Arvio: Maustetytöt osaa edelleen yhdistää totisuuden ja huumorin hienoksi popmusiikiksi

Maustetytöt
Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä
Is This Art!

Suurenmoisen huojentavaa huomata, että Maustetytöt tekee musiikkiaan kerran omaksumastaan tyylistä horjahtelematta. Ihan kuin kaikkea ulkopuolista ja paljolti ulkokultaistakin, voimakkaan positiivista ja negatiivista palautetta ja keskustelua ei olisi lainkaan kuohuteltu.

Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä -albumi on tismalleen samanlainen kuin debyyttilevykin, niin olennaisilta houkutuksiltaan kuin rajoituksiltaankin. Albumilla Maustetyttöjen kaikki oletetut, muodolliset heikkoudet voi todeta yhtä keskeisiksi vahvuuksiksi kuin minkä tahansa omasta näkemyksestään kiinni pitävän artistin väitetyt alisuoriutumiset virallisissa tai kaupallisissa pop-opinnoissaan.

Albumien vakaa samankaltaisuus koskee hyviksi havaittuja musiikillisia rakenteita, joissa tyylikkäästi pelkistetyt syntikkakuviot edelleen rytmittävät ja sävyttävät sykähdyttävän kauniita pieniä melodioita ilman runsaampia tai yritteliäämpiä sovituksia. Kaksinlaulun melankolisessa harmoniassa on sekä liikuttavaa totisuutta että salakavalan humoristista pilkettä.

Erityisen viehättäviä ovat melodian johdatuksessa sanoituksiin ladatut tavut tai sanat, joissa ääni koukkaa eloisasti korkeamman nuotin kautta. Nämä instant-modulaatiot pysyvät silti sävelmän luontevassa virtauksessa ja jopa korostavat sitä.

Tavaramerkit vaihtuvat Pirkka-oluista ja Heitä sikaa -peleistä Ikean pöytien ja Onnibussien kätkettyihin yhteiskunnallisiin merkityksiin. Käänne on kiehtova.

Sanoitukset ovat kyllä vakavoituneet ja tekopyhästi sanottuna ”aikuistuneet” viattoman hämmentyneestä päihderomantiikasta hiukan tiedostavampaan ongelmien ja angstien erittelyyn. Ne tulivat isäni maalle avautuu itseensä käpertyneen nuoren säikkymistä tuntemuksista nerokkaasti esitettyyn oivallukseen siitä, minkälaiset voimat koettelevat koko heimoa sukupolvesta toiseen. Yhtäkkiä tavaramerkitkin vaihtuvat Pirkka-oluista ja Heitä sikaa -peleistä Ikean pöytien ja Onnibussien kätkettyihin yhteiskunnallisiin merkityksiin.

Käänne on kiehtova. Musiikinteko on ollut paljon parempaa psyykkistä hoitoa kuin Peltolan kaltaiset aivolepolat.

Yksilöllisemmästä itsehoidosta ei silti ole tingitty. Syntynyt suruun ja puettu pettymyksiin muistuttaa emotionaalisesta taakasta, jota ei huoletta voi peitellä rohkaisevammilla fiktioilla elämän valoisammista puolista. Äiti älä huoli todistaa kuitenkin itsenäisemmästä optimismista, jossa on kanttia pitää ongelmat liioittelematta omana huolenaan.

Maustetytöt eivät koskaan hakeutuneet suljetulle osastolle, joten nyt avohoito on alkanut tehota.