Aiempia kitaravetoisemmalla Witching Hour-levyllään (2005) Ladytron ilmaisi kiinnostuksen uudistaa soundiaan. Velociferolla yhtye purjehtii kuitenkin tyylillisesti jonnekin edellisten levyjen välimaastoon, ja sinne paatti myös valitettavasti uppoaa.
Ladytronilta olisi täysin oikeutettua penätä hieman mittavampaa kasvojenkohotusta, sillä olihan se 2000-luvun alussa muodikkaan electroclash-genren merkittävimpiä suunnannäyttäjiä. Nyt siitä on tulossa oman tyylinsä vanki. Yhtyeen vahvuus on aina ollut kollegoihinsa verrattuna pettämättömässä melodiatajussa, joka sillä on edelleen tallella, mutta suurin osa Velociferon sointu- ja sävelkuluista on kuultu jo yhtyeen aikaisemmilla levyillä. 1970-luvun bulgarialaisen lastenohjelman tunnussävel Kletva on piristävin yksittäinen hetki.
Albumilta kuuluu rasittavuuteen asti hittihakuisuus, mikä ilmenee siten, että biitit, temmot ja rakenteet toistavat jatkuvasti itseään. Taustat jauhavat jylhästi kuin sirkkelin läpi ajettu Pet Shop Boys ja laulajatar Mira Aroyo laulaa edelleen kuin enkeli. Tosin ei bulgarian kielessäkään ole enää samaa eksotiikkaa kuin muinoin.
