GRANT HART: The Argument

GRANT HART
The Argument
Domino

Keväällä 2011 Grant Hart teki pari soolokeikkaa Suomessa. Ne olivat masentavia. Ryhditön mies soitti haluttoman oloisesti vanhoja Hüsker Dü -klassikkoja ja myöhempiä biisejä, joita juuri kukaan ei tuntenut.
Jälkeenpäin asiat saivat selityksensä. Ensin vuoden 2011 alussa paloi Grant Hartin talo ja sen mukana iso osa hänen omaisuudestaan. Pian sen jälkeen hänen äitinsä kuoli. Ei siis ihme, jos Grant tuntui olevan muissa maailmoissa.

Nyt Grant Hart on taas jaloillaan ja julkaissut uransa parhaan soololevyn. Massiivisella The Argumentilla kohtaavat mystisyys ja avoimuus, rockin historia ja taiteilijan omat elämänvaiheet. Se on täydellisesti käytetty mahdollisuus.

Huikea Hüsker Dü julkaisi kaksi todellista järkälettä, tuplalevyt Zen Arcade ja Warehouse: Songs And Stories (1984 ja 1987), joita vasten The Argument automaattisesti asettuu. Tuolloin Grant Hartin biisien taso perustui jatkuvaan kilpailuun yhtyeen toisen lauluntekijän Bob Mouldin kanssa. Nyt Grant Hartia kannattelee vaikeuksien jälkeen löytynyt mielenrauha.

Teemallisesti The Argument nojaa John Miltonin Kadotettu paratiisi -eepokseen – tai William S. Burroughsin sen pohjalta tekemään käsikirjoitukseen. Se on kuitenkin pelkkä viitekehys poikkeuksellisen hienolle rockmusiikille, johon Grant Hart uuttaa yhtä lailla omaa hardcore-taustaansa, David Bowien 1970-luvun folkrocklevyjen vaikutusta, myrskyistä psykedeliaa kuin vanhaa viihdejazziakin.

Taiteellisena eleenä The Argument tuo mieleen The Curen kaikkea mahdollista sisältäneen Kiss Me, Kiss Me, Kiss Me -levyn. Sen tavoin tämä 75-minuut­tinen teos on paikoin raskas ja ylilyöty, mutta loputtoman leikkisä, rikas ja palkitseva.