CLINIC: Walking With Thee

Clinicin Walking With Thee on ansiokkaasti vaihtoehtoisen rock-musiikin ilosanomaa levittävän Domino Recording Companyn sadas julkaisu. Liverpoolissa lymyilevän kvartetin uuden albumin piti olla ainutkertainen ohjelmanjulistus sekä yhtyeen läpimurto suuremmille markkinoille, mutta levy ei ole järjen ja tunteen nerokas kiteytymä, mistä yhtyeen fanit näkivät märkiä unia. Radioheadin mukana osan Kid A -kiertueesta matkannut Clinic on sellainen orkesteri, jonka olisi voinut kuvitella pystyvän kehittämään toiselle studioalbumilleen tyystin oman äänen, soundin, jota ei voitaisi muihin yhtyeisiin liittää, mutta Walking With Theen electronica-vaikutteinen taiderock soi ainoastaan mehevänä keitoksena nelikon oletetuista vaikutteista.

Clinicin Internal Wrangler -esikoisalbumin (2000) lyhyet laulut olivat selvästi rujompia ja garagerockmaisempia kuin uutuuden kappaleet keskimäärin. Sinänsä hienosti albumin aloittavan Harmony -sävelmän analogipulputus, sihisevä rumpusoundi ja laulumelodia ovat kuin suoraan Kid A:lta, mutta usein vertauskohdaksi sopivat vähän obskuurimmat artistit. Walking With Theen rumpuraidat tuovat toistuvasti mieleen Neu!-kaksikon motorik beatin, lempeä melodikamaalailu mieltyy automaattisesti Augustus Pablon dubbailuun ja melodioiden kulmikkuudessa on jotain samaa kuin Wiren vastarannankiiskeillä 20 vuotta sitten. Vaikka viitevalikoima koostuu kadehdittavan originelleista nimistä, sairaanhoitajan hengityssuojat kasvoillaan esiintyvä Clinic ei ole pystynyt puristamaan niistä ällikällä lyövää albumia. Musiikki ei kohoa miksikään enemmäksi kuin osiensa summaksi. Se ei edes kuulosta erityisen rehevältä ja intomieliseltä. Ovatko paineet siivonneet laboratoriosta luovuuden?

Kappaleiden melankolinen pohjavire, niiden johdonmukainen melodisuus sekä levyn tasapainoinen soundi tekevät Clinicin musiikista varsin miellyttävää kuunneltavaa, mutta silti yhtye on parhaimmillaan nimibiisin Lefthanded meets Thom Yorke -tyyppisessä intensiivisessä svengauksessa ja Pet Eunochin hurjassa post punk -kaahauksessa. Se ei varmastikaan ollut bändin päällimmäinen tarkoitus.