Arvio: Mikä ihmeen anti-folk? – Ryley Walker ei ole enää edeltäjiensä varjoissa

Arvio julkaistu Soundissa 5/2018.
Kirjoittanut: Timo Kanerva.

Arvio

Ryley Walker
Deafman Glance
Dead Oceans

Ryley Walker löi itsensä läpi toisella sooloalbumillaan Primrose Green (2015). Sillä Chicagosta kotoisin oleva kitaristilaulaja otti komeasti paikkansa John Martynin ja Bert Janschin seuraajana.

Viidennellä levyllään Deafman Glance Ryley Walker osoittaa, ettei hän ole jäänyt lepäämään laakereillaan. Hän on etsinyt kaiken aikaa uusia suuntia, eikä brittifolkin jättiläisten vaikutteista ole oikeastaan mitään jäljellä. Nyt esikuvaksi nousee jossain määrin Tim Buckley, mutta viimeistään tällä albumilla Ryley Walker on astunut edeltäjiensä varjosta, jättänyt 60-luvun laulaja-lauluntekijäperinteen taakseen ja lopullisesti löytänyt oman sointinsa.

Folk-sävyt ovat jääneet pääosin taakse, vaikka vierastankin Ryley Walkerin haastatteluissa käyttämää ”anti-folk” -termiä, sillä ei tämä albumi sentään Primrose Greenin vastakohdaksi ole etääntynyt. Nyt laulut soivat paikoin jazzahtavasti, mutta paikoin myös post rockin ja jopa progen sävyjä tavoitellen. Ryley Walker luo unenomaisen maailman, missä sävelmät saavat soljua vapaasti ja ideat kehittyä ilman genrerajoja. Erityismaininnan ansaitsee Nate Lepinin herkkä huilutyöskentely.

Lisää luettavaa