Kun Nirvanan suosio 90-luvun alkupuolella nopeasti tuhosi kasarihevin menestyspotentiaalin, yrittivät monet vanhan kunnan rokkarit epätoivoisesti omaksua grunge-tyylin. Tämä johti Mötley Crüen Mötley Crüen, Queensrÿchen Promised Landin tai Extremen Waiting For The Punchlinen tyylisiin kömpelöihin uudistumisyrityksiin.
Guns N’ Rosesin basistina tunnettu Duff McKagan tuntuu olevan edelleen jumissa 90-luvussa. Sävellyksellisesti Lighthouse muistuttaa erittäin vahvasti Extremen Nuno Bettencourtin soololevyä Schizophonic, jolla kitaristi yritti vaihtelevalla menestyksellä todistaa olevansa vakavasti otettava ysärialternative-artisti.
Vaikea sanoa mikä vuonna 2023 motivoi tämäntyylisen musiikin tuottamiseen. Yhtä hämärän peitossa on, miksi Lighthouse on päätetty julkaista niin keskeneräisessä muodossa. Soundit ovat äärimmäisen demomaiset ja McKaganin laulusuoritukset kuulostavat ponnettomuudessaan lähinnä väliaikaisilta äänityksiltä, joiden tarkoitus olisi se että melodiat ja sanat pysyisivät mielessä varsinaista vokaaliraitaa varten.
Lighthousea ei voi suositella edes kovimmille Guns N’ Roses -kompletisteille. Levyllä ei ole yhtään raitaa, joka osoittaisi minkäänlaista potentiaalia.
