TUURE KILPELÄINEN: Just

Parin vuoden takaisen soolodebyyttinsä ilmestyessä Tuure Kilpeläinen tunnettiin lähinnä Jonna Tervomaan Suljettu sydän -hitin säveltäjänä. Tältä osin tilanne on vielä entisellään, mutta Kilpeläisen toinen pitkäsoitto on vähintäänkin edeltäjänsä veroinen laulukokoelma.

Just on täynnä aikuisia lauluja, joille Jussi Jaakonaho on tuottanut komeasti soivat puitteet. Kilpeläisen biiseissä on samaa koruttomuutta kuin Timo Kiiskisen ja Arto Tammisen parhaissa töissä. Just on ilmeeltään melankolinen ja tempoiltaan monin paikoin pidättyväisyyteen saakka hidas levy. Jos tämä vaikuttaa umpisuomalaiselta, niin sitä ovat myös Kilpeläisen lyriikat. Nainen puhuu niin paljon, ettei mies ehdi sanoa kuin korkeintaan "just". Vain suomalainen voi tietää kuinka yliarvostettua runsas puhe on.

Omaleimaiset ihmissuhdekuvaukset jatkuvat myös hiljaista voimaa hengittävällä raidalla Lusikat laatikossa. Rakkautta Ruttopuistossa on vaikuttava muistokirjoitus läheiselle. Ja aivan kuin oikeassa elämässä Justin lauluissakin rakkaus voi kadota mystisesti kuin toinen sukka pyykin jälkeen.

Loppuaan kohti vain hidastuva Just päättyy biisitrilogiaan, jonka aluksi soi herkän dramaattinen kasvukertomus Mies jolle kukaan ei naura. Vielä kerran häivyttää komean albumin viimein lähes kuulumattomiin.