Täydellisen epämuodikas aarre – The Divine Comedy osaa kamaripopin perinpohjaisesti

The Divine Comedy
Foreverland
Divine Comedy

”Let’s talk of Catherine the Great.” Vain The Divine Comedy voi aloittaa kappaleensa näin. Ja upota sen jälkeen mahtipontisten vaskien säestämään kaukorakkaustarinaan, jonka kliimaksiksi asetellaan mahdollisuus leipoa keisarinnalle kakku.

Yhtye tekee tämän ilmeenkään värähtämättä. Kaikki on siis ennallaan Neil Hannonin johtamassa valtakunnassa. Foreverland pursuaa herkällä korvalla viimeisteltyä kamaripoppia, joka kestää häpeilemättömän hedonisminsa sortumatta itsetyytyväisyyteen. Tuskin yhtye yhdennellätoista albumillaan muuta osaisikaan.

Tutusta yleisilmeestään huolimatta musiikki yllättää. Rutiininomaisen Bang Goes The Knighthoodin (2010) jälkeen Hannon on äitynyt huippuvireeseen. Hän heittelee sävelkukkasiaan ilmaan lähes tuhlaillen ja kirjoittaa saatesanoiksi pateettisuuttaan häpeilemättömiä rivejä. Tunnelma on samaan aikaan viktoriaanisen harras, surumielisen seesteinen ja pirullisen hersyvä. Vain painotukset vaihtelevat. Ja kun näihin tasoihin yhdistetään henkilökohtainen perspektiivi, ei kuulijalle jää mahdollisuutta puolustautua. Nimikappaleen, To The Rescuen ja The Happy Placen täydellisyys suorastaan sattuu.

Tämän edessä on pakko antautua. The Divine Comedy on täydellisessä epämuodikkuudessaan aarre, pieni universumi täynnä introverttia rauhaa.