Levyarvio: Astrid Swanin ”viimeinen levy” seuloo tärkeät asiat esille – D/other kohoaa pehmeään, toiveikkaaseen lentoon

Astrid Swan
D/other
Soliti

Kun Astrid Swan nimesi esikoiskirjansa kaksi vuotta sitten Viimeiseksi kirjakseen, saattoi otsikon vielä kuitata monitasoiseksi sanaleikiksi. Mutta kun hän kertoo rakentaneensa seitsemättä levyään työnimellä ”viimeinen levyni”, alkaa sanoissa olla ohittamatonta painoa. Parantumatonta syöpää sairastava taiteilija ei ollut prosessin aikana varma, tuleeko näkemään albumin valmiina.

Sairaus ei ole kuitenkaan samanlainen eksplisiittinen yläotsikko kuin edellisellä levyllä From The Bed And Beyond (2017). Pikemminkin se on loitontunut taustatekijäksi, joka seuloo tärkeät asiat esille, mutta ei kaappaa Swanin identiteettiä omakseen. Vaikka D/otherkin sivuaa kehonkuvan muutosta, luopumisen surua ja olemisen häilyvyyttä, on levy ennen kaikkea minuuden kokonaisvaltaista pohdintaa: äitiyttä, naiseutta, jatkumoihin ja olosuhteisiin sijoittumista.

Tällaiset teemat voisivat puuroutua taitamattomissa käsissä raskaspiirteisiksi. D/otherin asetelmat ovat kuitenkin huokoisia ja mielikuvallisia. Niin tärkeää kuin totuudellisuus Swanille onkin, etenee viesti vaikutelmien kavalkadina, jonka kiintopisteenä on uni konkreettisissa ja metaforisissa muodoissaan. Kuunteluohjeeksi iskostuvat avausraidan raukeat rivit: ”Don’t wake me up / I just wanna drift”.

Vapautuneisuus ja innoittuneisuus välittyvät myös sävellysten vaivattomista kaarista, joita Swan tulkitsee sydämellisen suorapiirteisesti.

Sanoihin ladattua tunnelmaa korostaa musiikillinen muoto, joka kiinnittää tutun taustaorkesterin täydellisesti Swanin runkokerrontaan. Owen Pallettin jousilla vahvistunut yhtye osaa sävyttää levyn kuvaelmia hienotunteisesti, mutta yhtä lailla sillä on voimaa kohota pehmeään, toiveikkaaseen lentoon. Vapautuneisuus ja innoittuneisuus välittyvät myös sävellysten vaivattomista kaarista, joita Swan tulkitsee sydämellisen suorapiirteisesti.

Levyn kohtauksista voimakkain on singleksikin poimittu Silvi’s Dream. Siinä Swan valvoo tyttärensä vieressä tasapainoillen kiinnipitämisen ja irti päästämisen välillä. Hän tietää sysäävänsä lapsensa kannettavaksi jotakin raskasta ja hahmotonta, mutta vannoo tekevänsä sen rakkaudella, rakastaen. Eikä tuossa hetkessä siirry mikään sen vähäisempi kuin elämisen taakka, ihmisen painavin ja kevyin lahja.