BRIAN ENO: The Ship

Arvio julkaistu Soundissa 6/2016.
Kirjoittanut: Sami Nissinen.

Arvio

BRIAN ENO
The Ship
Warp Records

Miksi ambient-musiikki liitetään niin usein avaruuteen ja tulevaisuuteen? Eikö ambientin voisi aivan hyvin artikuloida historiaan? Pyyntöön on vastattu. Brian Enon uusin levy The Ship ottaa tarinansa Titanicista, teknillisestä innovaatiosta, jonka piti merkitä ihmiskunnan lopullista niskalenkkiä luonnosta. Mutta kuinka kävikään? Mentaalisesti kyse on balanssista hybriksen ja paranoian välillä.

The Ship ei ole taustamusiikkia lentokentille vaan tarkan muodon ja rakenteen omaava kokonaistaideteos, jolla Eno palaa varsin apollonialaisiin tunnelmiin. Levyn kolme ensimmäistä osaa muodostavat tyylillisesti ja temaattisesti yhtenevän kokonaisuuden, jossa majesteettisesti poreilevan ambient-maiseman päälle lauletaan resitatiivisellä, gregoriaanisella tyylillä viisauksia. Enon mukaan inspiraatiota toimi se, että hän huomasi pystyvänsä laulamaan matalan C:n. Hänen lisäkseen laulajina kuullaan muun muassa englantilaista näyttelijää Peter Serafinowiczia. Vaikutelmasta tulee paikoin mieleen Dead Can Dance. Levyn päättää upea cover-tulkinta Velvet Undergroundin I’m Set Free -kappaleesta.

Salaperäinen ja arvoituksellinen konseptitaiteilija on tehnyt myöhemmän uransa parhaan levyn.

Lisää luettavaa