Kaihon Karavaanin jolkutettua viime syksynä kahdentoista vuoden jälkeen maaliin – tai ainakin varikolle – Tuure Kilpeläinen palaa sooloartistiksi, vaikkakaan ei entiseen. Sanat jää ilmaan kun on todella kaukana Kilpeläisen vuosien 2003–2006 kolmen albumin bändisäesteisestä laulaja–lauluntekijä-formaatista.
Tuure Kilpeläisen rohkea uuden etsiminen on johtanut eittämättä yllättävään yhteistyöhön Kuumaa-yhtyeen Johannes Brotheruksen kanssa. Ikäeronsakin vuoksi etukäteen epätodennäköiseltä vaikuttanut kumppanuus yltää Sanat jää ilmaan -albumilla biisien sävellystyöhön ja siihen, että Brotherus vastaa tuottajana myös valtaosasta levyn modernisti koneistetusta toteutuksesta.
Jo upeasti sovitettu avausraita Jos me huomenna kuollaan kertoo ambientia lähestyvine taustoineen ja Kilpeläisen poikkeuksellisen intiimille etäisyydelle tulevalla laululla, että Sanat jää ilmaan on tyylillisesti uuden äärellä. Silloinkin kun biisit ovat kepeästi kiiruhtavan Fosforivaahteroiden tai Astronauttien kaltaisia hittejä. Nimellään kuin luonnon ja ihmisen välttämätöntä rinnakkaiseloa kiteyttävä Pitkospuut rakentuu herkän pianokuvion varaan ja kasvaa väkivahvana vyöryvän instrumentaaliosuutensa myötä vaikuttavan albumin pääraitaehdokkaaksi.