BRIAN ENO: Here Comes The Warm Jets

Arvio julkaistu Soundissa 06-07/2004.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Brian Eno oli mukana vain kahdella ensimmäisellä Roxy Musicin albumilla (Roxy Music, 1972 ja For Your Pleasure, 1973). Koska yhtyeen laulut kirjoittanut Bryan Ferry halusi pysyä myös katseiden keskipisteenä, muun muassa höyhenpuuhkia ja satiinin kiiltoa rakastaneen Enon oli lähdettävä.

Arvio

BRIAN ENO
Here Comes The Warm Jets
Virgin

Brian Eno oli mukana vain kahdella ensimmäisellä Roxy Musicin albumilla (Roxy Music, 1972 ja For Your Pleasure, 1973). Koska yhtyeen laulut kirjoittanut Bryan Ferry halusi pysyä myös katseiden keskipisteenä, muun muassa höyhenpuuhkia ja satiinin kiiltoa rakastaneen Enon oli lähdettävä.

Itseään soundimanipuloijaksi kutsunut Eno ei ole kummoinenkaan muusikko tai laulaja. Siitä huolimatta hän ideoi 70-luvun edistyksellisimmät pop-levyt. Niille hän kutsui mukaan ajan huippumuusikkoja, kuten kitaristit Robert Frippin ja Phil Manzane-ran, basisti John Wettonin, rumpali Phil Collinsin ja saksofonisti Andy Mackayn.

Brian Enon vuosina 1974-1977 ilmestyneet neljä ensimmäistä soololevyä soivat äänikuvaltaan ja musiikilliselta muodoltaan hyvin progressiivisina. Albumeita voi kutsua taiderockiksi, abstraktiksi popiksi tai miksi haluaa, mutta kuuntelematta niistä ei ota selvää. Ne nimittäin kuulostavat hyvin vähän kenenkään muun tekemältä musiikilta.

Tammikuussa 1974 ilmestynyt Here Come The Warm Jets nousi vielä Britannian albumilistalle, mutta sen jälkeen suuri yleisö ei enää rohjennut tarttua Enon levyihin. Debyytin rockimmat kappaleet ovat kuin esipunkin muotoon puristettua progea, normaalimittaisia ja arvaamattomia biisejä, joiden keskipisteeseen nousevat käsitellyt kitarasoundit, joita Eno on tuonut mukanaan lähes kaikille tuottamilleen levyille. Kireiden ja yllättävien kitarasoolojen vastapainoksi levyllä on myös yksi kaikkien aikojen lumoavimmista balladeista, upeasti rakentuva On Some Faraway Beach.

Jo saman vuoden lopulla ilmestynyt Taking Tiger Mountain (By Strategy) -albumi soi esikoista rytmisemmin ja sovinnaisemmin. Vaikka levyn särisevä Third Uncle -raita keksi neuroottisen post punkin jo kauan ennen punkia, vasta seuraavalla albumilla Eno kiskoi itsensä kaiken musiikkimaailmassa tuolloin tapahtuneen yläpuolelle.

Another Green World (1975) on se albumi, joka Enon pop-tuotannosta toistuvasti nostetaan esiin. Kahden aiemman levyn materiaalia minimalistisemmat kappaleet ovat kuin Polaroid-kuvia unesta. Hienostuneen avantgardisesti sovitetut täydelliset poplaulut (St. Elmo's Fire, I'll Come Running, Golden Hours), lyhyet ambient-tilkkeet ja kokeelliset instrumentaaliraidat on rytmitetty albumimittaan virheettömästi ja ainutlaatuinen, kuin kirkkaassa vedessä sukelteleva soundi upottaa sisäänsä.

Näiden selvästi aiempia cd-julkaisuja kirkkaammin soivien näköispainosten neljäs levy jäi Enon viimeiseksi varsinaiseksi popalbumiksi. Before And After Science (1977) otti muotonsa David Bowien Low-levyltä (1977), jota Eno oli mukana tuottamassa. Vinyylin a-puoli siis sisälsi rytmisemmät ja popimmat kappaleet ja kääntöpuoli ambientimmat tunnelmapalat. Another Green Worldin tavoin täydellisesti jaksotetun levyn musiikillisina ääripäinä soivat Talking Headsin levytettäväksi tarkoitettu ilakoiva King's Lead Hat sekä saksalaisten minimalistien Achim Roedeliusin ja Möbi Moebiusin kanssa toteutettu lempeästi virtaava By This River -balladi. 

Lisää luettavaa