DAMON ALBARN: Everyday Robots

DAMON ALBARN
Everyday Robots
Parlophone

Damon Albarnilla on ollut monta elämää. 90-luvun alun paikoin jopa ärsyttävyyteen asti näsäviisaasta popparista kuoriutui vuosikymmenen loppuun mennessä pop-albumia kankaana käyttänyt taiteilija, jonka musiikilliset vaiheet ovat eroteltavissa paremmin kuin kenties kenenkään muun sukupolvensa artistin – taidemuodosta riippumatta. Everyday Robots tuntuu jo ensikuulemalta levyltä, jonka Albarnin oli pakko tehdä. Ja hyvä, että teki, sillä se on kuin pitkäjänteisesti työstetty taiteilijan muotokuva selfieiden täyttämässä maailmassa.

Käytännössä jokaisesta levyn kappaleesta voi vetää viivan menneisyyteen, jonnekin samaan tiedostamattomaan paikkaan, jossa Young & Lovelyn, Strange News From Another Starin ja Tenderin kaltaiset kappaleet saivat alkunsa. Kuitenkin Everyday Robots on kaikkea muuta kuin menneisyydessä kiinni oleva albumi – päinvastoin sitä voi jo nyt pitää innovatiivisena ja surumielisen hauskana, ristiriitoja täynnä olevana kokonaisuutena.

Yleistunnelmaltaan Everyday Robots vie kaikessa suorasukaisuudessaan, henkilökohtaisuudessaan ja melankoliassaan kuulijan siis suoraan kolealle Primrose Hillille – tuttuun paikkaan, jota ei enää tunnista samaksi kuin ennen. Richard Russelin tuotanto on kaikkea muuta kuin runsasta, mutta on alusta asti selvää, että kyseessä on harkittu tyylillinen veto. Kärjistäen voisi todeta jokaisen kuuntelukerran tuovan esiin uuden kerroksen nyansseja, oli kyseessä sitten yksittäiset perkussiot tai salakavalasti esiin nousevat taustamelodiat.

Albarnin upeasti marinoitunut karhea nasaali on samaan aikaan hauras ja vahva, ja Everyday Robots on kiistatta hänen autobiograafisin albuminsa tähän asti. Sanoitusten aiheet kumpuavat Albarnin varhaislapsuuden kautta henkilöhistoriaan ja teknologiakritiikkiin. Vai onko esimerkiksi sosiaalisessa mediassa roikkuminen ollut muka missään vaiheessa sosiaalista? Bat & For Lashes -keulahahmo Natasha Khan vierailee Selfish Giant -kohokohdalla ja Brian Enon kanssa työstetty, mietiskelevä ja ihastuttavasti alati muotoaan muuttava You & Me tuo Albarnin laulunkirjoitustaidoista kokonaan uuden puolen esiin. Molemmat kuuluvat vuoden parhaiden kappaleiden joukkoon, eivätkä Photographs (You Are Taking Now) ja Hollow Ponds jää juurikaan jälkeen – kuten eivät levyn muutkaan kappaleet.

Orvosta elefantista kertova Mr Tembo ja levyn päättävä, pakahduttavan kaunis Heavy Seas Of Love tuovat kontrastia muuten sumuiselle, mutta lämminhenkiselle albumille. Everyday Robots tullaan todennäköisesti muistamaan Albarnin uran käännekohtana, sillä niin väkevästi Blurin katkeransuloisesta 13-mestariteoksesta (1999) alkanut ekskursio elektronisen musiikin, mietiskelevän folkin ja afrikkalaisten rytmien fuusioon kulminoituu albumilla. Onkin osuvaa, että Everyday Robotsin kannessa hän poseeraa jakkaralla istuen, kulahtanut anorakki päällään, kuin miettien kumpi oli loppupeleissä tärkeämpää: matka vai määränpää. Tämä levy on järkäle.