Pikkuhiljaa on pakko taipua sille kannalle, että Damon Albarn on ilman muuta yksi aikamme ja sukupolvensa tärkeimpiä muusikoita. Skaalaa jolla mies operoi oli aika vaikea kuvitella niihin aikoihin, kun kaikki olivat varmoja, että Graham Coxon on Blurin nero. Toisin kävi. Coxon tekee samaa yhdentekevää indielevyä uudestaan ja uudestaan.
Damon Albarnin uusin projekti on parasta sitten sen, kun Ry Cooder teki roots-oopperan kaupunkisuunnittelusta. Olen haltioissani. Dr. Dee kertoo John Deestä, aikoinaan Manchesteriin maanpakoon karkotetusta matemaatikosta ja yleisnerosta sekä Elisabet I:n neuvonantajasta, joka haksahtaa psyykkisiä kykyjään markkinoivan huijarin pauloihin. Huijarin tavoite on niinkin mitätön kuin pääsy Deen puolison pöksyihin. Tämän Dee salli saadakseen yhteyden enkeleihin.
Tarinana Albarnin ooppera ei ole yhtä selkeä kuin Cooderin Chavez Ravine eikä musiikki samalla lailla sidottua aikaan ja paikkaan. Varsinkin levyltä kuunneltaessa tarinaan on aika vaikea kiinnittää huomiota. Se ei haittaa, sillä musiikki kietoo pauloihinsa. Albarn sekoittaa surutta englantilaista pastoraalifolkia ja Malin tienoiden perinnemusiikkia vanhaan kuoromusiikkiin ja minimalismista vaikutteensa hakevaan arpeggiorevittelyyn. Soitinvalikoimaan kuuluu kaikkea urkuharmoonista kora-harppuun.
Koskettavaa musiikkia.
