perinteiseksi laskettavaa substanssia.

Tuisku astuu tietoisesti monille varpaille tehdessään omasta ja yleisestä jumalasuhteesta teema-albumin, jolla hän sekä herkistyy että härnää. Kansien symboliikka ja suurin osa teksteistä on niin yliampuvaa tykittelyä, että meininki menee väkisinkin sirkuksen puolelle.

Musiikillisesti Valittu kansa on parhaimmillaan, kun se vetää täysin överiksi. Välillä käydään sellaisilla kierroksilla, että krebarytmien imuun päästyään ei malta lopettaa virnistelyä.

Mutta ennen kaikkea Tuiskun kahdestoista albumi on hiestä märkä rätti kaksinaismoralismin kasvoille. Kohteessaan kliseisiin sortuu vain Jesse on mun frendi, jonka pointti on totuudellisuudestaan ja hulvattomista sanankäänteistään huolimatta vähän turhan pinnallinen.

Vilpittömimmän tason artisti tavoittaa Häitä ja hautajaisii- ja Kahvia ja pullaa -kappaleissa hyväksyntää ja omaa paikkaa maailmassa hakiessaan.

Lisää luettavaa