Levyarvio: Ottakaapa tästä mallia – Atomirotta toi suomirockin 2010-luvulle

Atomirotta
III
Monsp

Miten tässä näin kävi? Neljä vuotta sitten rocklegenda Rane Raitsikka, Notkean Rotan Mikko Sarjanen ja tuottaja J. Pajulaakso loikkasivat valtavirran pyörteeseen singlellä Aurinkoon, julkaisivat groovaavan, räppiä ja rokkiriffejä yhdistelleen albumin I ja alkoivat kerätä livekeikoilleen yhä suurempia yleisömääriä. Debyyttilevyn jälkeen Atomirotta myi loppuun Tavastian, toisen levyn jälkeen kaksi iltaa Tavastialla ja nyt uusimman kohdalla kolme. Maine ei ole kasvanut vahingossa.

On nimittäin käynyt niin, että Atomirotta on tuonut suomirockin tälle vuosikymmenelle. Jos suomalaisessa rockmusiikissa 70-luku oli Juicen, Daven ja Hectorin kaltaisten kynäilijöiden aikaa, punkin jälkeinen 80-luku Yön ja Eppujen iskelmällisen kaihon kyllästämää ja 90-luku CMX:n ja Don Huonojen runollista särökitarataiteilua, tällä vuosituhannella valtavirtaisen suomirockin identiteetti on jäänyt valjuksi – tähän asti.

Sillä suomirockiahan tämä on, enemmän kuin hiphopia, jazzia, punkia tai bluesia, joiden perinteen bändin jäsenet tuntevat ilmeisen hyvin. Ne rykii kel on räkää, Kateissa tai vaikkapa Kollit katolla näyttävät mallia: ne ovat rytmikkäitä, urbaaneja ja rokkaavia biisejä, tässä hetkessä kiinni olevia.

Ottakaa mallia.