Levyarvio: Alun pettymys muuttuu kiintymykseksi – Islanti inspiroi Damon Albarnin epäpopmaisen levyn tekoon

Damon Albarn
The Nearer The Fountain, More Pure The Stream Flows
Transgressive

Minulla on lähes ylitsepääsemättömiä ongelmia kuunnella tämä albumi alusta loppuun nukahtamatta. Sitä ei pidä käsittää (ainakaan pelkästään) haukkuna, sillä Islannin luonnon inspiroima albumi on takuulla tehty tarkoituksellisen rentouttavaksi.

Blurin ja Gorillazin ohella monipuolisesti muutakin musiikkia tehneen Damon Albarnin toinen soololevy on hyvin erilainen kuin erinomainen Everyday Robots (2014). Tällä kertaa ollaan melodisten poplaulujen sijaan ensisijassa tunnelman äärellä – hyvin raukean tunnelman. Leppoisa rytmikone nakuttaa verkkaisesti, kitarat ja koskettimet maalailevat ja Albarn itse laulaa rakastettavan pehmeällä äänellään päälle.

Albumin tekstuurimaisuus ja tarttumapinnan vähäisyys – siis laulujen epäpopmaisuus – saa selitystään siitä, että sävellyksistä piti alun perin tulla orkesteriteos. Sitten tuli lockdown ja Albarn alkoi itse nysvätä kappaleita valmiiksi. Se saattoi olla hyvä ratkaisu, sillä nyt levyssä viehättää nimenomaan sen pienieleisyys ja intiimiys. Albumista kyllä löytää paljon kiinnostavaa tekstuuritasolla – muutamin paikoin sävellyksistäkin – ja Albarnin tunnistettava ja vetoava laulu nousee nyt esiin uudella tavalla.

Alun pettymys muuttuu pian kiintymykseksi. Tällainenkin puoli Albarnista tuntuu merkittävältä.