CUT COPY: Zonoscope

CUT COPY
Zonoscope
Modular

Australialaisen Cut Copyn kolmas albumi sisältää paljon tuttuja aineksia. Mukana on myös paljon uutta, mutta ideat eivät tunnu täysin kiteytyneiltä. Toisin sanoen Zonoscope-levystä välittyy siirtymävaiheen fiilis.

Kitarapoppia ja elektronisia rytmejä on naitettu jo monella vuosikymmenellä. Siihen on yhtä vaikea löytää uusia kulmia kuin useimpiin muihinkin musiikkityyleihin. Cut Copy yrittää urheasti ja onnistuukin paikoin – erityisesti ensimmäisen kolmen biisin ajan.

Hurmaavan lakonisesti mutta tunteellisesti laulettu Need You Now, leikkisä Take Me Over ja 1960-luvun psykedeliaa suodattava Where I’m Going lupaavat paljon. Niiden jälkeen homma hyytyy pahanpäiväisesti. This Is All We’ve Got erottuu Dovesin mieleen tuovalla hakkaavuudella ja suuruudenhullu Sun God -finaali piinaa vartin verran. Siitä olisi voinut leikata puolet pois ja sille olisi ehdottomasti pitänyt kutsua vierailijaksi Shaun Ryder.

Cut Copyn ote popmusiikkiin on hyväntuulinen olematta silti pinnallinen. Yhtye osoittaa oivallista näkemystä äänikuvan luomisessa, mutta lauluntekotaidossa se ei loista. Zonoscope-levyn ilmava soundi jaksaa ihastuttaa kerrasta toiseen, vaikka etenkin kitaraa olisi voinut käyttää rohkeammin.

Cut Copy -yhtyeen kitaristi Tim Hoey vastasi Soundin kysymyksiin kauniina kesäiltana kotoaan Melbournesta.
Miten Zonoscope eroaa aiemmista levyistänne?

– Halusimme kuvitella Cut Copyn äänipaletin uudestaan. Halusimme riisua pois sitä, mitä olemme aiemmin tehneet ja korvata sen jollain uudella. Yritän soittaa kitaraa uudella tavalla, yritämme käyttää syntetisaattoreita uudella tavalla ja niin edelleen.

– Levy myös keskittyy lyömäsoittimiin aiempaa enemmän. Se on tietyllä tavalla rytmikkäämpi. Menimme vähän siihen suuntaan jo In Ghost Coloursilla (2008), mutta nyt paneuduimme aiheeseen toden teolla. Kyse on orgaanisemmasta rytmimaailmasta, mukana on timbaleja ja muuta sellaista, vastapainona synteettisille lyömäsoittimille ja rumpukoneille.

Haaveilitko nuorempana soittavasi äänekkäässä rockyhtyeessä?

– Nuorena en edes tiennyt, miten kitaraa soitetaan! Minusta tuli kitaristi ihan vahingossa. Olen itseoppinut ja hallitsen oikeastaan vain omat juttuni.

– Minulla oli teini-iässä outo, uusiutuva uni. Näen sen vieläkin joskus. Olen siinä Sonic Youthin keikalla ja he kysyvät, osaako joku soittaa Teenage Riotin. Nostan käteni pystyyn ja he pyytävät minut lavalle. Juuri siksi Teenage Riot on yksi ensimmäisistä biiseistä, jotka opettelin. Ihan vaan kaiken varalta.

Onko sinulla erityisiä suosikkikitaristeja?

– Thurston Moore tietenkin. Hänen lisäkseen muun muassa Birthday Partyssa ja Crime  & City Solutionissa soittanut Roland S. Howard. Myös Kevin Shields oli joskus tärkeä. Heidän kaltaisensa soittajat saivat minut poimimaan kitaran käteeni.

– Pidän soittajista, jotka eivät välttämättä ole teknisesti erinomaisia, mutta jotka yrittävät ilmaista itseään ja saada aikaan jotain omaa. On inspiroivaa kuunnella soittajia, joilla on oma idiosynkraattinen soittotapansa.

Sekä uuden albumin että Bright Like Neon Love -debyytin (2004) kannessa näkyy Empire State Building. Mikä siinä on niin merkittävää?

– Olet ensimmäinen, joka nostaa asian esiin. Se on vain hauska yhteensattuma. Ei siinä muusta ole kyse.

– Tätä levyä varten se olisi voinut olla mikä tahansa kaupunki. Ihastuimme montaasitaiteilija Tsunehisa Kimuran töihin ja saimme oikeuden käyttää kuvaa levyn kannessa. Se tuntui symboloivan tekemisiämme.

– Yksi levyn teemoista on orgaanisempien instrumenttien ja soundien käyttö synteettisten sijaan. Kyse ei siis ole maailmanlopun kuvastosta, vaikka jotkut niin ovat kuvan tulkinneetkin.

Australia on kaukana kaikkialta. Kaipaatko jotain erityistä, kun olet pitkään poissa kotoa?

– Sänkyni ohella kaipaan lähinnä hyvää kahvia. Me kaikki pidämme todella paljon hyvästä kahvista. Yksi kiertuehuveistamme onkin kaupungin parhaan kahvin etsiminen. Pidämme jopa tiedostoa kaikista erinomaisista kahvipaikoista, joissa olemme käyneet.

–  Jos emme saa muutamaan päivään ensiluokkaista kahvia, se vaikuttaa yhtyeeseen. Tulemme huonolle tuulelle ja rupeamme riitelemään.

Teksti: Tero Alanko