Arvio: Atomirotta on kuin uuden ajan Popeda, jossa Rane Raitsikalla on ohjakset käsissään

Atomirotta
IV
Atomi

Atomirotta-saagan neljännessä osassa Rane Raitsikan, Mikko Sarjasen ja Jykä Pajulaakson ydintrio on jättänyt rapin ja rockin synteesin taakseen. Sarjanen räppää vain muutamassa biisissä, mustan rytmimusan vaikutteet ovat kadonneet rumpukompeista ja pikkurikollisuutta ei ihannoida edes pilke silmäkulmassa. Rancid-skapunkin poljentoa löytyy kappaleista Piru olkapäällä ja Valtakunnassa kaikki hyvin, mutta yleisesti ottaen Rotalta on veto poissa ja lyriikat aiempaa lannistuneempia.

Armoitetulla show- ja supliikkimies Rane Raitsikalla on ohjakset käsissään. Hänen käheä äänensä on miksattu pintaan ja dominoi Sarjasen kanssa vedettyjä kimppaosuuksia. Vaikka biisien tarkemmista krediiteistä ei ole tietoa, lankeaa musiikillinen yleislinja – laiskanletkeä perusrokki – Raitsikan piikkiin. Fonissa vierailevan Michael Monroen osuudet värittävät kivasti Yhden kortin varaan -biisiä, joka jatkaa Aerosmithin, Mott The Hooplen ja Salvation-ajan Smackin rock’n’roll -perinnettä.

IV:n kertosäkeet jäävät päähän kerralla soimaan, joten bändin kohdeyleisöä, 30-40-vuotiasta perusjamppaa ja -jampatarta on helppo laulattaa keikoilla. Atomirotta on tämän päivän Popeda: lihaa ja perunaa, atomiajan iskelmää.