New Yorkissa vuonna 1976 samassa kämpässä lymynneiden kaverusten perustama The Fleshtones on nauttinut kulttibändin maineesta trendien tullessa ja mennessä. Sen edustama garage rock on tuossa ajassa ehtinyt kokea useamman nousun ja laskun. Niinpä bändin suhteuttaminen tämän hetken autotallirämistelijöihin on lähtökohtaisestikin epäreilua. Mutta jos bändi itse luokittelee musiikkinsa super rockiksi, jotain superia olisi nykypäivän laatuvaatimuksiin nähden laiskalta kuulostavalta Beachheadilta toivonut.
Jos The Fleshtonesin kolmanteentoista studioalbumiin suhtautuu harmittomana vanhojen setien harrasteena, kuulostaa se monin verroin mukavammalta. Dirtbombsin Jim Diamondin ja Southern Culture On The Skidsin Rick Millerin tuottamalle albumille on loihdittu nykyaikaisesti vanhat soundit, joilla annetaan runsaasti tilaa laulaja Peter Zaremban 60-lukulaisesti kujertaville urkuosuuksille. The Fleshtonesin kaltaisten pioneeribändien arvoa ei saisi mitata niiden 2000-luvun albumien perusteella. Mutta silti, Beachheadin kuuntelu sujuu kivuttomasti, mutta kuinka tarpeellista ihan kiva uusi materiaali on 30-vuotiaalta bändiveteraanilta?
