Roxy Music -yhtyeen biisistä nimensä 24 vuotta sitten napannut Ladytron kuuluu brittiläisen elektropopin arvostettuihin vakionimiin. Yhtyeen soundi on muuttunut parissa vuosikymmenessä yllättävän vähän, vaikka toki tiettyä jalostumista ja kypsymistä on tapahtunut levy levyltä.
Seitsemännellä studioalbumilla liverpoolilaiskvartetin pop soi tutun kylmänviileänä ja tyylikkään elokuvallisena. Ladytronin talvinen syntikkatrippi hengittää shoegazea, industrial-estetiikkaa ja jopa jylhää diskoa. Esimerkiksi Faces-singlen esikuvana ovat toimineet ranskalaisen pop-diiva Amanda Learin diskokauden tekemiset.
44-vuotiaan Helen Marnien yllättävän nuorekas ja kiehtovan hämyinen ääni sopii edelleen tummanpuhuvaan Ladytron-maisemaan täydellisesti. Etenkin albumin alkupuoli tarjoaa myös oivallisia popmelodioita. Misery Remember Me yltää eteerisessä melodiatykityksessään jopa Mew’n sfääreihin.
Ladytronin ”tavaramerkiksi” muodostunut yltiövakavuus etäännyttää silti väkisinkin. Time’s Arrow’n soidessa on helppo nyökytellä hyväksyvästi, mutta hurmostilaan se ei kuulijaansa johdata. Albumimitassa annos lämpöä tai edes jonkinlaista kuplivuutta toisi kaivattua vastapainoa kolkkoudelle.
