ATOMIROTTA: II

Arvio julkaistu Soundissa 2/2016.
Kirjoittanut: Arttu Seppänen.

Arvio

ATOMIROTTA
II
Monsp

Vastoin kaikkia odotuksia Pöhinää-kappaleella vuonna 2001 debytoineesta Notkeasta Rotasta tulikin vuosien saatossa salonkikelpoinen. Rappioromantiikan estetiikkaan luottaneen Notkean Rotan pohjalta syntynyt Atomirotta-kokoonpano sai myös lentävän lähdön vuonna 2014 Aurinkoon-hitillään. Atomirotta nosti Toyotastaan vaihdetta vielä pykälän populaarimpaan suuntaan ja tähysi kesäfestareiden iltapäivän esiintyjäksi.

Toisella levyllään Mikko Sarjanen, Rane Raitsikka ja Jyrki Pajunen luottavat pienimpään yhteiseen nimittäjään ja referenssiä on haettu 90–luvun lopun suomirockista ja -iskelmästä. Hittijärkäleidenkin anatomiaa on tutkittu ja Venäläistä rulettii lainaakin häpeilemättä Iggy Popin The Passengeria. Kappaleiden teemat liikkuvat pikkurikoksilla väritetyn lapsuuden muistelun ja suomalaisten maanteiden tuoksun välillä. Suurin osa kappaleista on todella korneja ennalta-arvattavine riimipareineen ja esimerkiksi Nenä vie -rallatus kuulostaa Anne Mattilalle kirjoitetulta kesähitiltä, jota edes Mattila ei ole kehdannut levyttää.

Ehkä Atomirottakin on vain kriittinen mediataideprojekti, jonka tavoite on geneerisen suomenkielisen populaarimusiikin ja sen kuranttien konventioiden standardisointi yhdellä levyllä. Yritys on todella hyvä.

Lisää luettavaa