Nyt on nimensä mukaista musiikkia: pohjoisirlantilaisen The Divine Comedyn uusi albumi on kuin tehty sateisen sunnuntai-iltapäivän soundtrackiksi. Tekemisessä on juuri sen kaltaista ylevää haikeutta ja raukeutta.
Ikä alkaa jo kuulua 54-vuotiaan Neil Hannonin äänessä, mutta oikeastaan se tuo maestron ilmaisuun vain lisäarvoa. Laulussa on poikkeuksellista levollisuuden tuntua.
Abbey Roadilla äänitetty Rainy Sunday Afternoon on tyystin erilainen kuin Hannonin edellinen luomus, kepeän ironisesti työpaikkakulttuuria käsitellyt konseptialbumi Office Politics (2019). Sen nykyaikaisen otteen tilalle on isketty vuosikymmenten taakse kurottelevaa orkestraalista poppia, kuplettimaista folk-laulelmallisuutta ja musikaalihenkeä.
Ratkaisua ei ole aivan helppo niellä, sillä Hannonilta olisi voinut odottaa jotain niin sanotusti raikkaampaakin. Onneksi esimerkiksi Mar-A-Lago by the Sean pikainen bossanova piristää paikoin raskassoutuiseksi äityvän tunnelmoinnin keskellä.
Toki muitakin herkkupaloja piisaa. The Last Time I Saw the Old Man on ehkä vuoden kohtalokkainta laajakangaspoppia. The Heart Is a Lonely Hunterin kuulaiden kitaroiden koristama kamaripop puolestaan kuljettaa Hannonille ominaisen nerokkuuden ytimeen.
