THE DIVINE COMEDY: Victory For The Comic Muse

Arvio julkaistu Soundissa 08/2006.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Neil Hannon taitaa jäädä ikuiseksi lupaukseksi. Jo yhdeksännen levynsä julkaisevan The Divine Comedy -maestron myyntiluvut eivät ole ainakaan nousussa eikä taiteessakaan tunnu oikein olevan kipinää. On hankala kuvitella, että tilanne muuttuisi vastaisuudessa. Neil Hannonin nokkela kamaripop on lajissaan moitteetonta. Se on näennäisen kunnianhimoista, mutta myös rutikuivaa ja etäistä. Se ei kerro mitään kuulijan elämästä eikä myöskään Hannonin omasta elämästä. Näppärästi orkestroidun musiikin taitavuutta on tosin helppo ihastella.

Arvio

THE DIVINE COMEDY
Victory For The Comic Muse
Parlophone

Neil Hannon taitaa jäädä ikuiseksi lupaukseksi. Jo yhdeksännen levynsä julkaisevan The Divine Comedy -maestron myyntiluvut eivät ole ainakaan nousussa eikä taiteessakaan tunnu oikein olevan kipinää. On hankala kuvitella, että tilanne muuttuisi vastaisuudessa. Neil Hannonin nokkela kamaripop on lajissaan moitteetonta. Se on näennäisen kunnianhimoista, mutta myös rutikuivaa ja etäistä. Se ei kerro mitään kuulijan elämästä eikä myöskään Hannonin omasta elämästä. Näppärästi orkestroidun musiikin taitavuutta on tosin helppo ihastella.

Omassa mielessään Hannon varmastikin liittää itsensä Scott Walkerin ja Morrisseyn jatkeeksi popin suurien ainutkertaisuuksien sarjaan. Hänellä ei kuitenkaan ole siihen tarvittavaa persoonallisuutta eikä rohkeutta. Kammottavan version levyttäminen The Associatesin Party Fears Two -klassikosta kielii omalta osaltaan miehen suhteellisuudentajusta – tai sen puutteesta.

Victory For The Comic Muse -albumi on mitä tyypillisin The Divine Comedy -levy. Se on tarpeeton tyyliharjoitelma, joka ei yritä tutkia uusia maailmoja eikä uskalla heittäytyä tunteen vietäväksi.

Lisää luettavaa