Kun olin pienenä isovanhempieni luona lomailemassa, minusta oli ihanaa käännellä olohuoneessa olevan putkiradion potikoita ja kuunnella sitä mystistä pulputusta, rahinaa ja vinkunaa, mitä radioaallot tarjosivat. Silloin tällöin kohdalle sattui ohikiitäväksi hetkeksi asema, jolla käynnissä olevan keskustelun tai selostuksen kieltä en ymmärtänyt.
Kotiin palattuani yritin metsästää samaa taikaa pienellä transistoriradiollani, mutta vaikutus ei ollut sama. Puuttuivat mummolan tuoksut, varjot ja sen ison radion kellertävä valo sekä sen etukannessa lukevien vieraiden kaupunkien nimet. Kuunnellessani yöllä kuulokkeilla Boards Of Canadan uutta levyä vyöryvät nuo rakkaat muistot mieleen. Rintaa puristaa, mutta lämpimästi. Ihmeellistä. The Campfire Headphase kuulostaa lohduttavalta eikä lainkaan pelottavalta. Skottilaisen electronicaduon edellinen julkaisu Geogaddi (2002) oli paljon pahaenteisempi ja synkempi, täynnä irrallisia ja repaleisia hälyääniä. Levyyn suhtautumista ovat varmasti jälkeenpäin värittäneet sen ympärille muodostetut lukuisat nettisivustot, joissa yritetään selvittää siihen mahdollisesti kätkettyjä, suurimmaksi osaksi paholaiseen liittyviä viestejä.
Uusi albumi onkin kaksikon suora reaktio edelliseen. Levyn kappaleet ovat rakenteeltaan selkeämpiä ja perinteisempiä, muutamaan otteeseen ollaan hyvin lähellä ranskalaista Airia. Nyt on käytetty aiemmasta poiketen kitaroita ja muita orgaanisia soittimia. Duo joutui jopa jarruttelemaan siihen suuntaan lähtemistä. Mielenkiintoista on, että osa kappaleista oli äänityksen alla jo Geogaddin aikana, sillä niin eri ilmapiiri näillä kahdella julkaisulla on. Uutukainen on ennemminkin sukua yhtyeen ensimmäiselle albumille Music Has The Right To Children (1998).
Rauhallisesti ja pehmeästi etenevän albumin päätös on erityisen onnistunut. Lopetusraita Farewell Fire sisältää yhden kaikkien aikojen pisimmistä feidauksista. Sen mukana voi rauhassa soljua muistoihin.
The Campfire Headphase on myös muuta kuin aikakapseli lapsuuteen. Se vahvistaa tuntemuksia tässä ja nyt. Olen varma, että kävellessäni korvalappustereoineni auringossa kylpevän Meilahden puistoissa kauniina syyspäivänä kaikki vuodenajan värit hehkuvat kirkkaampina ja voimakkaampina kuin koskaan ennen.